Sannin oma pieneliö täytti lauantaina viisi kuukautta ja on taas kasvanut hurjasti. Korkeutta on jo sellainen 50 senttiä ja painoakin melkein 12 kiloa. Heinäsirkka ja gaselli on yleisimmät termit mitä tuosta tulee käytettyä, sen verran vinttikoiramallinen on tämänhetkinen ruumiinmuoto. Paino ja lihakset ei meinaa pysyä perässä kun korkeuskasvu on ollut niin huimaa.
Lenkkeilyä on viimeviikkoina lisätty aika paljon, aamuisin ollaan yleensä tunnin verran ulkona samalla aamupala tarjoillen. Temppujakin lenkillä tehdään, mutta aika paljon ruokaa tippuu pelkästä kauniista vierelläkävelystä. Katsekontaktia en häiriöttömissä paikoissa vaadi, mutta etenkin hihnassaollessa Varjo on sitä koko ajan hanakasti tarjoamassa joten mikäs siinä. Pentu saattaa kävellä vierellä pitkiäkin matkoja niska kenossa vaikken itse siihen katso. Ihmiset ja koirat ohitellaan aina kontaktissa, joka toimii jo niin ettei välttämättä tarvitse hypätä puskaan kuin pahimpien räyhääjien kohdalla. Koulun jälkeen ulkona ollaan usein tunti tai pari, ja mulla on periaatteena, että pennun pitää päästä juoksemaan vapaana joka ikinen päivä edes pienen hetken ajan. Varjon luoksetulo ja kontaktinhaku on kuitenkin sen verran varmaa, että uskallan pitää sitä irti aika paljon muuallakin kuin metsässä.
Hampaista uskoisin jos ei nyt kaikkien niin ainakin melkein lähteneen, ja hienosti ovat tasaisesti leikkaavassa purennassa. Possunnahkaiset puruluut maistuvat, ja vetoleikkejä tyttö leikkii ihan mielellään. Ajattelin ottaa pian nahkaisen motivointipatukan ainakin kokeilukäyttöön, jos puruvoima alkaisi jo hampaiden vaihtumisen myötä riittää. Haaveilen myös lampaankarvaisesta patukasta, jossa on haju mukana. Tähän mennessä meillä on ollut käytössä kankainen täytteetön kani, mutta selvästi Varjo vähän turhautuu kun sitä ei saa kokonaisena kunnolla suuhun ja toinen pää jää aina roikkumaan maahan kun sitä kantaa. Likka alkaa kuitenkin tarjota sitä käden ulottuville, kunhan tajuan itse olla ryntäämättä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti