Älä hanki epävarmaa koiraa. Sen kanssa saa tehdä julmetusti töitä. Se pörisee kasvattajan jalkojen takana ensimmäisen kerran kun näkee sinut. Se vaatii paljon sosiaalistamista, paikkojen esittelyä, ihmis- ja koirakontakteja. Ja ennen kaikkea aikaa ja hermoja. Se on mun Varjoni.
Kaikki muu onnistuu, mutta voiko joku myydä mulle paremmat hermot? 20 kiloista pystyynkampeavaa koiraa ei ole ihan helppo pitää tyynen rauhallisena sylissä. En kestä sitä että se pelkää tiettyjä Itiksen liukuportaita. Pohdin pääni puhki mistä on kyse kun se ihan vapaaehtoisesti hyppää syliin kaikki metroasemat ja muut, mutta näitä, etenkin alaspäinmeneviä jännää niin että menee korvat luimuun, stressiläähätykselle ja painautuu kasaan kun mennään lähellekään. Kiertelin lähistöllä, vein viereen, menin kauemmaksi ja lopulta tulin siihen tulokseen, että se pelkää korkeita paikkoja joissa on reunan jälkeen äkkinäinen tiputus. Niistä molemmista portaista kun näkee sivulta suoraan kerroksen alaspäin ja portaiden alkupään vieressäkin on vain lasiseinää. Ja Varjo ei osaa hypätä syliin kuin toiselta puolelta, joten sillä on aina pää sinne päin mistä näkee alas. Huooh. Pitääkö mun mennä Itikseen istuksimaan niiden portaiden lähistölle, tekemään vaikka koulutehtäviä ja ottaa Varjo mukaan, että se tottuisi vähitellen.
Muuten ton epävarmuutta on saatu karsittua aika kivasti. Harvoin se enää alkaa toisille koirille mölistä, eikä niskakarvatkaan ole pystyssä kuin silloin jos mennään ihan liian lähelle. Kontaktia se ei varsinaisesti ota muuta kuin jos ollaan paikallaan, mutta ehkä mä nyt tässä vaiheessa tyydyn siihen että se on edes hiljaa ja suht rauhallinen. Kaupan tervehtimään tulleita myyjiä ollaan nuuskittu ilman pöhinöitä, ja olenpa voinut jopa antaa Varjon remmin hetkeksi vieraalle että olen saanut pyörätuolin kammettua bussiin. Ohikulkijathan on aina menneet hienosti, mutta ne kontaktia ottavat on olleet kauhistus. Nyt Varjo tarjoaa mulle kontaktia jos joku yrittää vaikkapa kieltä naksuttelemalla sitä houkutella.
Tottistelu on ollut suureksi avuksi. Varjolle on paljon helpompaa kun se tietää mitä tehdä sen sijaan että pitäisi vain olla. Likalla alkaa kärsivällisyys olla siinä pisteessä että voisi harkita treenejä ihan koirahäiriössäkin. Tämä tuli todistettua viikko sitten torstaina, kun mentiin naapurin lapinkoirien kanssa koirametsäilemään. Leikkiähän Varjo ei osannut, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään, joten sen osalta reissu oli vähän liikuntaköyhä. Se nimittäin kulki reitin mun vierellä, ilman remmiä, mutta niin, ettei ollut lupaa mennä lapparinarttuja saalistamaan. Väliin Varjo yritti edistää, mutta pysähdyksestä tai viimeistään huomautuksesta palasi takaisin vierelle. Ja ne lapinkoirathan juoksenteli todella ärsyttävästi vain muutaman metrin päässä. Siellä pienessä päässä alkaa siis ilmiselvästi raksuttaa mitä se "mennään"-käsky tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti