maanantai 1. lokakuuta 2012

Qisan kisakuu

Tässä kuussa olemme Varjon kanssa olleet aivan huiman monessa kisassa. Kolme koitosta on yli puolet meidän tähänastisesta kilpailuhistoriastamme, ja kun nämä kaikki osuivat kolmen viikon sisään, alkoi ohjaajaakin tahti jo melkein hirvittää.

Ensimmäinen yhteistyötesti tuli vain reilun viikon päästä Lapista paluun jälkeen. Istuessani tunturin huipulla Nova oli puhelimessa ilmoittanut, että me muuten mennään 12. päivä Ojankoon hyppymölleihin. Apua, ajattelin minä. Oltiinhan me koko kesä treenattu ohjauskuvioita ja siivekkeenkiertoja, mutta että ihan mölleihin... No, kerran ehdittiin treenata kotiinpalattuamme, tässä yhteydessä Varjolle mm. esiteltiin muuri, jota ei ollut hypännyt koskaan ennen. Pikkumustiainen ei kokenut palikkarakennelmassa olevan mitään kummallista, vaan leiskautti yli samanlaisella jättiloikalla kuin mistä tahansa muustakin. Samaisella kerralla kokeiltiin muutama möllirata, ja kyllähän se koira ohjautui, kun vain itse tajusin, mitä tehdä ja muistin, missä rata kulki. Osallistuminen alkoi vaikuttaa järjelliseltä idealta.

Koska kyseessä olivat möllikilpailut, oli ohjaajalla halutessaan mahdollisuus ottaa kaksi starttia, ja käytimme tietenkin tilaisuuden hyväksemme. Rata näytti jotakuinkin tältä. Paljon sellaista, missä koiraa saattoi kuljettaa vain vierellä juosten, mutta oli siellä muutama kohta, joissa kesällä läpikäydyistä ohjauskuvioista oli hyötyä. Kakkosesteelle suunnittelin hasardiksi laskettavan persjätön, jonka kuitenkin ajattelin Varjon ohjausherkkyydestä johtuen toimivan, ja ysin ja kympin välissä valssi. Lopussa olisi kiva, jos koira irtoaisi eteen, mutta varustauduin myös juoksemaan lujaa koiran vieressä, irtoaminen kun ei ole Varjolta vielä kovin itsestäänselvää.

Novan ja Titon jälkeen oli vain yksi kilpailija ennen meitä, ja koska halusin ehdottomasti saada Novan radan videolle, jäi oma valmistautumiseni melkoisen lyhyeksi. Kamera pussiin, Varjolle kuiskaus "Aksaa!" ja hetken leikki remmillä, sitten asetuimmekin jo lähtöön. Intokiljunta alkoi heti koiran singottua liikkeelle, ja ainoa ajatukseni oli, että hemmetti, se menee lujaa. Persjättökäännös toimi yllättävän hyvin, ja vaikka ohjaus ei ollutkaan erityisen levollista, muistin radan ja koira meni sinne minne pitikin (putkea 12 lukuunottamatta, olin ajatellut laittaa koiran toiseen päähän kuin minne se singahti, mutta tässä suunnan sai itse valita, mikä oli meidän pelastus). Lopussa oli ihan mahtava fiilis, hei, mehän tehtiin se rata!

Toisella kierroksella niin omani kuin koiran keskittyminen vähän herpaantui, ja vaikka Varjo olikin nopea, sen käännökset levisivät omasta mielestäni turhan paljon ja tiputti myös muurilta palan. Eipä kuitenkaan haitannut, kun alla oli onnistunut rata. Joka sitten lopulta toi meille möllimaksien pronssia! Nova ja Tito olivat jo voittaneet koko luokan, joten paremmin ei olisi voinut päivä mennä. Vähän meitä takapihaliitäjiä kyllä huvitti, kun seurojen ulkopuolelta tullaan viemään 2/3 palkinnoista.

Novan versio päivän kulusta kannattaa myös käydä lukemassa.

Meidän liitokoirat. 

Loput kuukauden kilpailut olivat Varjolle ja minulle tutummasta lajista, tokosta. CityBelgien riveissä kisattiin ensin HSKP:n piirinmestaruuksista Tuomarinkartanossa. Näihin kisoihin meillä oli selkeä tavoite: ykköstulos ja TK1. Tuomarina oli Taru Torpström, joka oli arvostellut myös osan SM-kisojen liikkeistä. Sieltä oli jäänyt vaikutelma, että tykkää meidän tekemisestä, joten lähdin kisaan aika luottavaisin mielin.

Kehääntulotarkastuksessä koirani pöhähti pari kertaa, mutta työt teki Varjomaiseen tapaansa ympäristönsä unohtaen. Luoksepäästävyydestä epäsosiaalinen koirani sai jälleen kympin, koska se tehdään käskyn alla... Puolivälissä yksilöliikkeita tuli tunne, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tiedän, että Varjo osaa nämä jutut, ja voin luottaa sen myös tekevän kaiken niin hyvin kuin osaa. Tuomari tykästyi meihin tosissaan, vapaanaseuruun vasemmallekäännöksessä (josta vahingossa annoin Varjolle täyskäännösvihjeen ja jonka siksi heitti raivolla ja vähän ylikin) kommentoi yleisölle kesken liikkeen: "Näin tää käännös pitää tehdä!"

Saatiin mun mielestä vähän turhan paljon pisteitä, etenkin seuruun täyskäännökset oli kaukana täpäkästä. Muuten kyllä tykkäsin kovin sekä koiran asenteesta että tekemisestä. 200 pistettä, KP, TK1 ja luokkavoitto ei pahemmin liikekohtaista piste-erittelyä kaipaa. Meille jäi hyvä mieli ja koiralla oli hauskaa!

Tällainen pokaali oli Varjon mielestä aika
makea juttu. Joku on niin ylpeä!
© Nova 

Vain viikko kisaväliä, ja vuorossa olivat belgien rotumestistokot Kirkkonummella. Koska alokasluokka oli läpikoluttu, oli vuorossa tällä kertaa avoin. Alokasluokasta poikkeavaa estehyppyä treenattiin kaksi kertaa ennen koetta, ja muutenkin viikon treenimäärä jäi muutamaan kertaan. Mutta eihän niitä liikkeitä silloin enää opetella, ennen kisaa haetaan vain hyvää fiilistä.

Aamulla jännitti aavistuksen. En pelännyt, että koira alkaa törttöillä, mutta koska kyseessä oli minullekin ensimmäinen avoimen koe, en ollut samalla tavoin varma liikkeistä, niiden järjestyksestä ja onnistumisesta kuin alokkaassa. Onnistunut kehääntulotarkastus antoi jo itsessään kuitenkin niin paljon voimaa, että luotto Varjoon ja meidän yhteistyöhömme parani kertaheitolla. Liikkeet pisteineen ja selityksineen alla.

Paikkamakuu: 10
Meni alas niin, että tassujen päät eivät olleet samassa kohdassa. Lähtiessäni siirsin ensimmäisellä askeleella Varjon etutassua muutaman sentin. Kolme minuuttia jännitystä kulman takana, vieressä oleva oli noussut istumaan. Videolta näkyy että Varjo on käännellyt päätään, kuono kävi kerran maata kohti, mutta muuten on maannut suhteellisen rauhallisena.

Koska luokassa oli epätavallisen paljon epäonnistumisia ja toisia häiritseviä koiria, joutui eräskin koirakko uusimaan liikkeen kahdesti. Tähän tarvittiin varmasti maassa pysyviä häiriökoiria, joten ilmoittauduimme Varjon kanssa vapaaehtoisiksi. Ilmaista paikkamakuutreeniä vieraassa paikassa, vierailla koirilla, miksei siis käyttäisi tilaisuutta hyväkseen! Olin puolittain näkyvissä, niin että pystyin kyyläämään koiraani. Vähän haisteli viereensä, mutta lopetti heti, kun tajusi, että katsoin. Tätä siis treenataan seuraavaksi suojelupiiloilla, joissa on vakoilureiät.

Seuraaminen vapaana: 9,5
Laama mitkä käännökset. Nää on niin treenilistalla. Johtuuko siitä että normaalisti tykkään tehdä käännöksiä tosi paljon, joten kun on pidempää pätkää suoraa ennen niitä, ei keskity tarpeeksi. Ohjaaja töpeksi ja pysähtyi toisen täyskäännöksen jälkeen, vaikka piti jatkaa matkaa... Mutta Varjolla oli tokoon sopiva vire, ei painanut ja piti kontaktin.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Ei muuta vikaa kuin että saisi mennä nopeammin. Varjolle kuitenkin normi, toi on se vauhti mitä tykkää mennä. Tän nopeuttamista pohditaan edelleen.

Luoksetulo: 8
Tää oli hieno. Koira teki just tasan kuten on opetettu, vaikkei teekään lukkojarrutusta, pysähtyi hyvin eikä teputtanut. Lujaa ja tiiviisti eteen. Minä tykkäsin, tuomari ei. Pistevähennys mun liian pitkästä pysäytyskäsimerkistä ja painamisesta edessä.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Seisahtuminen meni mun makuun liian pitkäksi, ei pysähtynyt heti käskyn saatuaan vaan otti kaksi askelta. Kun kävelin ohi, otti toisella takajalalla väistöaskeleen sivulle. Paineistuiko se jostain? Tää oli outo. Heti kehän jälkeen testattuna seisahtui naps ja kesti paikallaan vaikka astelin sen yli puolelta toiselle. Treenilistalle silti lisää häiriökestävyyttä tähän!

Video: seuruu-maahan-luokse-seiso (alkaa vasta seuruun lopusta, kuvaajalla oli vähän ongelmia kameran kanssa)

Nouto: 10
Tästä olin aivan julmetun iloinen. Tajusin rauhoittaa tilanteen sekä ennen heittoa että ennen noutokäskyn antamista, joten Varjo lähti innolla, muttei huutanut. Koppasi kapulan suuhunsa niin vinoon että pelkäsin sen tippuvan, mutta supereliö korjasi sen vauhdissa, tuli laukalla takaisin, istui lähelle hienoon luovutusasentoon ja irrotti tyylikkäästi vasta käskystä. Näitä tilanteenrauhoittamisia siis lisää, kyllä se pystyy itsensä kasaamaan, jos mä en ruoki sen innostusta.

Kaukot: 9,5
Istumiset aika jees, maahan meni hitaasti, mutta kuitenkin molemmilla kyynärillä. Tuomari ei valittanut mitään tekniikasta, vaan jopa kehui sitä, puolen pisteen rokotus tuli ensimmäisen istumisen liian pitkästä käsimerkistä. Se pitäisi olla helposti korjattavissa, kunhan minä vain tiedostan, mitä teen.

Video: nouto-kaukot

Estehyppy: 9
Tässä kohtaa ei enää kyennyt, vähän piti vinkaista lähdössä. Sanni, se rauha näissä sivulta lähtevissä liikkeissä! Mun mielestä teki hyvin, istui heti käskystä, tuli nätisti takaisin eteen ja siirtyi hyvin ja suoraan sivulle. Piste lähti edessäpainamisesta ja tuomarin mielestä liian hitaasta istumisesta esteen takana. No, subjektiivinen arvostelulaji.

Video: hyppy

Kokonaisvaikutus: 10
Hyvää ja iloista työtä. Niin olikin, tästä oltiin yhtä mieltä!

Hieno Varjoeläin. Vaikka oma olo oli ajoittain vähän pihallaoleva, teki mustiaiseni taas töitä täysillä. Näin pitääkin, tulee tunne, että on osannut tehdä jotain oikein, kun koiralla on kehässä kivaa. Se sai osan mun evässämpylästä ja pienen palan kanttiinista löytynyttä kakkua, kun istuttiin kehän laidalla katselemassa muiden suorituksia.

185,5 pistettä tarkoitti lopulta avoimen luokan voittoa kunniapalkinnon kera. Voi hassu Vantturani.

Kuukauden palkintosaldo:
keltainen ruusuke agimölleistä, oikeanpuolimmaiset kolme ruusuketta
sekä pokaali piirimestiksistä ja kaksi vasemmanpuolimmaista ruusuketta
sekä mitali Kirkkonummelta. Ja minä kun jotenkin olin mieltänyt,
että niitä ruusukkeita saa vain näyttelyistä...

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää syksyn kokeet. Nyt me hiotaan yksityiskohtia ja treenaillaan hetki vain ihan keskenämme!

9 kommenttia:

  1. Wau, paljon onnea! Meinaatteko ottaa AVOstakin koularin vai suoraan siirtyä voittajaan? Lisäksi on pakko kysyä, että millainen tuo sun täyskäännösvihjeesi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!

      Ajatuksena on käydä hakemassa koulari myös avoimesta. Ohjaaja kaipaa kisarutiinia, ja voittajan liikkeet ovat vielä niin kesken, että siellä kilpaileminen ei ole ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa. Minä en nimittäin mene kokeeseen, ellen ole melkoisen varma, että koiralla on taitojensa puolesta mahdollisuus ykköstulokseen.

      Täyskäännöksessä henkäisen lyhyesti ilmaa sisään juuri ennen kuin lähden kääntymään. Vihje on ollut käytössä vasta vähän aikaa, joten sen toimivuutta vielä opetellaan. Minulla myös harjoiteltavaa omien askeleitteni kanssa, jotten kallistu kääntyessäni koiran päälle ja estä sitä turhaan.

      Poista
  2. Onneks olkoon miljoonasti! Eihän tässä toki mitään yllätyksiä oo, ootte molemmat aivan mahtavia. Oon niin ilonen tosta noudosta, kyllähän te osaatte ja hienosti tosipaikan tullen! Mun Varvas on niin uljaan näköinen kaikkien noiden palkintojensa keskellä. Taitaa tietää olevansa maailman tärkein ja ylväin elikko ;) Eiku mitä... :D Ikävä teitä molempia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun Varpasella ja sen omistajalla on myös sua ikävä! Kiitos onnitteluista, on se vaan aika elukka aina välillä. Ja varmasti tietää olevansa maailman tärkein. :) Jouduin tosin käyttämään kaiken houkuttelutaitoni, jotta sain sen näyttämään tossa kisapäivän jälkeen otetussa palkintokuvassa edes suunnilleen hereilläolevalta. :D Se meinasi nukahtaa istualleen, oli ollut vähän rankka päivä.

      Poista
  3. No huh huh mitä suorituksia! Koskas sä rupeat valmentamaan? :)

    t. nimim. se joka jättää koirasi lukitun oven taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukakohan sinä Anonyymi mahdat olla? Ei ala tuo nimimerkki raksuttaa mitään rattaita...

      Valmennuskysymys oli varmaan vitsi. :D Meillä on voittajan liikkeet vasta työn alla, ja täysikokoisen ruudun Varjo näki ensimmäistä kertaa viime viikolla. Mulla pitää olla aika monen koiran koulutuskokemus EVL:stä, ennen kuin kuvittelen voivani neuvoa toisia, kuinka tämä homma tehdään.

      Poista
  4. Onnea huipuista suorituksista!

    Mulla oli monta kertaa mielessä Rm:ssä tulla moikkaamaan, mutta en tiennyt missä välissä oikein voisin tulla. Näytit niin keskittyneeltä ennen suorituksia, etten halunnut häiritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Jos joskus vielä pohdit samaa, niin sekä ennen että jälkeen sopii tulla moikkailemaan. Minä en pahemmin häiriinny, vaikka keskittyneenä saatankin näyttää siltä, etten halua kenenkään tulevan lähelleni. Varjo tosin saa sätkyt, kun joku sille tuntematon ihminen tulee minulle juttelemaan, mutta sekin onneksi rauhoittuu kohtuullisen nopeasti.

      Poista
    2. En yleensä epäröi tämmöisissä jutuissa oon semmonen hölösuu ja intoilija, etten edes ehdi epäröidä. :D Olit niin vakuuttavan näköinen keskittyessäsi Varjoon ja itseesi, että hämäännyin siitä. Hunnin myötä kun olen tutustunut ennen vieraaseen käsitteeseen , olen alkanut miettiä kuinka pää edellä oikein kannattaa kaikkien vieraiden luo rynnätä pälpättämään.

      Mutta no hätä, kyllä mie ehdin vielä tulla häiriköimään sua toistekin. :)

      Poista