keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Sinä olet minun peilini ja minä sinun

Luodessani Varjolle blogisivua halusin osoitteeksi jotain muuta kuin sen tavallisimman. Ei mitään varjonvaltakunta.blogspot.com, vaan jotain erilaista. Olin alun perin haaveillut hollanninpaimenkoirasta, joten ajattelin, että olisi kiva, jos nimi olisi hollanninkielinen. Puhutaanhan Belgiassakin flaamia, joka on käytännössä sama asia.

Selasin netin sanakirjoja ja tulin törmänneeksi erilaisiin termeihin. Eräs sanakirja antoi termille "varjo" monenlaisia hollanninkielisiä vaihtoehtoja, ja innoissani valitsin niistä mielestäni hienoimmalta näyttävän. En ymmärtänyt silloin käyttää sanaa haussa myös toisin päin, kokeilla eri sanakirjoja, varmistua siitä, että termi todella tarkoittaa sitä, mitä ensimmäinen lähde väittää. Kuukausia myöhemmin aloin tutkia asiaa tarkemmin, ja huomasin, ettei nimen suomennos ollutkaan ihan sitä, mitä piti. No, moka oli jo tapahtunut, joten annoin osoitteen olla.

Tulin kuitenkin tietämättäni tehneeksi harvinaisen osuvan mokan. Nova sen sanoi:

"Oon aina välillä miettinyt sun blogin osoitetta. "Afspiegeling" ei siis tarkoita varjoa. Siitä viis. Mutta se tarkoittaa heijastusta/heijastamista. On ehkä osuvin nimi, mitä voi olla. Sinä ja Varjo heijastelette toisistanne kuin peilit konsanaan. Hyvässä ja pahassa."

Ja niinhän se on. Jos sillä on paha olla, niin on minullakin. Jos se nauraa, saa se minutkin hetkessä iloiseksi. Minun naurustani se innostuu ja minun ärtymyksestäni muuttuu pelokkaan epävarmaksi. Kenenkään toisen ihmisen tunnetiloihin se ei reagoi yhtä vahvasti eikä yksikään toinen koira saa minua niin riemastuneeksi tai epätoivoiseksi. Parissa vuodessa tuosta koirasta on tullut osa minua, me olemme toistemme heijastukset. Nimi oli enne, ihan vahingossa.


2 kommenttia: