keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ulkoilukuu

Järkevää tekemistä? Ei, ei tässäkään kuussa. Ulkoiltu sen sijaan on kohtalaisesti, vaikka pimeys uhkaa syödä itseltä kaiken energian. Aamulla on pimeää, kun tulee töistä tai koulusta, on pimeää… Eikä edes lunta valaisemassa. Joululoma ja vapaa-aika onneksi helpottaa tilannetta, ja nyt on parina viime viikkona tullut nähtyä päivänvaloa jopa ihan livenäkin eikä vain ikkunan takaa.

Kameran laturi on hukassa ja kameran akku täysin tyhjä, joten kuvia on viimeksi parin kuukauden takaa ja sitten niiltä hetkiltä, kun jonkun muun kuvausväline on ollut käytettävissä. Kännykällä koirakuvaus on mm. tällaista:

Jotta saadaan (edes) kohtalaista materiaalia…


…tarvitaan tiettyjä toimenpiteitä…


Hauskaa? Ehdottomasti, mutta auttamattoman epätoivoista laskevassa auringossa ja neljän koiran rallaamisen jälkeisessä hengityspilvessä.

Eilen oli kuitenkin päivä, jolloin ulkoilmasta ja hyvästä seurasta nauttimisen lisäksi pääsin ottamaan kuvia kaverin kameralla. Kaiken lisäksi aurinko, siis AURINKO, tuli suosimaan ulkoiluamme (ja kuvaamista).

Seurana oli tuttu ihminen ja kaksi tuttua koiraa. Leikkimään näitä ei päästetä, yhteisymmärrys labradorin, beussin ja belgien kesken ei ole aivan sitä luokkaa, mutta yhteisulkoilu onnistuu vallan hyvin. Kahdella jengin jäsenistä oli päässä koppa, toisella kivien syönnin estämiseksi, toisella ihan kaiken varmuuden vuoksi. Eipähän tarvitse miettiä, käykö haaveri, jos Varjolla menee toisten örvellykseen yhtäkkiä hermo.

Ulkona oli aivan superkaunista. Ensi kertaa tänä talvena pakkasta oli sen verran, että rantavesi ja -kaislikko oli päässyt jäätymään. Kaislojen varsiin juuri jään yläpuolelle oli jäänyt hassuja palloja, ikään kuin jäätyneitä suurikokoisia pisaroita. (Ja kyllä, tässä kuvassa ei ole _yhtään_ koiraa!)


Varjolla oli kopan lisäksi päällä ohut ja joustava mantteli, koska ilma oli noin äkkiseltään hiukkasen vilpoinen eikä Varjon vauhti ole sama kuin sekopäisenä itsensä läkähdyksiin juoksevalla Viipottimella. Mantteli repesi kyljestä kuitenkin heti alkumatkasta, kun Varjo yritti ohittaa seurueemme toista ihmisjäsentä ja polun vieressä oli oksikas puu, johon jalka-aukko jäi kiinni. Onneksi repustani löytyi hakaneula, jolla manttelia sai kursittua kokoon sen verran, että se pysyi päällä ja jäi lämmittämään selkää.


Järvimaisema oli huikea. Tätä katsellessa ei tosin ihan ensimmäisenä tule talvi mieleen.


Vaalea koppa oli kuvissa sen verran häiritsevä ja kasvoista piirteitä syövä tekijä, että se otettiin toiselta kopatettavalta pois kuvauksen ajaksi.


Virka viuhtoi ja hönki koko lenkin sellaista kyytiä, että sillä oli hetkessä tunnelmaa luova kuuraparta. Yhdessä kuuraisten kanervien kanssa se muodosti kokonaisuuden, josta olisin jo voinut kuvitella teettäväni joulukortteja. (Ja ei, en jaksa välittää tuosta oksasta. Aina ei mene kaikki täydellisesti.) Ohessa myös huomionpummintakuva. Tämä toistuu kaikkien kanssa, aina. Tintti tietää, miten heilautetaan käsi pään päälle tai poskelle ja saadaan rapsutushanat aukeamaan.



Ja sitten Varjo. Joka ravasi mukana, haisteli hajuja, intoutui toisinaan juoksemaan pienen spurtin ja inhosi koppaa yrittäen koko alkulenkin hinkata sitä pois jokaiseen pusikkoon. En kestä tätä ilmettä. "Minäkö muka purisin???"



(Kopasta lisää sen verran, että siitä on tuo kuonon päällinen verkko-osa rikkoutunut, muovit ovat napsahtaneet poikki eräänä kylmänä talvena. Se on kuitenkin oikeastaan parempi noin, häiritsee koiraa vähemmän, mutta ajaa asiansa, estää koko suun haukkaisut. Varjo pystyy tuon kanssa jopa syömään pienempiä keppejä.)

Ihana päivä ja koko illan nukkuneita koiria. Toivon runsaasti lisää tällaisia aurinkoisia, voimaa valollaan antavia päiviä. Ja että se pirskatin laturi löytyisi.

3 kommenttia:

  1. Yh oksennan henkisesti joka kerta kun nään ton mun kännykällä otetun ryhmäkuvan! Me tarvitaan hovikuvaaja reissuille mukaan. Sellainen jolla on kilometrin pituinen objekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Objekti :DDD Kunhan nyt löytäisin edes sen mun kameran laturin jostain. Tosin helpottaisin kyllä huomattavasti, jos joku muu kuvaisi, ja saisi ite vaan keskittyä koirien asetteluun (ja sen hengityshuurun huitomiseen).

      Poista
  2. Objektiivi piti sanomani... Ei näin Silja.

    VastaaPoista