Niinhän se menee, että juuri kun olen hehkuttanut kaikille miten Varjo ei ole kesän jälkeen tuhonnut mitään, pieneläin keksii, että hei, nyt tulee talvi, mä voin ruveta taas askartelemaan. Tehdäänpä ensin katsaus Varjon ensimmäisen elinvuoden saavutuksiin:
Ovenkarmit ja sängynjalat nyt ovat ihan peruskamaa. Jokainen yksinoloon joskus turhautunut pentu kai niitä maistelee. Yritettiin aikanaan etikkaa ja pippuria, Varjo vaan nuoli mausteet pois ja jatkoi puun sälömistä. Mutta mitäs noista. Ei niitä oikeastaan edes huomaa.
Näiden peruspentuartikkeleiden lisäksi Varjo tietää jotain parempaa. Se on lattia. Miksi turhaan kurotella mitään pöydiltä, kun leukojen ja tassujen ulottuvilla on neliömetreittäin tyylikkään sileää remontoitavaa? Olen muutamaan alkuvuoden postaukseen kirjoittanut, kuinka jokainen päivä kotiintullessani jännityksellä odottelen, miltä huone tänään näyttää. Osittain alkuperäistä laattaa, toisaalla revitty päällykset pois (ne on noita vaaleampia), joista välillä jyrsitään kivaa korkkiainesta kun se murustuu paremmin kuin puruluut. Pikantin säväyksen tuo vihreänkirjava muovimatto, joka löytyy, kun jaksaa kaivaa kokonaisia laattoja irti. Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, en nykyään enää juuri huomaa tätäkään riemucocktailia.
Koska kunnon remonttireiskalle ei oma kämppä riitä, on rakas tuhoeläimeni laajentanut intoiluaan myös työnantajani asuntoon. Ikinä se ei ole kyseisessä huoneistossa ollut yli kuutta tuntia yksin, yleensä aika rajoittuu kolmeen-neljään. Sitä paitsi se ei yleensä ole siellä ihan yksin, asunnossa on Varjon lisäksi myös toinen koira ja kissa. Mutta seura ei remontoijan intoa pysäytä. Saanko esitellä: lattiaan muotoiltu Australia sekä seinään syöty Etelä-Amerikka.
Ensin ei ollenkaan naurattanut. Ei vieläkään naurata, mutta ei noille voi enää mitään. Ja mun huoneeni tai työnantajani lattiaa ei remontoida, ennen kuin niiden omistaja muuttaa asunnosta pois. Kuluneella viikolla Varjo on mussuttanut puolitoista laattaa mun huoneeni lattiasta ja laajentanut Australiaa melkein puolella. Mielestäni en kesällä treenannut mitenkään hulluna, mutta silti Varjo oli koko kesän ja alkusyksyn tuhoamatta mitään. Yksinolosta se ei stressaa, hipsii huoneeseensa ihan mielellään eikä toisinaan edes jää portin taakse kyyläämään, mihin menen. Mutta ehkä sisustaminen on kivaa. Se vaan aiheuttaa sen, etten uskalla jättää Varjoa mihinkään vieraaseen, vielä tuhoamattomaan paikkaan yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti