Käytiin Varjon kanssa eilen eläinlääkärissä ottamassa tehoste- ja raivotautirokotukset. Vasta siellä lääkärin pöydällä tajusin miten hurjasti mun pikkulikka onkaan kasvanut, viimeksi neljä viikkoa sitten kun oltiin, se oli sellainen pöydälle sopiva paketti, mutta nyt kun hyeena kääntyi, kieli osui mun nenään kurkottamatta. Lääkäritäti muisti meidät ja kehui miten hurjasti Varjo on reipastunut, mullekin tuli hyvä mieli, on sen kanssa töitä tehtykin että kaikelle pöhisevästä mustasta karvakasasta on saatu edes alkeellisesti sosiaalinen koiranalku. Rokotukset Varjo otti vastaan inahtamattakaan, mä pidin sitä kiinni ja kaikki tutkimiset antoi tehdä, vaikka stetoskooppia varsinkin tuntui jännittävän. Mutta kun eläinlääkäriltäkin sai namusia niin pelot unohtui :) Nivusten rupea katsottiin, Varjo antoi rauhassa tutkia kyljelläänkin. Diagnoosina maitorupi, pennuille hyvin tavallinen, saatiin Fuciderm-geeliä ja käsky puhdistaa laimennetulla Betadinella, viikon hoito. Ja nuolemisen estämiseen kauluri! Haettiin samalla neljäntoista kilon säkki ruokaa, nauratti kun se oli sekä kooltaan että painoltaan Varjoa isompi.
Pumitutustumiset saivat myös jatkoa, treffattiin Rasmusta ja Eijaa taas jättärillä. Varjo pörräili pimeässä kaikelle mahdolliselle ja Rasmuskin sai ensin haukut, mutta aika pian Varjo tajusi että tämä on nähty ennenkin ja yritti vaan tulla nuuskimaan ja haastamaan Rasmusta leikkiin. Kierreltiin puistossa, käveltiin Myllypuroon ja päädyin sisällekin kun mulla ei ollut mihinkään kiire. Pippuri oli justiin Mikan kanssa iltalenkillä eli saatiin olla hetken aikaa vain kaksi koiraa, molemmat vapaina, kiertelivät toisiaan eikä mitään ihmeempää, Rasmusta vähän jännitti, kuitenkin vierekkäin odotettiin kun Eija tarjoili Froliceja. Mutta Pippuri voi herranjesta... Tai lähinnä Varjon reaktio kun Pippuri tuli sisään. Mun pikkukoirasta lähti sellainen meteli ettei ole tosikaan, se kuulosti siltä että repii Pippurilta pään irti jos se tulee askeltakaan lähemmäksi mua, eikä rauhottelu ja mun välinpitämätön suhtautuminen auttanut mitään. Varjo sitten tutustui ensin Mikaan, mikä menikin hienosti, sitten Pippuri varovasti eteisestä, mä lähestyin Pippuria ja menin rapsuttamaan. Varjo sai tulla jos oli kunnolla mutta mistään rähinän tapaisestakaan ajoin sen saman tien pois. Tämä toimi, likka ymmärsi aika nopeasti että ryppyily ei kannata ja tää on Sannin mielestä ihan kiva kaveri. Jännittynyt tunnelmahan siellä oli, muutama rähähdyskin kuultiin kun Varjo olisi halunnut mennä haistamaan eikä toisilla ollut tilaa perääntyä, mutta lopulta kaikki koirat rauhoittuivat oman ihmisensä viereen. Kokonaisuutena oon vierailuun oikein tyytyväinen ottaen huomioon että toin vieraan pennun toisten reviirille, tästä on hyvä jatkaa, meillä on onneksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti