perjantai 17. syyskuuta 2010

Kasvunmerkkejä

Apua mun pennusta tulee iso! Onhan se jo kooltaan vaikka kuinka hurja koikkaloikka, mutta tajusin tänään tarkastaessani siltä huvikseen hampaita että yläetuhampaista puuttuu puolet. En mä ole mitään irtilähteneitä hampaita huomannut, onkohan Varjo syönyt ne... Koirakirjojen oppien mukaan hampaiden pitäisi alkaa lähteä n. neljän kuukauden iässä ja toi pentu on hädintuskin kolme ja puoli. Mun varhaiskehittynyt pikku kojootti ei ole taaskaan lukenut oppaista kuinka sen pitäisi kasvaa.

Löysin tänään myös jotain ei niin miellyttävää Varjon kyljestä. Rapsutellessani sitä käsi osui johonkin outoon muhkuraan ja kun menin kunnon valoon tarkastamaan niin sieltähän paljastui jo rupeutunut hampaanjälki. Ihan kunnolla on jonkun kulmahammas mennyt siitä läpi, mutta kenen, onkin isompi kysymys. Varjo on tällä viikolla tavannut Milon, Minnien ja Roopen, mutta missään vaiheessa en ole huomannut sen kiljuvan tavallista pahemmin, aristavan kylkeään tai edes erityisemmin nuolleen sitä. Koira on ollut mulla vajaat viisi viikkoa ja tullut jo kaksi kertaa hammastetuksi, hmm. Kovapäinenhän se onneksi on, ettei niistä ole mitenkään traumaantunut, mun tehtäväksi jää vaan löytää ja puhdistaa jäljet ja tarkkailla että ne lähtee parantumaan eikä tulehdu. Onneksi Varjolla on nyt se vakuutus, jos tää jatkuu tätä menoa niin sille voi hyvinkin olla käyttöä jonakin päivänä.

Oltiin tänään aamupäivällä Kivikon metsässä ja harjoiteltiin laudan päällä kulkemista ja pariin otteeseen mun olkapäällä oloa kun tuli sellainen ylitettävä kohta josta mä pääsin mutten uskaltanut antaa Varjon hypätä. Hyvähän tuon on tottua kaikenlaisiin kummallisiinkin kuljetusmuotoihin, mietin pelastus- ja rauniotehtäviä, en mä ensisijaisesti tosta ole pelastuskoiraa kouluttamassa mutta enpä ainakaan sulje mitään harrastusmuotoa pois. Ja nyt se tottuukin vielä niin helposti kaikkiin kummallisuuksiin. Yhdessäkin välissä onnistuin mätkähtämään istumaan kumisaappaiden liukuessa alta märällä kalliolla, Varjo oli mun olkapäällä eikä virkannut mitään. Vaikka mua sattui niin kehuin ensin koiraa, koska onhan se nyt hienoa että se luottaa muuhun noin hyvin :)

Tänään myös jäätiin yksin ihan ilman mitään kitinää eikä kotiintullessa mitään ollut tuhottu. Tosin en ollut poissa kuin pari tuntia, mutta silti, oon iloinen siitäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti