Telmimistä Titon kanssa vol. 3

Suuntana Kivikon metsä ja päämääränä saada pennuille koordinaatioharjoituksia ja edes vähän puhtia pois.

Olin Varjon kanssa nurmikentällä ensimmäisenä, kierreltiin ympäriinsä ja tottisteltiin vähän. Näin Titon ja Novan ennen Varjoa, ehdin palkata sitä ennen suurempaa pöhinää, eikä likasta sitten lähtenytkään kuin muutama haukahdus ennen kuin tunnisti pentukaverinsa ja rynnisti leikkimään. Hurjaa painia ja hiekkaisia turkkeja, kävelyteillä oli aluksi pakko mennä mutta hypättiin vain puskaan pennut perässä kun joku tuli vastaan.

Sitten oikeasti metsään! Kalliolla kiipeilyä, risukossa hyppimistä (metsänhoidolle kiitos, kaatavat puut mutta eivät korjaa), kuilujen ja purojen ylittämistä, keppien metsästystä ja sammalen syöntiä, kumpikin pentu viiletti innoissaan, jahtausvuorot vaihtuivat eikä tällä kertaa saatu pahempia kärhämiä aikaan. Välillä lähdettiin pennuilta karkuun kun erehtyivät liian kauaksi, ja nopeasti palasivat karkulaiset takaisin ihmislauman luo. Yhden kuilun Varjo tajusi ihan itse kiertää, ja joutui siis menemään useamman metrin sivuun että löytyi ylityspaikka! Vitsit miten älykäs pieni otus, ehkä meidän kiertämisharjoituksista on ollut jotain hyötyä.

Sää oli ollut puolipilvinen koko ajan, välillä satoi jotain lumiraettakin, mutta kun sitkeästi odotettiin, saatiin viimein ilta-auringonpaistetta muutaman kuvan ajaksi. Nova sai musta ja Varjosta ihan huippuhienon yhteiskuvan, jossa aurinko valaisee jopa Varjon naaman niin että siitä saa jotain selvää.

Kolme tuntia metsässä rämpimistä ei tuntunut väsyttäneen pentuja lainkaan, ne jatkoivat juoksuleikkejään vielä tasaiselle nurmikolle päästyäänkin. Itselle jäi kuitenkin tosi kiva fiilis, ensimmäistä kertaa elämässäni kuljin risupusikossa ihmisen kanssa, joka todella halusi olla siellä, eikä valittanut puolen tunnin päästä että mennään jo pois.