Oltiin tänään suksimassa Varjon kanssa, kun sain vieressä asuvan Johannan kaveriksi ja suksien lainaajaksi. Aluksi likka yritti jahdata hiihtäjää ja paimentaa kummallisesti liikkuvia suksia, mutta aika nopeasti se jolkotteli edellä kuin vanha tekijä. Ladulla merkkasi ihmiset ja tuli luo useimmiten ilman kutsua. Hieno elikko. Tosin yhden hiihtäjän se pysäytti haukulla, mutta se tuli meidän takaa niin äänettömästi että mäkin säikähdin. Ensi vuonna sitten vetovaljaat päälle, päästään painamaan lujaa. Täytyy selvittää olisiko täällä jossain koiralatu, Varjon vauhdilla jää tavalliset sunnuntaihiihtelijät aika nopeasti jalkoihin.
Roopelenkki kolmetuntisen hiihtoreissun päälle ja vielä kävely Marjaniemestä kotiin väsyttivät ton aika perusteellisesti. Kerrankin se vain nukkuu. Tätä mun pieni musta on kaivannut, kuusi tuntia ohjelmaa päivässä saa sen nukkumaan onnellisena häkissään ja sieltä poispäästyään vain siirtymään tuolin alle laimean maneerinsäilyttämishyppäyksen jälkeen. Jos unta riittäisi vielä ensiyöksikin.
Huomenna on uudenvuodenaatto, pienellä jännityksellä odotellaan. Ikinä tuo ei ole paukkuihin mitenkään reagoinut, mutta eihän sitä tiedä. Illalla ainakin saa lenkittää kera varovaisuuden, ettei vaan mistään räjähdä raketti naamalle. Me ei ihan vielä viitsittäisi sitä palveluskoiran uraa pilata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti