Ups, kasvoin kaveristani ohi

Varjolla on oikeastaan vain muutama koiratuttu, joita se tapaa jotakuinkin säännöllisesti. Yksi niistä on walesinspringerspanieli Roope, pian kuusivuotias leikattu uros, jonka kanssa Varjo on ensimmäisen kerran leikkinyt kymmenviikkoisena ja siitä lähtien käytännössä viikottain. Roopella on omat omituisuutensa eikä mikään kaikkein vahvin hermorakenne, mutta Varjon niskassaroikkumisinnosta huolimatta Roope tuntuu ilahtuvan Varjon nähdessään. Lisäksi lenkeillä sääntönä on, että koirat eivät koske toisiinsa (edes vierekkäin kävellessään), joten homma toimii. Tosin Roopea tuntuu välillä pännivän, kun tyhmä pentu on arvon ukkelia nykyään jo selvästi kookkaampi.

Melkein viikko sitten maanantaina oltiin Varjon ja Roopen kanssa jäällä. Ihanaa aukeaa tilaa, jossa näkee pitkälle! Koirat vapaaksi ja taivaltamaan. Kaunis iltapäivän aurinko oli seuranamme, kun hömelöt elukat pitivät hauskaa ja minä vahdin ettei Varjo rääkkää Roopea liikaa.

Aivot jäi kotiin, mutta onneksi
on toppapomppa, lunta ja KIELI!