maanantai 29. helmikuuta 2016

Hongankolistaja

Oletan, että kuva vähän valehtelee. Ei Virka nyt
NOIN paljon Varjoa suurempi voi olla. Ei niillä
kuitenkaan ole säkäkorkeuseroa kuin nelisen senttiä. 

Virkasta tuli muutama viikko sitten kaksi ja puolivuotias. Se on nyt siis lähempänä kolmea kuin kahta ikävuotta. Tuntuu hullulta. Tintti on omissa silmissäni edelleen ihan kakara. 

Mitä se osaa? Ei yhtään mitään. Tai siis se osaa tulla hirveää vauhtia luokse, tippua maahan, hypätä maasta istumaan, peruuttaa, tehdä kurren ja pompata heppaan, tosin yhäkin vain houkuttelulla. Se osaa noukkia tavaroita ja ottaa kuonokontaktin käteen. Se osaa hyppiä roskiksia ja liikennevalotolppia päin, muttei todellakaan ymmärrä, että siinä olisi joku sen suurempi ajatus takana. Se osaa myös työntää pään sujuvasti roskiksen aukkoon, mutta että suussa oleva roska työnnettäisiin ja jätettäisiin sinne? Ei nyt sentään, hyvänen aika. 

Joissain asioissa Virka on luonnostaan hyvä. Se mm. löytää metsään tai pellolle tippuneita esineitä paljon Varjoa paremmin. Se tykkää käyttää nenäänsä (tosin se tykkää käyttää sitä myös riistan jälkien haisteluun). Se on vauhdikas, nykyisin jo aika hyvin suuntiakin kuunteleva vetokoira, joka tulee innolla valjastettavaksi ja lähtee aina täysiä, usein haukun saattelemana matkaan. Lisäksi Tintti on kovin pätevä kuljettelemaan tyhjennettyä ruokakuppiaan ympäriinsä. Se nappaa oma-aloitteisesti kupin, ja minuutti toisensa jälkeen kuljeskelee kuppi suussa vuorotellen meidän molempien välillä, kunnes jompikumpi heltyy ja ottaa kupin vastaan kehujen kera. Silloin Virka tuntee olleensa Tärkeä ja Hyödyllinen. 

On myös asioita, joissa Hiipotin on totaalisen onneton. Se ei esimerkiksi osaa vieläkään hypätä syliin, ei edes paikoillaan istuvan ihmisen. Se tunkee etujalkansa polville, ja pyydettäessä hirveällä ähellyksellä yksi takatassu kerrallaan kampeaa itsensä syliin. Miksi Virka, miksi? Hipsis-Vipsis myös säheltää. Paljon. Hihnassakävely vetämättä on toisinaan täysin mahdotonta. Kyse ei ole siitä, etteikö Viipotin _periaatteessa_ tietäisi, että kävelyn kuuluu tapahtua hihna löysällä. Jos pysähdyn tai huomautan äänellä liian vauhdikkaasta etenemisestä, korjaa se itsensä pikapikaa lähemmäs. Mutta maailma on niin mielenkiintoinen ja jalat niin pitkät, että ne kuin itsestään vievät muutamassa sekunnissa belgianhaivenen taas testaamaan remmin pituutta ja taluttajan hermoja. 

Tintti on hyvin erilainen kuin Varjo, mutta aivan rakastettava sellaisena hölmönä kuin on.