Varjon oikeassa silmässä, nimittäin. Toisin sanoen epäkypsä kaihi, terveisin Pekka Sarkanen.
Kuva on otettu huonossa valaistuksessa, mutta eron silmissä näkee selvästi. Vasemmassa ei kuulemma toistaiseksi näy mitään, se on ihan terve. Vielä.
Vajaa kuukausi takaperin isänpäiväkahveilla Varjoa harvoin näkevä isän nykyinen puoliso kysyi, onko Varjon silmässä joku vikana. Minä siinä ihmettelin että mitä hän puhuu, ei siinä mitään pitäisi olla. Mutta sitten katsottiin tarkemmin. Sehän hohtaa jotenkin oudosti. Pienestäkin valosta se hohkaa selvän keltaisena, vaikka toinen silmä näyttää ihan normaalilta. Hetkinen. Mistä asti Varjon silmä on näyttänyt tuolta?
Valitettavasti vastaus on, että ei aavistustakaan. Olen minä toisinaan ohimennen kiinnittänyt huomiota hohtavaan silmään, mutta ajatellut aina, että valo vain osuu siihen ja heijastuu siitä. Jättänyt kokonaan huomiotta, että hei toinen silmä ei heijasta samalla tavalla tai valo tulee kokonaan väärästä suunnasta.
No, nyt kun joku oli sanonut asian ääneen, siihen kiinnitti huomiota koko ajan. Koska halusin tietää, mistä on kyse, varasin silmäpeilausajan. Eihän edellisestä ollutkaan kuin reilut neljä ja puoli vuotta. Tänään sitten käytiin tutkituttamassa näkimet, ja täytyy sanoa, ettei tulos yllätä. Enemmän yllättää ehkä se, ettei toisessa silmässä näkynyt mitään, edes aihioita.
Eipä tähän kai oikein muuta voi sanoa, kuin että voihan Varjolainen, kovan onnen koira. Selvästi se näkee silmällä vielä, ottaa kontaktia ja reagoi heilutteluun pään oikealla sivulla. Ei auta kuin toivoa, että muutokset ovat mahdollisimman hitaasti eteneviä.
PS. Alla oleva kuva melkein naurattaa. Kyllä ne koiran silmät salamavalossa muutenkin keltaista heijastavat, mutta tuo hillitön katuvalo suorastaan paistaa kuvasta.