perjantai 24. helmikuuta 2012

Suuri ja mahtava vetokoira

Talven riemuihin kuuluu pulkkailu ja kaikenlainen muukin lumessa reuhaaminen. Viime talvena Varjon kanssa tekeminen rajoittui lähinnä potkittavan lumen pyydystystykseen, mutta nyt kun koira on kasvanut kropaltaan valmiiksi ja ne luutkin on vielä terveeksi todettu, ollaan tehty vähän muutakin. Pieneläimeni on päässyt leikkimään ihan oikeaa vetokoiraa kiskomalla Viljaa perässään pulkassa noin sata metriä kerrallaan. Varusteista ja homman turvallisuudesta en sano mitään, vetotuokiomme sisälsi mm. Viljan lentämisen, pulkan narun irtoamisen, valjaiden hajoamisen ja mun oikeaoppisen voltti-stunthypyn, kun kompastuin, ja koira ja vetolasti meinasivat tulla päälle... Mutta siis, ainakin todettiin, että hauskaa on ja Varjokin vetää ihan mielellään.

Onnistuu se näinkin päin...









Tässä rytäkässä meidän jälkivaljaiden yksi liitoskohta tosiaan ratkesi, ja muutenkin niillä vedättäminen on vähän arveluttavaa, joten päätin, että enempiä vetoja varten on saatava huskyvaljaat. Koska mulla ei missään nimessä ole hiihtolomalla mitään parempaa tekemistä, käytin muutaman illan Varjon mittojen mukaisten valjaiden askarteluun. Miksi siihen lähdin, kun joka kerta jotain tehdessäni kiroan, etten enää tee mitään itse? Onnistun ilmeisesti jotenkin aina muutamassa kuukaudessa unohtamaan, ettei mun ja ompelukoneen yhteistyö suju yleensä ihan niin kuin olen suunnitellut. No, vääntyneen koneenneulan, muutaman verikokeen, suttaavan ylälangan, erinäisten purkamisten ja itsepäisen tahdonvoiman lopputuloksena saatiin eilenillalla vihdoin jotain valmista aikaan. Kiitokset hyperkärsiväiselle mallieläimelle, joka kesti valjaiden rakentamisen nuppineuloilla päälleen ja pysyi nätisti paikallaan kaikkineen varmaan viisitoista sovituskertaa, joista osassa ryömin sen alla vääntämässä rintaremmin liitoskohtia toimiviksi.

    










Mietin ensin, jäikö selkäkappale nyt turhan lyhyeksi, mutta pikaisella yöllä suoritetulla testivetolenkillä totesin, että se olikin viisas ratkaisu, nyt se nimittäin jättää lonkat vapaiksi eikä paina niitä sivuilta. Vaikka eivät olisikaan täydellisen oikeaoppiset, niin eivätköhän nämä meidän käytössä passaa. Ei ainakaan paina mistään, ja Varpanenkin tajusi heti, mitä oltiin tekemässä.

Muutaman tunnin päästä isä tulee noukkimaan meidät pihasta ja suunnataan auton nokka kohti mökkiä! Viikonloppu aikaa vetää sekä mut että koira väsyksiin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Päivän paras hetki

Onko mitään ihanampaa, kuin tulla 14-tuntisen työpäivän jäljiltä kotiin, jonne koira on joutunut jäämään äidin hoidettavaksi juoksun takia, olla ottamatta edes takkia pois, rynnätä suoraan ulos, tehdä vartin lämmittelylenkki, ja mennä autotalleille treenaamaan keppejä, tokoa, auton- ja puunkiertoja ja sitten lopuksi ravaamista yhdeltä yöllä?

Ei. Koska se on super. Leikkii riehuu taistelee rauhoittuu ja taas on täysillä tekemässä. Mulla on ihan paras koira.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ollaan me hengissä

Mulla on vaan ollut niin kiireiset pari viikkoa tai kuukausi tai jotain ettei tosikaan. Me on lenkkeilty ja leikitty, käyty parin kerran verran opettelemassa agiliidon alkeita, mä olen miettinyt omaa olemistani ja suhdettani tohon pieneläimeen pohjamutia kaivellen todeten lopulta että kaikki on kiinni siitä mitä mä itse haluan ja että se luottaa kaikkeen tasan niin paljon kuin minä uskallan luottaa. Mun on oltava sen varahermot kun sen omat ei aina riitä. Olen opetellut rauhoittumaan ja tajunnut, että jaksan olla koirani kanssa zen silloin kun mulla on jotain muuta mihin voin purkaa kaiken sen mikä on hyperjousilla jossain sisälläni koko ajan. Toimintatarmon ja pätemisentarpeen purkamiskeinoksi sopii esimerkiksi erään vantaalaisen koulun liikuntasalin juokseminen päästä päähän, varsahypyt useamman penkin yli kerrallaan ja Poika saunoo -biisin räppääminen 2-luokkalaisten kanssa koulun konsertissa. Sen jälkeen ei enää hätkähdä koiran joka ikistä korvan heilahdusta, sen voi vain kutsua takaisin, palkata lumipaakulla ja jatkaa matkaa.


Varjo aloitti kolmannen juoksunsa viime sunnuntaina joten nyt ei muuta kuin lenkkeillä ja leikitä kahdestaan muutaman seuraavan viikon ajan. Sitten takaisin ihmisten ilmoille taas asteen verran aikuisempina.