Kivikossa sadesäässä

Telmimistä Titon kanssa vol. 3

Suuntana Kivikon metsä ja päämääränä saada pennuille koordinaatioharjoituksia ja edes vähän puhtia pois.

Olin Varjon kanssa nurmikentällä ensimmäisenä, kierreltiin ympäriinsä ja tottisteltiin vähän. Näin Titon ja Novan ennen Varjoa, ehdin palkata sitä ennen suurempaa pöhinää, eikä likasta sitten lähtenytkään kuin muutama haukahdus ennen kuin tunnisti pentukaverinsa ja rynnisti leikkimään. Hurjaa painia ja hiekkaisia turkkeja, kävelyteillä oli aluksi pakko mennä mutta hypättiin vain puskaan pennut perässä kun joku tuli vastaan.

Sitten oikeasti metsään! Kalliolla kiipeilyä, risukossa hyppimistä (metsänhoidolle kiitos, kaatavat puut mutta eivät korjaa), kuilujen ja purojen ylittämistä, keppien metsästystä ja sammalen syöntiä, kumpikin pentu viiletti innoissaan, jahtausvuorot vaihtuivat eikä tällä kertaa saatu pahempia kärhämiä aikaan. Välillä lähdettiin pennuilta karkuun kun erehtyivät liian kauaksi, ja nopeasti palasivat karkulaiset takaisin ihmislauman luo. Yhden kuilun Varjo tajusi ihan itse kiertää, ja joutui siis menemään useamman metrin sivuun että löytyi ylityspaikka! Vitsit miten älykäs pieni otus, ehkä meidän kiertämisharjoituksista on ollut jotain hyötyä.

Sää oli ollut puolipilvinen koko ajan, välillä satoi jotain lumiraettakin, mutta kun sitkeästi odotettiin, saatiin viimein ilta-auringonpaistetta muutaman kuvan ajaksi. Nova sai musta ja Varjosta ihan huippuhienon yhteiskuvan, jossa aurinko valaisee jopa Varjon naaman niin että siitä saa jotain selvää.

Kolme tuntia metsässä rämpimistä ei tuntunut väsyttäneen pentuja lainkaan, ne jatkoivat juoksuleikkejään vielä tasaiselle nurmikolle päästyäänkin. Itselle jäi kuitenkin tosi kiva fiilis, ensimmäistä kertaa elämässäni kuljin risupusikossa ihmisen kanssa, joka todella halusi olla siellä, eikä valittanut puolen tunnin päästä että mennään jo pois.

Juoksemassa Keesin kanssa

Keskiviikkoaamuna heräsin mielettömän hienoon auringonnousuun. Vihdoinkin mulla on aikaa ja  kamerassa akkua kun on tällainen ilma! Heitin kaikille kolmelle koiralle äkkiä remmit kaulaan ja ryntäsin Jättärille valokuvaamaan.

Kolmen koiran yhtäaikainen taluttaminen on lievästi hankalaa, etenkin kun kaksi mielellään menisi puolet kovempaa kuin minä ja yksi laahaa perässä. Ratkaisin asian päästämällä Rollen ja Varjon vapaaksi, Keesi kun lähtisi irtipäästyään suoraan touhottamaan ties minne, mutta Varjo pysyy lähettyvillä ja uskoo kun sanoo että Keesi on remmissä, nyt ei leikitä. Ja Rollehan on jo niin hidas että pystyn halutessani kontrolloimaan vaikka sen jokaisen askeleen.

Jättärillä nuoret sitten pääsivät vähän riehumaan ja purkamaan energiaansa. Yritin kameran kanssa pysyä perässä, mutta eihän siitä mitään tullut, Keesilläkin on vauhtia ihan riittävästi epäselvien kuvien aikaansaamiseksi. Mutta nuorilla oli selvästi hauskaa, me katseltiin Rollen kanssa vierestä, ja kiitos suht aikaisen arkiaamun saatiin olla ihan rauhassa ilman häiritseviä ohikulkijoita.

Sain myös ihmeen kaupalla poseerauskuvan, jossa kaikki kolme koiraa istuvat lähekkäin, katsovat suunnilleen kameraan päin ja valokin tulee oikeasta suunnasta. Kädestä tulleelle varjolle ei mahtanut mitään, jos olisin lähenyt peruuttamaan, olisi taatusti ainakin joku liikkunut. Voi Varjo kun olet niin musta... Ei näy kuin hörökorvat ja karvaton massu. Ja Keesi näyttää bulldogilta, kaikella rakkaudella.

PS. Varjolta lähti sitten kolme kulmuria Keesin kaulanahassa roikkuessa. Eikös niiden pitänyt lähteä joskus kuuden kuukauden iässä? Mun varhaiskypsä lapsi. 

Labradorienergiaa

Meille tuli Varjon kanssa vähän erilainen syysloma. Kuulopuheen kautta kävi ilmi että labbisurokset Rolle ja Keesi olivat menossa hoitoon omistajan parin päivän työmatkaa varten, ja minähän heti että minne hoitoon, mikseivät ne tule meille, kun mulla kerran lomaakin on ja siten jopa ehkä aikaa kolmelle koiralle. Sitä paitsi jos tammikuussa kuitenkin on näiden kolmen koiran viikon mittainen yhtäaikaishoito edessä, on siihen hyvä totutella jo nyt ja katsoa miten Varjo hyväksyy vieraat koirat kotiinsa. Niinpä sunnuntaiaamuna aiheutimme naapureille mukavan aamukonsertin tutustuttamalla pihalla Varjoa ja Keesiä toisiinsa, Varjo aloitti homman huutamalla kuin viimeistä päivää, vaikka oli koirat nähnyt kerran aikaisemminkin. Vähän vapaana leikkimistä ja hihnassa ihmisen eri puolilla kävelyä, niin alkoi juttu luistaa ja Varjo jo roikkua kiinni Keesin kaulanahassa. Päivä oltiin Varjon kanssa töissä, mutta illalla kotiintullessa hyväksyi samantien labbisten kuuluvan kalustoon.

Tänään olen ollut ulkona sanoaksemme riittävästi, noin seitsemän tuntia, niin yhden, kahden kuin kaikkien kolmenkin koiran kanssa. Rolle on sen verran hitaampi että sen vauhdin sovittaminen kahden nuoremman intoon on vähän hankalaa, mutta Varjon ja Keesin yhteislenkittäminen niin että kumpikin kulkee kauniisti vetämättä hihnassa on ihan mahdollista. Vein nuoret päivällä metsään riehumaan, tuli yhteensä kolmen tunnin lenkki, josta puolet vapaana kirmaamista risukoissa ja kallioilla. Keesi on vaihteeksi mukavan rauhallista leikkiseuraa Varjolle, eipähän ainakaan tarvitse pelätä että pikkusuteen ilmestyisi taas uusia tikkauksia (olen seonnut laskuissani, mutta viidestä ollaan jo menty kirkkaasti yli). 

Paimen paimentaa paimenta

Ollaan oltu Varjon kanssa muutamassa pentutapaamisessa, jotta likka pääsisi näkemään vähän muitakin kuin tuttavapiirin aikuisia uroskoiria. Varjosta huomaa selkeästi, että se tosiaan on nähnyt lähinnä aikuisia ja yhden koiran kerrallaan, pentuvilskeessä mun dominanarttu asettuu jalkoihin, painautuu kiinni jos joku on tulossa lähelle ja irvistelee mikäli useampi pentu kerrallaan yrittää vyöryä päälle. Yhden kanssa kerrallaan saattaa leikki luonnistuakin, kun on ensin saanut vähän aikaa katsella touhua sivusta käsin, mutta siinä puolessatoista tunnissa mitä useimmiten ihmiset ovat siellä jaksaneet pentuineen seistä, ehtii Varjo vasta aloittaa leikin.

Viimeisin pentutapaaminen venyi kuitenkin viisituntiseksi, kun jäätiin Tito-bortsun omistajan kanssa nurmikolle istuksimaan muiden jo lähdettyä. Varjo uskaltautui Titon luo vasta kun ympärillä ei ollut muita häseltämässä, mutta kahdestaan niillä olikin sitten hurjan hauskaa. Paimenilla on ihan omat leikkinsä, juostaan hurjana kilpaa, painitaan ja vaanitaan. Ja miten voi pennuilla energiaa riittää!

Ollaan nähty jo toisenkin kerran, viime viikon perjantaina pääsivät pennut pellolle juoksemaan.

Muutama hirveän rähinän tappelukin siellä saatiin aikaan, mutta eipä tainnut kumpikaan kärsiä, kun rauhoittamisen jälkeen olivat saman tien taas toisiaan härnäämässä. Neljän tunnin pellolla riehumisen ja päivän kahden muun ulkoilutunnin jälkeen Varjo olikin oikeasti väsynyt. Näitä pentutapaamisia lisää kiitos :)

Varjo ja naapuri kisaa kumpi saa itsestään irti enemmän meteliä

Pöljä elukka pöhisee kaikille mahdollisille rapun äänille, onko se väsynyt vai mitä, ainakaan ei voi tylsistymisestä olla kyse, tänään on taas ollut sen verran aktiivinen päivä. Tosin naapurit on pitäneetkin suht kovaa elämöintiä, koirat haukkuneet ja ovea paiskottu, niin ettei kai ole ihme että Varjo reagoi. Koitan vaan ite pysyä rauhallisena, käsken koiran jalkoihin kun se alkaa liikaa aukoa päätään ja se toimii ihan hyvin. Ehkä se kokee että mun jalat on turvapaikka jossa ei voi tapahtua mitään pahaa.

Oltiin tänään taas tapaamassa Rasmusta, pikatreffit, Varjo rääkyi aluksi mutta luulen sen olleen ennemmin väsymystä, se oli jo aiemmin sillä lenkillä pöhissyt kaikelle mahdolliselle. Päästiin jättärillä isompien puolelle kun sieltä lähti koira pois ja hirveän kivasti meni, vaikka Varjo välillä vähän rajustikin haastoi Rasmusta leikkiin ei Rasmus kertaakaan alkanut luimistella, näytti hampaita ja juoksi pois mutta ei peloissaan vaan lähinnä asenteella "anna mun olla rauhassa tyhmä pentu". Suunniteltiin että seuraavalla kerralla Eija voisi tulla pelkän Pippurin kanssa, jos niistä saisi ihan kavereita eikä enää tarvisi Varjon mua alkaa puolustelemaan.

Oon huisin iloinen kun Varjo ei ole tehnyt sisälle mitään tarpeitaan ainakaan viikkoon. Lehdet laitan edelleen yöksi jos hätä yllättää, mutta yksinollessa en niitä viitsi jättää, kun ei se kuitenkaan mitään niille tee, repii vaan. Jos puoli pulloa etikkaa ja kaksi jätesäkillistä sanomalehtiä riittäisi tuon sisäsiistiksi opettamiseen niin vau. Ja mä kun pelkäsin etten sitä kuitenkaan osaa opettaa, vaikka eihän tolle ole varsinaisesti opetettu mitään, se on vaan niin fiksu ja luonnostaan siisti. Tietty nyt kun näin kirjoitan niin ensi yönä on lammikko lattialla.

Vielä toinen ilonaihe, yksin on jääty myös varmaan viikon ajan ihan hiljaa ja nätisti! Pitää nyt iloita kun elämä on helppoa, kyllä se siitä vielä hankaloituu kun toi kasvaa ja keksii alkaa tuhota kaikkea...