Tai sitten se on vaan Varjo. Joka kävi uimassa ja vähän ravistelee. Kamera osasi kerrankin ton tarkennushomman. Nauroin itseni aivan kippuraan.
Mun maailmani rakkain Saapas aka Varjo eli Varppa täyttää tänään kuudes kuudetta kuusi vuotta. Se sai sen tähden ihan spesiaaliaikaa, johon sisältyi mm. uintia ja hillumista Bounzerin kanssa.
Saako, saako, saako jo? |
Varpan. Oma. Bounzer. Aivan paras lelu, jota se sai kantaa uimasta Roihuvuoresta kotiin saakka eläinkaupat ja bussit läpi.
Pakollinen rakennekuvakin toki otettiin. Ei se kovin erinäköinen ole kuin vuosi sitten. Kuonosta Varjo tosin on harmaantunut, nyt harmaata on jo reilusti ylähuulissakin. Selkä on alaosastaan rautakanki, ja keskiosan köyry ja lannerangan liikkumattomuus näkyy näissä sivukuvissa. Yhteenluutuneet nikamat tekevät sen, että koira kääntyy suunnilleen yhtä sulavasti kuin linja-auto liikenneympyrässä, ja eihän se nyt takaosaansa samalla tavalla pysty juostessa käyttämään kuin jos selkä joustaisi. Mutta suht hyvin tuo näyttää pärjäilevän, ja jalka ojentuu vielä taaksekin ihan itsenäisesti.
Kuvittelin jossain vaiheessa ehtiväni kirjoittaa ihan kunnolla siitä, että meidän lauma on muuttanut, mutta nyt siitä on jo yli kahdeksan kuukautta enkä ole vieläkään saanut tekstiä aikaiseksi. Niinpä siitä tässä yhteydessä muutama sana. Suurin vaikutus muutolla on nimittäin mielestäni ollut Varjoon. Vältän viimeiseen asti kaupunginosien arvottamista yhtään millään perusteella, mutta tässä kohtaa on pakko sanoa, että arvelen täällä olevan jossain määrin enemmän jokseenkin täyspäisiä koiranomistajia kuin siellä, missä Varjo eli elämänsä ensimmäiset viisi vuotta. Muistan syksyllä varustautuneeni etukäteen henkisesti siihen, että Varjo rähisee ensimmäisen kuukauden kaikelle, täällä kun koiria tuntui olevan joka paikassa. Preppasin itseni lenkille, namit taskuun, tilanteiden etukäteismietintä, tarvittaessa väistö kauas pusikkoon tai tien toiselle puolelle, kiloittain mielenrauhaa mukaan. Alkuun kaikkia näitä tarvitsinkin, ja olen edelleen iloinen, että olin henkisesti Varjon ohitusten pahenemiseen valmistautunut. Huomasin samalla kuitenkin, että vastaantulijat väistivät meitä. Usea vaihtoi kadunpuolta, vaikka lähes koskaan Varjo ei päässyt rähinäasteelle. Kukaan ei tunkenut "vähän tutustumaan" tai "unohtanut" flexiä pitkäksi. Lähes kaikki koirat ohittivat meidät hiljaa.
Ja lisäksi ovat nurmikentät, jotka ovat tässä asuinalueessa parasta. Tiedän, että Varjo haluaa toimia oikein, jos vain suinkin pystyy ja näkee toiset koirat ajoissa. Alusta asti tilanne on ollut se, että nurmikentän keskeltä se näkee teitä pitkin kulkevat koirakot, mutta se ei koe niiden olevan liian lähellä. Varjoa voi näillä kentillä pitää vapaana, ja toisen koiran nähdessään sen ei edes tarvitse tulla luokse, se voi vain jatkaa puuhailujaan. Tämä saa minulle aikaan voittajafiiliksen. Se on rento. Se on RENTO!!!
Sanoisin siis, että Varjo on mieleltään rennompi kuin vuosi sitten. Ja se saa aikaan sen, että minä itse olen myös. Jaksan toisinaan esiin tulevaa jännäripöhisijää paremmin.
Mutta vielä kerran: Hyvää synttäriä, Saapasjalkaqisa! Olet mulle helkatin rakas, kaiken vuoksi ja kaikesta huolimatta.
Seuraa = Fuss = iske poskesi kiinni ihmisen reiteen |