Remonttireiska

Olen aina pitänyt Varjoa suhteellisen helppona tapauksena yksinolon suhteen. Nuorempana se joskus jäi kotiin huutamaan ja saattaa se vieläkin satunnaisesti muutaman ulahduksen päästää kun lähden kouluun, mutta koskaan se ei ole pahemmin tuhonnut, mitä nyt syönyt vähän ovenkarmeja, maistanut sängynjalkaa ja onnistunut repäisemään muutaman korkkilattialaatan muovipäällysteen irti. Veljeensä Miloon verrattuna kuitenkin kiltti otus, ei pompi pöydillä tai syö reikiä seiniin.

Tänään kotiintullessa odotti kuitenkin yllätys. Kurkkasin jo ovelta että portin takana näyttää olevan tuhottua ruskeaa silppua, varmaan Varjo on taas repäissyt yhden uuden muovipäällysteen irti. Mutta vielä mitä. Tällä kertaa olikin lähtenyt koko laatta! Alta pilkotti jonkinsortin vihertävänharmaankirjava muovimatto, jonka alla ei kai voi olla enää muuta kuin betoni. Ja kyseinen irtirevitty laatta oli tietenkin keskeltä lattiaa. Voi herranjumala, en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Päädyin sitten kuitenkin vain nauramaan ja soittamaan äidille varoituksen että älä järkyty kun tulet kotiin. Taidan olla huoneeni remontin velkaa muuttaessani pois täältä...

Talven riemuja

Pumilasta on kotiuduttu ja ihana rauha on palannut. Enää ei tarvitse miettiä johtaako puhelimen soiminen Rasmuksen yllätyshyökkäykseen, saa olla rauhassa vain yhden koiran kanssa, tehdä pitkiä metsälenkkejä ilman ajatusta että kotona on joku muukin odottamassa ulkoilua ja keskittyä kunnolla yhden koiran kouluttamiseen. Vaikka Varjonkin kanssa meinaa välillä palaa käämi, on kuitenkin suhteellisen helppoa kun sillä on mun itse määräämät säännöt jotka se tuntuu jo ainakin useimmiten sisäistävän.

Ennen yhden koiran rauhan palaamista vietimme kuitenkin viisi päivää Rollen ja Keesin kanssa. Vaikka niiden edellisestä tapaamisesta oli useampi kuukausi, muisti Varjo molemmat ja kunnioitti Rollea edelleen. Keesi toimi useimmiten Varjon puruleluna, välillä niinkin rajusti että kun labradorinuorukaista alkoi selvästi pänniä likan kaulanahoissaroikkuminen, käskin sen lopettaa. Nuorilla oli kuitenkin hauskaa peuhatessaan hurjalla innolla syvässä lumihangessa. Tämä kuva on ehkä paras esimerkki siitä miten epäreilua välillä oli, kun toinen painaa toista suunnilleen puolet enemmän. Keesi vajosi hankeen vähän väliä, kun Varjo vain tuntui liitelevän sen päällä.

Lumeen oli myös hauska tunkea kuolainen pää kaulakarvoineen, niin että pakkaslumi kostuessaan tarttui tiukasti karvoihin kiinni. Viimeksi kuvien yhteydessä puhuin valkoisesta maskista, mutta nyt taitaa likalla olla ihan ternendaelin kunnon musta maski valkoisen lumikuorrutuksen keskellä :D

Yhteiskuvien otosta ei meinannut tulla yhtään mitään, mutta sen seurauksena syntyi galleria "Keesin pöljimmät ilmeet". Ihan asiallisen näköinen, vaikkakin raskasrakenteinen labradorihan se tosiasiassa on, mutta osaa kyllä näyttää kuvissa kaikelta muulta.

Uusi vuosi

Nyt uskallan jo iloita: ei mitään reagointia ilotulituksiin! Olihan likka sisällä levoton ja aamulla ravattuaan pari tuntia ympäri makkaria oksensi pariin otteeseen ihan vettä, mutta se saattoi johtua yhtä paljon liiasta energiasta ja Pippurin reagoinnista kuin ulkona kuuluvista paukahduksista. Pari kertaa Varjo alkoi mölistä, luuliko se että joku on ovella kun kuului koputuksenomaisia räjähdyksiä, mutta nämä tosiaankin sisällä. Ulkona oltiin päivälenkillä vielä kun ensimmäiset paukuttelijat aloittelivat tulituksiaan, eikä mun otus muuta kuin kääntänyt päätään kiinnostuneena, katsellut valoja ja sitten käännähtänyt muhun päin "niin mitä? Oliko meillä tekeminen kesken?" Tottisteltiinkin vähän paukkeessa kun odottelin sen loppuvan että päästään kulkemaan eteenpäin rakettienampumispaikan ohi, eivätkä ylimääräiset ääniefektit vaikuttaneet Varjon työskentelyhalukkuuteen mitenkään. Jes jes :)

Lupauksia alkaneen vuoden suhteen en ala antaa, mutta jotain tavoitteita voisi kuitenkin uskaltaa asettaa.

1. Treenausta jotenkin säännönmukaisemmaksi, vähän suunnitelmaa miten edetään ja miksi. Johonkin treeniryhmään on päästävä, en edelleenkään tiedä miten aion sovittaa aikatauluni yhteen sellaisen kanssa, mutta pitää tutkia eri yhdistyksiä ja kysellä ja katsella ympärilleen.

2. Olisi mielettömän siistiä jos onnistuisin saamaan tuon elukan ja itseni edes yhteen kisaan, vaikka sitten tokon alokasluokkaan, siihen mulla itselläni on ehkä matalin kynnys osallistua. Mutta tämä siis vaatii sen että koiran koulutus on sellaisella tasolla että kokeeseen kehtaa mennä ja mun hermot pitää vaikka joku onkin arvostelemassa meidän suoritusta.

3. Mölinä/pöhinä/haukkuminen/reagointi pois toisia koiria ohitettaessa. Tarvitaan julmetusti harjoitusta ja mä tarvitsen rautahermot etten itse reagoi mitenkään, ja tietenkin riippuu myös Varjon henkisestä kehityksestä miten tässä tullaan onnistumaan. Ensisijaisesti yritän opetella ennakoimaan ja lukemaan koiraani entistä paremmin ja arvioimaan milloin tilanne on sille liian vaikea, jolloin sitä on helpotettava niin että saadaan onnistuminen, vaikka sitten puskassa istuen.

4. Aptus Show toukokuussa ja mahdollisesti myös johonkin toiseen näyttelyyn osallistuminen vuoden aikana. Messaria pitää pohtia, onko koira puolitoistavuotiaana vielä henkisesti siinä vaiheessa että sitä kannattaa valtavaan koko päivän kestävään hallinäyttelyyn viedä, mutta mahdollisesti.

5. Erjan treeniviikonloppuihin osallistuminen, eri harrastuslajien kokeileminen. Mun itseni sosiaalistuminen palveluskoiraharrastajaporukoihin.

Jos näissä onnistuisin, olisi tänä vuonna saavutettu aika paljon. Kesällä lisäksi paljon ulkoilmaretkiä niin Nuuksioon, Mustikkamaalle, Seurasaareen kuin kaikkialle muuallekin minne koiran vain saa mukaan ottaa!