Suuri ja mahtava vetokoira

Talven riemuihin kuuluu pulkkailu ja kaikenlainen muukin lumessa reuhaaminen. Viime talvena Varjon kanssa tekeminen rajoittui lähinnä potkittavan lumen pyydystystykseen, mutta nyt kun koira on kasvanut kropaltaan valmiiksi ja ne luutkin on vielä terveeksi todettu, ollaan tehty vähän muutakin. Pieneläimeni on päässyt leikkimään ihan oikeaa vetokoiraa kiskomalla Viljaa perässään pulkassa noin sata metriä kerrallaan. Varusteista ja homman turvallisuudesta en sano mitään, vetotuokiomme sisälsi mm. Viljan lentämisen, pulkan narun irtoamisen, valjaiden hajoamisen ja mun oikeaoppisen voltti-stunthypyn, kun kompastuin, ja koira ja vetolasti meinasivat tulla päälle... Mutta siis, ainakin todettiin, että hauskaa on ja Varjokin vetää ihan mielellään.

        

Onnistuu se näinkin päin...

Tässä rytäkässä meidän jälkivaljaiden yksi liitoskohta tosiaan ratkesi, ja muutenkin niillä vedättäminen on vähän arveluttavaa, joten päätin, että enempiä vetoja varten on saatava huskyvaljaat. Koska mulla ei missään nimessä ole hiihtolomalla mitään parempaa tekemistä, käytin muutaman illan Varjon mittojen mukaisten valjaiden askarteluun. Miksi siihen lähdin, kun joka kerta jotain tehdessäni kiroan, etten enää tee mitään itse? Onnistun ilmeisesti jotenkin aina muutamassa kuukaudessa unohtamaan, ettei mun ja ompelukoneen yhteistyö suju yleensä ihan niin kuin olen suunnitellut. No, vääntyneen koneenneulan, muutaman verikokeen, suttaavan ylälangan, erinäisten purkamisten ja itsepäisen tahdonvoiman lopputuloksena saatiin eilenillalla vihdoin jotain valmista aikaan. Kiitokset hyperkärsiväiselle mallieläimelle, joka kesti valjaiden rakentamisen nuppineuloilla päälleen ja pysyi nätisti paikallaan kaikkineen varmaan viisitoista sovituskertaa, joista osassa ryömin sen alla vääntämässä rintaremmin liitoskohtia toimiviksi.

    










Mietin ensin, jäikö selkäkappale nyt turhan lyhyeksi, mutta pikaisella yöllä suoritetulla testivetolenkillä totesin, että se olikin viisas ratkaisu, nyt se nimittäin jättää lonkat vapaiksi eikä paina niitä sivuilta. Vaikka eivät olisikaan täydellisen oikeaoppiset, niin eivätköhän nämä meidän käytössä passaa. Ei ainakaan paina mistään, ja Varpanenkin tajusi heti, mitä oltiin tekemässä.

Muutaman tunnin päästä isä tulee noukkimaan meidät pihasta ja suunnataan auton nokka kohti mökkiä! Viikonloppu aikaa vetää sekä mut että koira väsyksiin.