Liikkeellä 8,5 h

ja tässä lopputulos.

Se vihdoinkin vain ja ainoastaan nukkuu. Ihan katkipoikki, pieni höpönassu. Idiootti räyhääjä, joka ei vaan osaa olla asiallisesti vapaana toisten koirien kanssa. 

Päivä alkoi aikaisin, olinhan luvannut olla Arabianrannassa klo 9. Kännykkä herätti keittiön pöydällä seitsemältä, ja melkein tipuin parvisängystäni rynnätessäni sammuttamaan sitä hirveää piipitystä. Varjo oli unenpöpperössä, paineli olkkarin petiin lepäämään kun keittelin aamupuuroa. Mönki sentään eteiseen kun kuuli oman kuppinsa kalinan. Muutaman istu-maahan -toiston jälkeen saikin puolikkaan aamiaisensa. 

Väsymys kuitenkin karisi kun lähdimme raikkaaseen ulkoilmaan. Katsoin mittarista että pakkasta on vain viitisen astetta, joten en vaivautunut pukeutumaan kovin huolellisesti. Metrolla Sörnäisiin, hyppäys oikeaan bussiin ja pian olimme rannassa katselemassa pilkkijöitä ja odottelemassa seuraa. 

Jännitin jo etukäteen aivan järjettömästi miten Varjo käyttäytyisi. Musta on tullut erittäin herkkä sen rähinälle, koska kun likka aloittaa, se harvemmin lopettaa ilman että sen menee väkisin kiskomaan pois. Tuttujen koirien kanssa sen saa silloin tällöin kulkemaan nätisti vapaanakin eli aikalailla välittämättä siitä toisesta, mutta kaksi pentua tuskin kulkevat toisistaan välittämättä. No, olin varautunut siihen että Varjo menee hihnaan saman tien jos alkaa törttöillä. En halua aiheuttaa hallaa kenenkään koiralle. 

Nähtiin Nova ja Tito jo kaukaa. Varjo tunnisti parivaljakon saman tien, ei ensimmäistäkään pöhähdystä, namejakin lakkasi syömästä kun olivat monen kymmenen metrin päässä. (Siis välihuomautuksena, normaalisti Varjo syö innolla nameja kun jostain ilmestyy koirakko näkyviin, ja tahti vain kiihtyy mitä lähemmäs toiset tulevat. Mutta jos kyseessä on tuttu ja Varjo haluaa leikkimään, se katsekontaktin vastineeksi odottaa ei suinkaan nameja vaan lupaa päästä juoksemaan toisen luo.) Vähän aikaa meni että päästiin tarpeeksi lähelle toisiamme ilman kiskomisia ja vinkumista, sitten lupa ja koirat pääsivät leikkimään. 

Olisikohan Varjo ollut irti ehkä viisi minuuttia, kun totesin, että kiitos, mun koira joutuu nyt takaisin remmiin. Häntä pystyssä tättärättättää suoraan niskaan, muutama pienempi rähähdys, Tito häntä alhaalla selkä puoliköyryssä hipsuttelee muualle ja ei kun Varjo käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Voi hiivatti kun mun idioottinarttu ei voi olla sosiaalisempi ja ymmärtää ettei niitä toisia koiria ole tarkoitus rääkätä hengiltä. 

Se kuitenkin on positiivisena sanottava että sen mitä painileikeistä ehdin nähdä niin Varjo ainakin kerran irrotti kaulankatkaisupurentansa kun Tito ilmaisi että sattuu. Että on se edes jotain pientä oppinut. Mutta aika paljon pitäisi oppia lisää ennen kuin vähänkään herkempien koirien kanssa leikkiminen on mahdollista. 

Vietettiin sitten kuitenkin jäällä ja rannassa yhteensä kolme ja puoli tuntia. Tulipahan harjoiteltua hihnakävelyä ja kohteesta luopumista, pysymistä sivulla remmi löysänä vaikka toinen hilluu frisbeen kanssa vieressä. Ihan hyvää treeniä sekin. Menestys tosin ei ollut kovin kaksinen. Mutta Vanttu osasi tosi nätisti jäädä yhtään kitisemättä kiinni kaiteeseen kun menin kinoksen taa kattomaan Novan ja Titon seuraamista. Plus mun elikko pystyi leikkimään täysin häiriintymättä parin metrin päässä kaveristaan! Patukka voittaa näköjään tappohalutkin. 

Milo-veli

Koskenvieruskävelyn jälkeen suuntana oli Kivikon metsä, seurana Mari ja Milo. Edellisestä tapaamisesta suunnilleen saman verran aikaa kuin Novan ja Titon, kolme ja puoli kuukautta. Veljeään Varjo ei tunnistanut ihan heti, mutta muutamalla pöhähdyksellä selvittiin, kunnes tajusi että tuttuhan tuokin on. Milosta lähtikin sitten vähän enemmän ääntä.

Tällaisia jälkiä näiden leikeistä...

Veli oli kasvanut ja saanut lisää turkkia, mutta oli edelleen Varjoa matalampi! Naamakin ihan kuin pennulla. Muutaman korttelin remmikävelyn jälkeen sisarukset pääsivät leikkimään. Tai no, en tiedä pitäisikö puhua leikkimisestä... hiivatin räyhäelukat. Mm. yhden astumisyrityksen seurauksena Milolla oli reikä etutassussa ja Varjolla silmäkulmassa. Metsässä joka tapauksessa muutama tunti vietettiin, koirat kisasivat kepeistä ja kuolasivat ja verestivät toistensa turkit.

No, väsynyt toi elukka ainakin on. Ei vähään aikaa ole ollut noin aktiivista päivää. Mutta ei me tällaisia voida järjestää kun ei se osaa käyttäytyä. Miksi mun koiralla ei voi olla sosiaalisia taitoja. Se osaa tasan olla mun kanssa. Voisinko mä muuttua koiraksi ja mennä sen kanssa viilettämään pitkin metsiä.