Lisää harjoituskokeesta

Saatiin Henkalta lisää kuvia, joten ehkä mun täytyy koetusta päivästä hiukan tarkemminkin kirjoittaa. Edes treenimuistioksi itselleni, jotta tiedän, mihin keskittyä seuraavan kuukauden aikana.

Kolmosluokassa kisaava Liukon Anna halusi lähteä katselemaan alempien luokkien koirakoita paikan päälle, joten saatiin Varjon kanssa kyyti Veikkolaan Navalantien nurmikentälle. Oltiin paikalla jotakuinkin just silloin yhdeltätoista kun harjoituskokeen oli määrä alkaa, mikä oli Varjolle vähintäänkin hurjaa. Mun kuunnellessa tuomaria kuuntelin samalla, miten rakas elukkani rääkyi parkkipaikalla auton peräpaksissa täyttä kurkkua… Mutta jotenkin kummasti se sitten päätti hiljetä just ennen kuin kävin hakemassa sen autosta.

Autosta ulostultua ensijärkytys ulkomaailmasta oli taas kova, eikä pahemmin ehditty lenkkejä tai lämmittelyjä tehdä ennen kuin oli aika mennä kehääntulotarkastukseen ja paikkamakuuseen. Tuomarille odotetusti pöh ja yksi hau, mutta kuonokosketuksella pystyi olemaan tarkastettavana. Vieruskaveri varmisteli jännäilevästä eläimestäni, että pysyyhän se paikallaan, ja tähän saatoin onneksi sanoa, että kyllä, ihan varmasti. Niin kuin pysyikin. Kuunteli myös vain omat käskyt (kansainvälisissä säännöissä koirat ykkösluokassakin käsketään maahan ja ylös yksitellen) eikä jojoillut päätä yhtään. Ties koska viimeksi treenattu paikkamakuuta liikkeenä, mutta tän kanssa ei normaaliolosuhteissa mitään autenttista pelkoa totaalisesta epäonnistumisesta ole.

Yksilöliikkeet tehtiin liikkeenohjaajien treenauksen vuoksi niin, että kaikki tekivät saman liikkeen vuorotellen. Koira sai siis hetken hengähdystauon aina joka liikkeen jälkeen, mikä näin ensimmäisenä todella kuumana kevätpäivänä passasi meille varsin hyvin.

Ensimmäisenä ollut seuraaminen oli taas pienen liikkeenohjaajakriisin paikka. Kolme vierasta ihmistä pörräämässä ympärillä, niin pääsihän sieltä nokasta taas muutama kimeä haukahdus ja kauhistunut peruutus "älä Sanni suutu mut kun noi hirvittää HUH" perään. Voi Vantturaaaa… Noh, selvittiin seuruun aloituspaikkaan, totesin että "SIVU" ja Varjo totesi että ah. Sithän maailma oli kunnossa. Ja sitten me seurattiin, käveltiin, juostiin, käännyttiin, otettiin askeleita eteen ja taa. Näin että vähän oli kuuma, kommentti "ihan siinä hilkulla onko se liian tiivis" nauratti, koska se oli nyt Varjoksi varsin väljä, ei edes osunut reiteen. En ehkä ihan ymmärrä käsitettä tokovire… Ei siis kuitenkaan mitään ihmeempiä valittamista, peruskivaa tekemistä. Eka täyskäännös oli löysä ja peruutuksessa se heitti perusasennon vähän mun taa, mutta nää on juttuja jotka tiedän entuudestaan.

Liikkeestä seisominen oli toisena. Liikkuridraama oli siinä vaiheessa käsitelty, kehääntulokin oli hallittu. Hyvin jäi Varjo ja oikeaan asentoon, kuulemma heilautan itse kättäni jotenkin oudosti koiraa jättäessäni, ehkä väistän etten lätkäise sitä naamaan? Siihen pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, ettei sitä pahimmassa tapauksessa tulkita kaksoiskäskyksi tai vartaloavuksi, joista lähtee rutosti pisteitä.

© Henriikka Havukunnas

Luoksetulossa mulla oli laama laukkaamassa kohti. Siis niin hidasta laukkaa, kuin nyt koira pystyy järjellisesti pitämään yllä. Kuuma tai jotain? Piti kuitenkin tasaisena vauhdin ja istui siististi eteen, myös sivulletulo ihan korrekti.

© Henriikka Havukunnas

Toinen jäävä, liikkeestä istuminen. Varjo sotkee seisomista ja istumista tosi helpolla, joten mietin vähän, mihin asentoon se lopulta jää. Teki kuitenkin ihan oikein ja istui, käännyin puolittain katsomaan ihan vain siksi että nyt se oli mahdollista. Teen kuulemma tässäkin koiranväistökäsiliikkeen, peilitreeniä siis tiedossa.

Vuorossa ruutu. Jei! Vaaleanpunaiset törpöt punaisella nauhalla, näin Varjon spotanneen ne kentältä jo hyvissä ajoin. 15 metriä ruudun keskustasta on yllättävän vähän, matka tuntui tosi lyhyeltä. Koiralle esivalmistelusupina ("kato ruutu") ja uusiokontakti, sitten lähetys. Sinne paineli, ilman ääntäkään, kääntyi ihan keskellä ja jäi siihen napottamaan sen näköisenä, että vähänkö olin hyvä. Teki mieli kiljua. JEEEEE!!! Sitten oottelinkin liikkeenohjaajalta lupaa seuraavaan siirtoon, kunnes hetken päästä tajusin, että ai vitsi, se koira pitää vissiin käskeä ihan itse siellä ruudussa maahan. No, käskin, ja sitten sain luvan siirtyä koiran luo. Perusasento ja isot kehut, pätevä olit, teit ihan just tasan niin kuin on opetettu! 

Ohjaaja sitten saikin noottia sen edestä. Ensinnäkin, koiran pitäisi pysähtyä ruudussa vasta käskystä. Varjohan on opetettu itse hakemaan oikea paikka, joten käytännössä tämä tarkoittaa, että mun pitää osata huikata jotain tasan oikealla hetkellä, jotta se näyttäisi siltä kuin Varjo pysähtyisi käskystä. Joo-o… Ja se maahanmeno tosiaan käsketään itsenäisesti, samoin myös mahdollinen uudelleenohjaus jos koira jostain syystä ei ekalla käskyllä sinne ruudun sisälle päädy. Seuraavien treenien aihe onkin ilmeisesti ohjaajan oikea toiminta.

Vuorossa nouto. Valitsin isoimman kapulan, joka yllättäen oli hiukan painavampi kuin odotin. Heitto jäi useamman metrin siitä mitä olin aikonut, mutta eipähän ainakaan kiihdyttänyt koiraa. Siististi lähti hakemaan, nosti, yritti jopa palauttaa laukalla vaikka noin puolentoista askeleen jälkeen totesi sen mahdottomaksi. Nätisti se kuitenkin pulikan eteen toi. Kuvaa katsoessa mietin, onko se inasen vino? Itse en kuitenkaan muista, että olisi ollut. Tuli myös varsin nätisti takaisin perusasentoon irrotuksen jälkeen. 

© Henriikka Havukunnas

Kaket. Kuuma ilma ja ties kuinka monta juttua alla, tiesin että tekniikka kärsii. Nillittäjä ei tykkää kun koira kuroo tai tekee tassut eri aikaan, vaikka tuomari ei löytänytkään moitittavaa. Mietin, ennakoiko se ihan vähän yhtä maahanmenoa. Ehkä. Tykkään lyhyistä väleistä, pitää muistaa treenata myös pidempiä. Kehän ulkopuolella otettiin sitten korjaussarja siitä metristä. Kyllä se pomppia osaa. Kun vaan keksisin keinon, millä viedä sen kehään ja toteutettavaksi sivulta maahanmenon jälkeen. 

© Henriikka Havukunnas

Viimeisenä estehyppy. Täysin erilainen kuin suomalaisissa säännöissä, oikeastaan kyseessä on luoksetulo esteen yli. Ei me olla tällaista harjoiteltu, mutta oli tiellä mitä vaan, Varvikas tulee. DOING. Pieni kosketus eteentulossa, jota kukaan muu kuin minä ja Liukon Anna ei noteerannut. En todellakaan ala nillittää, kun olen itse opettanut koiralleni luoksetulon olevan leukakosketus vatsaan. 

© Henriikka Havukunnas

Päivän tärkein opetus tuli asenteesta. Varjo tarvitsee aikaa ympäristön käsittelyyn, se sidotaan puuhun reippaasti ennen omaa vuoroa ja juuri ennen liikutetaan, vähän vapaata remmiravausta ympäriinsä. Kroppa saadaan hereille, mieli mukaan. "Mennään" on paras juttu, silloin ei tarvitse huolehtia mistään. Me yhdessä. 

© Henriikka Havukunnas