Eläinlääkärissä

Käytiin Varjon kanssa eilen eläinlääkärissä ottamassa tehoste- ja raivotautirokotukset. Vasta siellä lääkärin pöydällä tajusin miten hurjasti mun pikkulikka onkaan kasvanut, viimeksi neljä viikkoa sitten kun oltiin, se oli sellainen pöydälle sopiva paketti, mutta nyt kun hyeena kääntyi, kieli osui mun nenään kurkottamatta. Lääkäritäti muisti meidät ja kehui miten hurjasti Varjo on reipastunut, mullekin tuli hyvä mieli, on sen kanssa töitä tehtykin että kaikelle pöhisevästä mustasta karvakasasta on saatu edes alkeellisesti sosiaalinen koiranalku. Rokotukset Varjo otti vastaan inahtamattakaan, mä pidin sitä kiinni ja kaikki tutkimiset antoi tehdä, vaikka stetoskooppia varsinkin tuntui jännittävän. Mutta kun eläinlääkäriltäkin sai namusia niin pelot unohtui :) Nivusten rupea katsottiin, Varjo antoi rauhassa tutkia kyljelläänkin. Diagnoosina maitorupi, pennuille hyvin tavallinen, saatiin Fuciderm-geeliä ja käsky puhdistaa laimennetulla Betadinella, viikon hoito. Ja nuolemisen estämiseen kauluri! Haettiin samalla neljäntoista kilon säkki ruokaa, nauratti kun se oli sekä kooltaan että painoltaan Varjoa isompi.

Pumitutustumiset saivat myös jatkoa, treffattiin Rasmusta ja Eijaa taas jättärillä. Varjo pörräili pimeässä kaikelle mahdolliselle ja Rasmuskin sai ensin haukut, mutta aika pian Varjo tajusi että tämä on nähty ennenkin ja yritti vaan tulla nuuskimaan ja haastamaan Rasmusta leikkiin. Kierreltiin puistossa, käveltiin Myllypuroon ja päädyin sisällekin kun mulla ei ollut mihinkään kiire. Pippuri oli justiin Mikan kanssa iltalenkillä eli saatiin olla hetken aikaa vain kaksi koiraa, molemmat vapaina, kiertelivät toisiaan eikä mitään ihmeempää, Rasmusta vähän jännitti, kuitenkin vierekkäin odotettiin kun Eija tarjoili Froliceja. Mutta Pippuri voi herranjesta... Tai lähinnä Varjon reaktio kun Pippuri tuli sisään. Mun pikkukoirasta lähti sellainen meteli ettei ole tosikaan, se kuulosti siltä että repii Pippurilta pään irti jos se tulee askeltakaan lähemmäksi mua, eikä rauhottelu ja mun välinpitämätön suhtautuminen auttanut mitään. Varjo sitten tutustui ensin Mikaan, mikä menikin hienosti, sitten Pippuri varovasti eteisestä, mä lähestyin Pippuria ja menin rapsuttamaan. Varjo sai tulla jos oli kunnolla mutta mistään rähinän tapaisestakaan ajoin sen saman tien pois. Tämä toimi, likka ymmärsi aika nopeasti että ryppyily ei kannata ja tää on Sannin mielestä ihan kiva kaveri. Jännittynyt tunnelmahan siellä oli, muutama rähähdyskin kuultiin kun Varjo olisi halunnut mennä haistamaan eikä toisilla ollut tilaa perääntyä, mutta lopulta kaikki koirat rauhoittuivat oman ihmisensä viereen. Kokonaisuutena oon vierailuun oikein tyytyväinen ottaen huomioon että toin vieraan pennun toisten reviirille, tästä on hyvä jatkaa, meillä on onneksi aikaa.

Kiva päivä

Niin kuin otsikko jo sanoo: meillä on tänään ollut kiva päivä. Sinänsä ihan tavallinen, Varjo on aamulla kymmenen jälkeen jäänyt yksin, ollut mun huoneessa portin takana viitisen tuntia kunnes lähdettiin Koivukylään Maria ja Miloa tapaamaan. Mutta tuli kiva fiilis kun Varjo jäi yksikseen ihan huutamatta, täytin sille kongin, se oli ollut nätisti tuhoamatta mitään eikä ollut edes yrittänyt kiskoa mun vaatteita naulakosta alas. Purisi kun tulin kotiin, vaihdoin vaan housut ja keräsin treenikamat ja lähdettiin saman tien, bussissa oli vähän turhan paljon intoa kun ei olisi malttanut makaamaan rauhoittua, kai se tiesi mihin oltiin menossa. Jälkeä ajoi hienosti, mä koitin välttää auttamista vaikka Varjo välillä nostikin päätään ja kyllähän se ihan itsenäisesti sen jäljen jälleen löysi. Suoraan en näköjään osaa kävellä mutta se ei tuntunut koiraa haittaavan, otettiin Marin kanssa työskentelyt videolle kun tänään ei edes satanut. Kuvia pentujen leikeistä on muutamia ja totesin että tarviin järkkärin jos haluan ottaa nopeasti liikkuvista elukoista tarkkoja tilannekuvia. Mutta ainakin Varjolla ja Milolla oli hauskaa.

Nyt oon ihan rätti ja Varjokin on hipsinyt petiinsä nukkumaan. Kouluteltiin vielä Koivukylästä palatessa loput namit ja Varjo on hieno ja fiksu kun mä vaan tajuaisin olla vaatimatta siltä liikaa. Meidän arkielämään mä alan kyllä olla tosi tyytyväinen. On se vaan niin eri asia kun oman koiransa saa opettaa tasan millaiseksi haluaa. 

Kuollut koira

Ei, älkää pelästykö, ei Varjo oikeasti ole kuollut. Mutta ihan katkipoikkiväsynyt se kyllä on.

Mentiin tänä aamuna kahdeksalta Jättärille koirapuistoon tapaamaan Rasmusta. Tämän valkoisen aran ja epäluuloisen pumiherran edellisestä tapaamisesta oli jo jokunen viikko aikaa, joten jännäsin vähän miten Varjo suhtautuisi ja muistaisiko Rasmus ollenkaan että oli nähnyt mun mustan suden jo aiemmin. No, mut Rasmus ainakin selvästi tunnisti, hypähti vasten häntä pystyssä, erittäin hyvä, senkin pupusen päähän jotain kolmesta joulusta jäänyt. Reaktio Varjoonkaan ei ollut yhtään niin paha kuin odotin, vähän irvistelyä ja näykkimistä, muttei mitään hirveätä rähinää. Varjohan tuli ekan Rasmuksen irvistelyn jälkeen mun jalkoihin ja yritti tuttuun tapaan kiivetä taskuun, mutta eihän se mitään oikeasti pelännyt, kovapäinen likka oli hetken päästä jo uudelleen härkkimässä josko se Rasmus sittenkin suostuisi leikkimään. Positiivisesti olen yllättynyt Rasmuksen käytöksestä, ihan ne siellä puistossa juoksenteli, eivät pahemmin toisistaan välittäneet, ja Varjokin osasi antaa toisen olla rauhassa kun niin käskin. Remmissä käveltäessä koirat eivät reagoineet toisiinsa mitenkään. Sovittiin nyt tapaamisia viikoittain ihan kalenterin kanssa, jos toi tohon tapaan etenee, on mulla hyvinkin toiveita päästä taas joulun tienoilla pumilaan kolmeksi viikoksi asumaan.

Käveltiin Varjon kanssa Myllypurosta Viikin metsään, eka kerta kun Varjon kanssa sinne asti pääsin. Likka oli ihan innoissaan metsän hajuista ja kiipeili kallioilla vaikka siellä sateen jäljiltä aika liukasta olikin. Ja sit mentiin Viikintien risteyksen koulutuskentälle kun se kerran siinä matkan varrella oli, sunnuntaiaamuna kymmeneltä siellä ei ollut ketään niin päästiin vähän ihmettelemään kaikkien jännien esteiden ihmeellistä maailmaa. Makupalojen voimallahan Varjo tekee mitä tahansa, joten pienimuotoinen keinu, rullien päällä oleva lauta ja liuskaa vasten peruuttaminen ei tuottaneet mitään ongelmaa :) Keinussa pidin kyllä laudasta kiinni ja laskin sen itse alas, Varjon painolla se tömähtää maahan turhan rajusti eikä me haluta mahdollista tulevaa agilitykoiraa heti kättelyssä keinulla säikäyttää. Mutta ihanan rohkea otus tuo musta on.

Roihuvuoressa tavattiin Siiri ja ceskyt Dora ja Emily. Järkyttävä alkurähinä, Varjo puolusti mua ja ceskyt päätti rähistä takaisin, Emily kai pelästyikin aika tavalla. Ilmoitin Varjolle että noin ei todellakaan tehdä, ne on mun kavereita, ja hetken yhteisen kävelyn jälkeen kun päästettiin koirat vapaaksi, alkoikin Varjo ja Emily jo leikkiä keskenään. Dora vaan katteli sivusta ja vahti pentujen leikkejä, mutta seittemänkuisella Emilyllä ja Varjolla oli selvästi hauskaa. Hyvä kun saatiin taas uusia tuttuja, Varjo saa rotulaajennusta kaveripiiriinsä.

Varjo oli niin totaalisen poikki kun tultiin kotiin että kannoin sitä osan matkasta. Päiväruoan syötyään se paineli petiin ja nukkui seuraavat neljä tuntia kuin tukki. Ulos se tallusteli aivan puoliunessa, ja nyt se nukkuu taas. Meidän saunassakäynnin jälkeen se ei ollut edes portilla vastassa niin kuin yleensä, vasta kun mä aloin kolistella jotain kömpi se häkistään esiin "ai te tulitte". Toivottavasti mä en ole nyt ihan yliväsyttänyt tota pentua, pitäisi muistaa ettei sillä kuitenkaan ole ikää kuin vasta se kolme ja puoli kuukautta, ei se vielä ihan kaikkea reuhtoamista jaksa. Mutta alkuviikko otetaankin taas rauhallisesti, seuraavat rajut leikit on edessä vasta torstaina Roopen kanssa.

Kasvunmerkkejä

Apua mun pennusta tulee iso! Onhan se jo kooltaan vaikka kuinka hurja koikkaloikka, mutta tajusin tänään tarkastaessani siltä huvikseen hampaita että yläetuhampaista puuttuu puolet. En mä ole mitään irtilähteneitä hampaita huomannut, onkohan Varjo syönyt ne... Koirakirjojen oppien mukaan hampaiden pitäisi alkaa lähteä n. neljän kuukauden iässä ja toi pentu on hädintuskin kolme ja puoli. Mun varhaiskehittynyt pikku kojootti ei ole taaskaan lukenut oppaista kuinka sen pitäisi kasvaa.

Löysin tänään myös jotain ei niin miellyttävää Varjon kyljestä. Rapsutellessani sitä käsi osui johonkin outoon muhkuraan ja kun menin kunnon valoon tarkastamaan niin sieltähän paljastui jo rupeutunut hampaanjälki. Ihan kunnolla on jonkun kulmahammas mennyt siitä läpi, mutta kenen, onkin isompi kysymys. Varjo on tällä viikolla tavannut Milon, Minnien ja Roopen, mutta missään vaiheessa en ole huomannut sen kiljuvan tavallista pahemmin, aristavan kylkeään tai edes erityisemmin nuolleen sitä. Koira on ollut mulla vajaat viisi viikkoa ja tullut jo kaksi kertaa hammastetuksi, hmm. Kovapäinenhän se onneksi on, ettei niistä ole mitenkään traumaantunut, mun tehtäväksi jää vaan löytää ja puhdistaa jäljet ja tarkkailla että ne lähtee parantumaan eikä tulehdu. Onneksi Varjolla on nyt se vakuutus, jos tää jatkuu tätä menoa niin sille voi hyvinkin olla käyttöä jonakin päivänä.

Oltiin tänään aamupäivällä Kivikon metsässä ja harjoiteltiin laudan päällä kulkemista ja pariin otteeseen mun olkapäällä oloa kun tuli sellainen ylitettävä kohta josta mä pääsin mutten uskaltanut antaa Varjon hypätä. Hyvähän tuon on tottua kaikenlaisiin kummallisiinkin kuljetusmuotoihin, mietin pelastus- ja rauniotehtäviä, en mä ensisijaisesti tosta ole pelastuskoiraa kouluttamassa mutta enpä ainakaan sulje mitään harrastusmuotoa pois. Ja nyt se tottuukin vielä niin helposti kaikkiin kummallisuuksiin. Yhdessäkin välissä onnistuin mätkähtämään istumaan kumisaappaiden liukuessa alta märällä kalliolla, Varjo oli mun olkapäällä eikä virkannut mitään. Vaikka mua sattui niin kehuin ensin koiraa, koska onhan se nyt hienoa että se luottaa muuhun noin hyvin :)

Tänään myös jäätiin yksin ihan ilman mitään kitinää eikä kotiintullessa mitään ollut tuhottu. Tosin en ollut poissa kuin pari tuntia, mutta silti, oon iloinen siitäkin.

Tuhoamista ja ajatuksia tottiksesta

Varjo on kasvanut riittävästi yltääkseen mun pöydälle. Maanantaina sieltä oli pöllitty lankaa ja laatikollinen puuveistoksia, tiistaina muovipussillinen kangaspaloja. Tietty mun pöydällä on ehkä vähän turhan paljon tavaraa ja pikkukoira on ymmärrettävästi yksinolosta tylsistynyt, mutta silti... Oli se sentään niin fiksu ollut että Koiramme-lehtikotelosta se oli syönyt pääasiassa koteloa ja vain yhden lehden kulmassa oli repeytymä ja hampaanjälkiä, mutta tää kyllä meinaa sitä että kirjahyllyn eteen tulee pahvi suojelemaan mun omaisuutta. Varastohuone, täältä tullaan...

Varjon korvat on huvittavat. Ne heiluu ja kieppuu kuin antennit ja välillä niitä ei ole ollenkaan kun otus tulee luokse korvat täysin päätä vasten painautuneena "mähän olen vain pieni ja kiva pentu enkä ole koskaan tehnyt mitään pahaa". Ainakin tunnetilat tulee selkeästi esille.

Ollaan harjoiteltu jo joitain tottisjuttuja ja erityisen iloinen mä olen Varjon sivulletulosta ja siitä miten se siinä pysyy ja ottaa kontaktia. Makupalaohjauksellahan me aika pitkälti vielä mennään, mutta Varjo tosissaan tekee töitä ja sivulletuloista lähes kaikki on oikeapaikkaisia ja ihan suoria. Vaikkei Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja mulle ihan raamattu olekaan ja joitain siellä olevia neuvoja kyseenalaistan, on siellä kyllä liikkeiden opettamiseen kiitettävän selkeät ohjeet jotka ainakin meillä tuntuu toimivan. Tosin mun käskysanat taas... Oon pitkään ollut sitä mieltä että liian monet tottiskäskyt pilataan arkisissa tilanteissa hokemisella, joten ainakin seuraamiseen ja oikeaoppiseen tottisluoksetuloon meillä tulee olemaan jotkut ihan muut sanat kuin seuraa ja tänne. Vieraat kielet ovat ilomme, joten seuraa on meillä "fuss" ja tänne on "hit". Onpahan ainakin helppoja ja yksitavuisia, ihmetelkööt halukkaat rauhassa kun mä käskytän koiralle jalkaa. Sitten kaikki saa rauhassa hokea Varjolle tänne ja se silti tietää kokeissa mitä siltä odotan.

Perustussanat

Tästä alkaa pian kuukauden päivät mun luonani viettäneen Varjon blogi. En mä itsestäni osaisi kirjoittaa, mutta pitäähän koiralla nyt omat sivut olla. Tarkoitus olisi saada tallennettua tänne joitain palasia tuon Varjuskaisen ja mun yhteiselosta. Mitään treenipäiväkirjaa tästä tuskin tulee, mutta kyllä varmaan joitain harrastusjuttujakin informoin. Katsotaan nyt mitä saan aikaan.

Ja kaikille jotka ei tiedä tai arvaa, niin afspiegeling on hollantia ja tarkoittaa varjoa. Tai ainakin ilmainensanakirja.fi niin joskus mulle väitti.