Varjo on kasvanut riittävästi yltääkseen mun pöydälle. Maanantaina sieltä oli pöllitty lankaa ja laatikollinen puuveistoksia, tiistaina muovipussillinen kangaspaloja. Tietty mun pöydällä on ehkä vähän turhan paljon tavaraa ja pikkukoira on ymmärrettävästi yksinolosta tylsistynyt, mutta silti... Oli se sentään niin fiksu ollut että Koiramme-lehtikotelosta se oli syönyt pääasiassa koteloa ja vain yhden lehden kulmassa oli repeytymä ja hampaanjälkiä, mutta tää kyllä meinaa sitä että kirjahyllyn eteen tulee pahvi suojelemaan mun omaisuutta. Varastohuone, täältä tullaan...
Varjon korvat on huvittavat. Ne heiluu ja kieppuu kuin antennit ja välillä niitä ei ole ollenkaan kun otus tulee luokse korvat täysin päätä vasten painautuneena "mähän olen vain pieni ja kiva pentu enkä ole koskaan tehnyt mitään pahaa". Ainakin tunnetilat tulee selkeästi esille.
Ollaan harjoiteltu jo joitain tottisjuttuja ja erityisen iloinen mä olen Varjon sivulletulosta ja siitä miten se siinä pysyy ja ottaa kontaktia. Makupalaohjauksellahan me aika pitkälti vielä mennään, mutta Varjo tosissaan tekee töitä ja sivulletuloista lähes kaikki on oikeapaikkaisia ja ihan suoria. Vaikkei Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja mulle ihan raamattu olekaan ja joitain siellä olevia neuvoja kyseenalaistan, on siellä kyllä liikkeiden opettamiseen kiitettävän selkeät ohjeet jotka ainakin meillä tuntuu toimivan. Tosin mun käskysanat taas... Oon pitkään ollut sitä mieltä että liian monet tottiskäskyt pilataan arkisissa tilanteissa hokemisella, joten ainakin seuraamiseen ja oikeaoppiseen tottisluoksetuloon meillä tulee olemaan jotkut ihan muut sanat kuin seuraa ja tänne. Vieraat kielet ovat ilomme, joten seuraa on meillä "fuss" ja tänne on "hit". Onpahan ainakin helppoja ja yksitavuisia, ihmetelkööt halukkaat rauhassa kun mä käskytän koiralle jalkaa. Sitten kaikki saa rauhassa hokea Varjolle tänne ja se silti tietää kokeissa mitä siltä odotan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti