Kuollut koira

Ei, älkää pelästykö, ei Varjo oikeasti ole kuollut. Mutta ihan katkipoikkiväsynyt se kyllä on.

Mentiin tänä aamuna kahdeksalta Jättärille koirapuistoon tapaamaan Rasmusta. Tämän valkoisen aran ja epäluuloisen pumiherran edellisestä tapaamisesta oli jo jokunen viikko aikaa, joten jännäsin vähän miten Varjo suhtautuisi ja muistaisiko Rasmus ollenkaan että oli nähnyt mun mustan suden jo aiemmin. No, mut Rasmus ainakin selvästi tunnisti, hypähti vasten häntä pystyssä, erittäin hyvä, senkin pupusen päähän jotain kolmesta joulusta jäänyt. Reaktio Varjoonkaan ei ollut yhtään niin paha kuin odotin, vähän irvistelyä ja näykkimistä, muttei mitään hirveätä rähinää. Varjohan tuli ekan Rasmuksen irvistelyn jälkeen mun jalkoihin ja yritti tuttuun tapaan kiivetä taskuun, mutta eihän se mitään oikeasti pelännyt, kovapäinen likka oli hetken päästä jo uudelleen härkkimässä josko se Rasmus sittenkin suostuisi leikkimään. Positiivisesti olen yllättynyt Rasmuksen käytöksestä, ihan ne siellä puistossa juoksenteli, eivät pahemmin toisistaan välittäneet, ja Varjokin osasi antaa toisen olla rauhassa kun niin käskin. Remmissä käveltäessä koirat eivät reagoineet toisiinsa mitenkään. Sovittiin nyt tapaamisia viikoittain ihan kalenterin kanssa, jos toi tohon tapaan etenee, on mulla hyvinkin toiveita päästä taas joulun tienoilla pumilaan kolmeksi viikoksi asumaan.

Käveltiin Varjon kanssa Myllypurosta Viikin metsään, eka kerta kun Varjon kanssa sinne asti pääsin. Likka oli ihan innoissaan metsän hajuista ja kiipeili kallioilla vaikka siellä sateen jäljiltä aika liukasta olikin. Ja sit mentiin Viikintien risteyksen koulutuskentälle kun se kerran siinä matkan varrella oli, sunnuntaiaamuna kymmeneltä siellä ei ollut ketään niin päästiin vähän ihmettelemään kaikkien jännien esteiden ihmeellistä maailmaa. Makupalojen voimallahan Varjo tekee mitä tahansa, joten pienimuotoinen keinu, rullien päällä oleva lauta ja liuskaa vasten peruuttaminen ei tuottaneet mitään ongelmaa :) Keinussa pidin kyllä laudasta kiinni ja laskin sen itse alas, Varjon painolla se tömähtää maahan turhan rajusti eikä me haluta mahdollista tulevaa agilitykoiraa heti kättelyssä keinulla säikäyttää. Mutta ihanan rohkea otus tuo musta on.

Roihuvuoressa tavattiin Siiri ja ceskyt Dora ja Emily. Järkyttävä alkurähinä, Varjo puolusti mua ja ceskyt päätti rähistä takaisin, Emily kai pelästyikin aika tavalla. Ilmoitin Varjolle että noin ei todellakaan tehdä, ne on mun kavereita, ja hetken yhteisen kävelyn jälkeen kun päästettiin koirat vapaaksi, alkoikin Varjo ja Emily jo leikkiä keskenään. Dora vaan katteli sivusta ja vahti pentujen leikkejä, mutta seittemänkuisella Emilyllä ja Varjolla oli selvästi hauskaa. Hyvä kun saatiin taas uusia tuttuja, Varjo saa rotulaajennusta kaveripiiriinsä.

Varjo oli niin totaalisen poikki kun tultiin kotiin että kannoin sitä osan matkasta. Päiväruoan syötyään se paineli petiin ja nukkui seuraavat neljä tuntia kuin tukki. Ulos se tallusteli aivan puoliunessa, ja nyt se nukkuu taas. Meidän saunassakäynnin jälkeen se ei ollut edes portilla vastassa niin kuin yleensä, vasta kun mä aloin kolistella jotain kömpi se häkistään esiin "ai te tulitte". Toivottavasti mä en ole nyt ihan yliväsyttänyt tota pentua, pitäisi muistaa ettei sillä kuitenkaan ole ikää kuin vasta se kolme ja puoli kuukautta, ei se vielä ihan kaikkea reuhtoamista jaksa. Mutta alkuviikko otetaankin taas rauhallisesti, seuraavat rajut leikit on edessä vasta torstaina Roopen kanssa.