sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Eloisaa treeniä

Kasvattaja järkkäsi viikonloppuleirin Nokian Meirän Hallissa agilityn ja tokon merkeissä. Vaikka paikka ei olekaan ihan kotikulmilla, oli sinne pakko päästä, sen verran harvinaista musta belgiseura kuitenkin on. Erja tarjosi meille pitkänmatkalaisille myös yösijan, puulämmitteisen saunan ja paljon belgilogiikan neuvoja, joten mikäs sen parempi.

Lauantai oli agilitypäivä. Ensin katseltiin, miten vanhemmat koirat ohjaajineen liitelivät rataa, paransivat ohjaustekniikoitaan ja tehostivat kontakteja. Meno oli hurjaa ja väliin melkoisen äänekästäkin, sääli että halli oli niin iso ja meluisa etteivät sivustakatsojat juuri kuulleet kouluttajan neuvoja. Muiden junioreitten omistajien kanssa jo naurettiin kehän laidalla: meidän koirathan vaan sählää, ja me omistajat vielä pahemmin. Kaikki Erjaa lukuunottamatta ensimmäistä kertaa agilityä kokeilemassa, ihan ummikkoja siis.

No, rohkea rokan syö, ei muuta kuin testaamaan koirien menohaluja ja omistajien reaktionopeutta kouluttaja Sari Niemisen johdolla. Varsinaisia esteitä ei oikeastaan opeteltu, otettiin putkea ja kahta hyppyä rimat kymmenessä sentissä, sen sijaan kouluttaja puhui meille ohjaustekniikoista ja harjoituksista, joita voi ihan kotioloissakin tehdä. Twistit ja sylkkärit menivät heti alkuun päässä iloisesti sekaisin, mutta kun neuvottiin kädestä pitäen, saatiin jotain aikaankin.

Älli-sisko agilitykentällä palkattavana
Varppa oli ihan mahtava, niistä rakennustyömaaputkista on ilmiselvästi ollut jotain hyötyä. Osan koirista kanssa putki piti rullata ihan minimiin ja Erja makasi palkkaa heilutellen putkessa niin että vain nilkat näkyivät, jotta koira saatiin innostumaan läpimenosta, mutta Varjo ryntäsi samantien putkeen, ja vain kerran epäröinnin jälkeen ("Sanni miksi tää on näin pitkä?") rymisti sieltä myös läpi suoraan Erjan kädessä olleelle narupallolle. Pian otettiin jo apuohjaajakin putken päästä pois, ja heitin itse Varjolle pallon palkaksi. Ohjaustekniikkaharjoituksissakin likka kuunteli ja luki eleitä ihan hirmuhienosti, koko sen olemuksesta näki kuinka se halusi tehdä töitä mun kanssa. Olin siitä huisin ylpeä.

Sunnuntaina vuorossa oli toko, kouluttajana Kati Selkämaa. Tämä jännitti enemmän, tässä kun pitäisi kai jotain jo osatakin. Hiottiin eteentuloa ettei Varjo tökkäisi siinä kuonollaan, kouluttaja totesi "se on kyllä vähän liian lähellä" ja mua alkoi naurattaa, nuorempana oli liian kaukana ja nyt kun ollaan päästy siitä niin ollaankin toisessa ääripäässä... Ja sillä kouluttajalla on sentään itellään bortsu, joilla tunnetusti on yleensä erittäin tiiviit eteentulot. Päädyttiin siihen ettei läheisyys haittaa mutta tökkääminen pitää saada pois. Palkkaaminen siis vähän kauempana ihosta. Näyttelin myös Varjon tökätessä että mua sattui ihan kamalasti, Erjan mukaan Varjon ilme oli näkemisen arvoinen kun se meni ihan hämilleen, raukka.

Pyysin kouluttajaa katsomaan myös seuraamisen paikkaa, sanoi että Varjo edistää vähän, minkä oikeastaan arvasinkin. Sain ohjeeksi lopettaa hitaan venkoamisen ja kävellä nopeammin, mikä jo pelkästään muutti paljon. Miksiköhän mä matelen seuraamisessa, vaikka normaalisti hiihdän kaduilla kävellessäni niin vauhdilla? En vissiin luota että koira pysyy perässä, vaikka nyt sain huomata, että se nimenomaan tekee paremmin kun vauhti on luonnollisempi. Lisätehosteena palkka lentää vasemmalle taakse, jolloin Varjolla ei ainakaan ole mitään syytä lähteä edistämään saati poikittamaan.

Halusin vielä tietää, miten noutoa kannattaa lähteä opettamaan. Vanttu tykkäisi heitellä, ravistella, riepottaa, pureskella ja tehdä kaikkea muuta kivaa suuhunsa saamillaan esineillä, mutta noutokapulaan en missään nimessä halua yhdistää yhtäkään näistä toiminnoista. En siksi ollut uskaltanut ottaa kapulalla vielä yhtään mitään, itse asiassa en vielä edes omista kapulaa, koska en tiennyt, mitä sillä olisin tehnyt. Sain kuitenkin lainata Erjalta kapulaa, kun Kati neuvoi miten vauhtinoutoja tehdään. Ja Varjollahan oli vauhtia, ja sitä paitsi ihan hurjan hyvä ote, jota se ei edes irrottanut vaikka vetäisin patukan esiin! Mun koira on vissiin harjoitellut salaa... Se tuli koulutushetken lopuksi vielä tarjoamaan noutokapulaa mulle, "jee, tää oli kivaa, tästä saa palkkaa", me taidetaan tuota pikaa lähteä hankkimaan ihan omaa puukapulaa pitämisharjoituksia ja vauhtinoutoja varten.

Aivan mahtava viikonloppu kaikkinensa. Mun koira on jopa ollut sosiaalinen, leikkinyt innolla Nomi-veljensä kanssa eikä ole yrittänytkään rääkätä ketään hengiltä. Kai se on sitten seurasta kiinni, kyllä noi kovanaamabelginartut pitää tappaja-Varjonkin kurissa ja nuhteessa.

3 kommenttia:

  1. 3 sanaa:
    Ihanaa, upeeta, mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  2. Jee! Kuulostaa hyvältä, ehkä Varjostakin vielä kunnon koira tulee :D

    VastaaPoista
  3. Varjo on kunnon koira. Muutama varjopuoli löytyy, mutta kenestä ei löytyisi. ;)

    VastaaPoista