Tänään olen onnellinen

Joku pieneläin on oikeasti deletoinut ne marraskuussa päälle tulleet koirat.

Oltiin menossa lenkittämään Roope, kuten joka maanantai. Näin jo kauempaa että siellä on perheen lapset pihalla ja Roope vapaana, joten jätin Varjon portista muutaman metrin päähän pensasaidan viereen makaamaan. Portista sisään, Roopelle remmi kaulaan, muutaman sanan vaihto omistajien kanssa ja portista Roopen kanssa ulos. Porttia sulkiessani kuulin Varjon takaa haukun, ja seuraava mitä näin, oli vilahdus jostain lyhyeksi trimmatun valtavan espanjanvesikoiran näköisestä otuksesta, joka sinkosi remmissään Varjoa kohti niin, että heitti akrobaattitempun remmin loppuessa vain parin metrin päässä mun elikosta. Mun kädessäni oleva Roope yritti singota omaa pihaansa ohittavaa koiraa kohti ja kun ei siinä onnistunut, alkoi haukkua turhautumistaan. Seisoin halvaantuneena paikallani enkä osannut tehdä mitään, edes käskeä Roopea olemaan hiljaa. Katse nauliintuneena päätään muutaman kerran kääntäneeseen ja pelkoaan puhahtelevaan Varjoon mutisin vain "ei tarvii, kaikki ok". Ohikulkeva omistaja sai koiransa vihdoin liikkumaan pihan ohi ja seisoin edelleen paikallani Varjoon tuijottaen. "Hyvä, hieno eläin". Kävelin Varjon luokse, poimin lumeen heitetyn hihnan. "Mennään."

Se pysyi, hyvä ihme sentään, se pysyi! Tilanne oli sille aivan liian vaikea, mutta pieneläimen käsittelykyky ja luottamus riittivät juuri ja juuri. Luojan kiitos se toinen koira oli remmissä, ja omistaja sai hinattua sen pois. Tällaisia onnistuneita pelonhallintatilanteita me kaivataan.