Paikkana oli tällä kertaa Käpälämäen Tikkurilan toimipiste, ja menen sinne kyllä mielelläni toistekin! Junalla pääsi aivan oven eteen, ja viideltä iltapäivällä eläinlääkäriasemalla oli hyvin rauhallista, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Joitain peruspöhinöitä Varpasen nokasta toki lähti, kun vastaanottotiskin tädille juttelin, myös osteopaatille piti sanoa muutama sananen. Nopeasti Varjo kuitenkin muisti nähneensä tämän naisen ennenkin, ja viimeistään ikkunalaudalta ilmestyneet kuivaruokanappulat vakuuttivat mustiaisen, että tämä oli kannattava tuttavuus.
Ensin tunnusteltiin takaraajat ja ranka koiran seistessä, hyvää kuonokosketustreeniä meille. Sitten elukka kyljelleen, mihin se kävi huomattavasti vaivattomammin kuin viimeksi, ja kokeilemaan loppukroppa. Tuomio: terve koira. Vasen takaraaja liikkui varsin hyvin, ei minkäänlaista jumia jäljellä. Kyljet tasapainossa. Ei aristusta luustossa tai sisäelimissä, ei kertakaikkiaan mitään.
Varjo sai hetken kraniaaliosteopatiaa niskaan ja kalloon vähentämään stressiä ja jännitystä, se makasi käsittelyn aikana lattialla rauhassa, rentona ja hiljaa. En olisi voinut uskoa sitä samaksi koiraksi kuin neljä viikkoa sitten. Toki tila oli erilainen, oma mielentilani oli erilainen, mutta silti. Tulin aivan suunnattoman iloiseksi. Minulla on terve, hyvinvoiva ja ihan riittävän täysipäinen koira!
Varjo on viimeaikoina saanut ravata paljon vapaana, opetella tasapainoilua ristikkäisillä jaloilla ja olla hierottavanani dogsitterkurssilaisten tehdessä koetta. Se on myös jokaisen kelkkavetolenkin jälkeen ravannut vähintään vartin jäähdyttelylenkin ja monesti se on myös venytelty. Olen hermostunut sille suorastaan harvinaisen harvoin, enkä kertaakaan pilannut mieltäni loppulenkiksi jonkin yksittäisen pöhähdyksen takia. Olemme treenanneet vain muutamia juttuja ja niin, että molemmilla on hauskaa. Liekö kaikki tämä vai mikä vaikuttanut kehon kuntoutumiseen, tiedä häntä, mutta hyvä näin.
 |
| Kodin turva- ja lepopaikka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti