Nyt löytyi juttu, joka osui ja upposi. Koska tässäkin taloudessa asuu yksi, jonka selkä on aavistuksen turhan köyry ja taka-askel hiukan lyhyempi kuin pitäisi.
Jutussa puhutaan siitä, miten koira on harrastajalle paitsi rakas lemmikki, myös harrastusväline. Ja että jotenkin sinne kentälle vain eksytään, vaikka sitten ilman koiraa. Entä mitä siitä seuraa? Katkeroitunut ihminen, aivan oikein. Olen yhden heinäkuisen illan viime kesänä katsellut, kun muut tekivät viereisellä kentällä agilityä. Yrittänyt selittää itselleni, että joo me treenataan vaikka tätä ruutua tässä. Tai ehkä paikkamakuuta, noi muuthan on hyvää häiriötä. Paskan marjat. Ei ihan mennyt läpi.
Varjo ei onneksi ole lopullisesti rikki, ainakaan vielä. Mutta eihän se täysin tervekään ole, ja tässä jutussa on paljon pointteja, jotka löydän helposti omastakin ajatusmaailmastani. Tästä pääset lukemaan jutun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti