TOKO SM-kisareissu

Citybelgeillä oli vajautta joukkueessa, joten mentiin Varjon kanssa vähän leikkimään Kuopioon. Tuloksena paitsi antoisa viikonloppu, myös toinen ALO1 pistein 196, KP ja sijoitus 4/101. Tärkein tavoite, yhteinen hauskanpito kehässä, tuli myös täytetyksi.

Matkaan lähdimme perjantaiaamuna toisen joukkuelaisen, Pirjo Vasaraisen ja Osmo-tervun kyydissä, Varjo pakattuna turvavyövaljaisiin takapenkille kahden häkin ja useamman kassin kanssa. Perillepääsyyn meni jotenkin kummallisesti melkein kahdeksan tuntia, mikä tosin saattoi johtua siitä, että pidettiin siinä välissä muutaman tauko ja käytiin kisapaikalla katsastamassa nurmet ja pystyttämässä joukkueelle teltta ja sinne häkit seuraavaa päivää odottamaan. Kanasen Sirpa oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät molemmat matkalaiset, ja pihalla oli perheen ihmisjäsenten lisäksi vastassa myös Osmon isä, Hugo-tervu.

Siis hetkinen, kaksi muuta koiraa samassa talossa. Ja Varjo. Hmm. Mietin, vienkö sen suoraan vaan sisälle johonkin pimeimpään nurkkaan rauhaan, mutta äkkiä tuli todetuksi, että roturasismi on ihan todellinen asia ja belgit puhuu samaa kieltä keskenään. Huusihan Varjo aluksi, mutta aika pian se oli sitä mieltä, että vitsit nää on siistejä leikkikavereita. Ja sillä oli hauskaa. Kerrankin se sai omantasoistaan seuraa, joka ei säikähtänyt tai provosoitunut pienistä kaulakarvojen pöllytyksistä, ja pääsi viilettämään häntä suorana ympäri pihaa jonkun muun jahtaamana. Vaihteeksi niinkin päin.

Kisapäivän aamu valkeni aurinkoisena. Alunperinen sadesääennuste oli saanut meidän matkakassin näyttämään goretexia, jonka mukanaolo tuntui tässä vaiheessa naurettavalta. Teltan ja siellä olevien häkkien ansiosta koirat saatiin onneksi suojaan enteilevältä paahteelta. Muutenkin kiitän onneani että meillä oli se häkki, olisi pikkukoiran jaksaminen voinut muuten olla aika kortilla, kun ympärillä tapahtui koko ajan niin paljon.

Aamu alkoi paikkamakuilla ja luoksepäästävyydellä, joihin päästiin melkein tuntia myöhemmin kuin oli alun perin aikataulutettu. Erkki Shemeikka odotti jokaisen koiran olevan todellakin miten tahansa käsiteltävissä, ja kävi puvuntakin liepeet liehuen läpi niin pään, selän, rinnan kuin hampaatkin. Mistä hyvästä joutui yhden aussin puremaksi... Mutta asiaan. Ensimmäinen kehä:

Kehäänmenotarkastus: Otan tämän erillisenä tähän, koska sillä oli meille suuri merkitys. Varjohan inhoaa sitä että vieraat koskee siihen, etenkin yllättäen. Tuomari kumartui koiran ylle ennen kuin ehdin edes pannasta kiinni ottaa, ja Varjohan sätkähti, käänsi päänsä ja pörähti. Nappasin pannasta kiinni ja peräpää saatiin katsottua, mutta kokonaisvaikutus tältä tuomarilta tippui murahduksen takia kasiin.

Luoksepäästävyys: 10

No, koira käskyn alla, varoitettuna, näkee kun tuomari tulee, mitäs siihen lisättävää. Vanttura istui tattina paikallaan eikä päästänyt ääntäkään, selvästi sitä ällötti, mutta kesti perusteellisen silittelyn. Jes!

Paikkamakuu: 10

Jos rehellisiä ollaan, me saatiin tästä mun mielestä liikaa pisteitä. Varjo oli reunimmaisena, käänteli päätään lepattavan kehänauhan ja välillä toisten koirienkin suuntaan ja laski sen jopa kerran maahan. Mun kävellessä takaisin alkoi haistella vieressä olevaa nurmea. Kiesus. Tän vire lähtee nyt treenilistalle. Pysyihän se, meni ekalla maahan ja nousi loikaten ylös, mutta silti, en halua katsella noin levotonta olemista.

Varpasen paikkamakuuryhmä, tässä likka sopivan tarkkaavaisena.
© Sami Ristola

Tässä välissä olikin sitten parin tunnin tauko ennen yksilöliikkeiden suorittamista. Koira häkkiin nukkumaan ja minä kiertelemään kojuja ja katselemaan kehiä. En mielestäni pahemmin jännittänyt, mutta enpä kyllä paljoa siitä parista tunnista muista. Syömisen ajattelu ainakin oli ihan turhaa. Liikkeet oli jaettu kahteen kehään, joten välissä saattoi hetken hengähtää ja pääsi palkkaamaan koiran. Eikä ollut kahta seuraamista peräkkäin! 

Näistä yksilöliikeistä on videot, kaukaa kuvatut, mutta näenpähän itsekin, mitä tuli tehtyä. Suurkiitokset Sirpa Kananen ja Pirjo Vasarainen!

Toinen kehä, tuomarina Vesa Rantaharju.

Seuraaminen kytkettynä: 9

© Sami Ristola

Varjolla intoa piisasi, mutta käytteli takapäätään vähän miten sattuu, täyskäännöksissä unohti sen aikalailla kokonaan. Kysyin mistä ysi tuli, ja sanoi että koira painaa niin paljon että melkein vie mua oikealle. Mun silmiin se oli vain tasan niin tiivis kuin on opetettu... Käännöksistä ei tuomari sanonut mitään.

Seisominen seuramisen yhteydessä: 9

Otti toisella etutassulla korjaavan askeleen käskyn jälkeen, josta pistevähennys. Itsehän en mitään nähnyt. Perusasento erittäin jees, tätä ei tarvitse istua taaksepäin.

Estehyppy: 10

Pienellä koiruudella syntyi ajatus, josko esteestä voisi ponkaista ihan itsekseen ylitse, kun loikkiminen on niin maar kivaa. Ehdin onneksi todeta "AP!" ennen kuin ajatus muuttui yhtä sivuaskelta suuremmaksi teoksi, ja sen jälkeen homma oli selvää pässinlihaa. Ei reagoinut liikkeenohjaajan käskytykseen tai mun "valmis"-sanaan, eikä yrittänytkään istua esteen taakse niin kuin vielä pari viikkoa aiemmin treeneissä, vaan pysähtyi hienosti seisomaan ja teki mainion perusasennon. 

Kokonaisvaikutus tältä tuomarilta kymppi, kuitenkin. Kävelin kehästä ulos rauhallisena, mutta sitten pidettiin bileet, ja Varjo sai ampua vähän kauempana odottaneelle patukalle. Lyhyt tauko ennen kolmatta kehää, missään ei ollut paikkaa johon ei olisi aurinko porottanut, joten käskin koiran maahan ja yritin varjostaa sitä itselläni mahdollisimman paljon. Meitä ennen toisesta kehästä karkasi bc rähisemään suoritusvuorossa olleelle valkkarille, näin jo kauhukuvia mitä meille olisi siinä tilanteessa käynyt... Mutta sitten keskityin leikkimään hetken Vantturan kanssa, pari täyskäännöstä, patukka pois ja kehään. 

Kolmas kehä, tuomarina Taru Torpström.

Seuraaminen vapaana: 10

Tulipahan taas todistettua, että arvostelun objektiivisuus on harhakuvitelmaa ja kyse on mielipide-eroista. Varjo käytti paremmin takapäätään, mutta tiiviys vasenta reittä vasten oli ensimmäisen käännöksen jälkeen aivan samaan luokkaa kuin hetkeä aiemmin. Sen takapään kanssa on edelleen tekemistä, samoin kuin mun askelluksen, jotta koira pystyy yhtään arvaamaan, mitä tapahtuu. Mutta pysähdykset oli siistit! Ja ennen kaikkea asenne oli kohdillaan, häntä liehui korkealla, hei, me tehdään yhdessä. 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10

Oma tuntemus oli, että meni maahan nopeammin kuin yleensä, mutta videolla näyttää, että vaikka Varjo reagoi käskyyn saman tien, se ottaa vielä monta askelta ennen kuin lopullisesti painuu maahan. Eihän se varsinaisesti ikinä ole maahan tippunut, enkä sille bortsumaista lakoamista ihan fyysisten ominaisuuksiensa takia saakaan, mutta voisi se olla nopeampi. Liikkeen loppuosa okei, kääntääkö se päätään koska paineistuu, vaikka yritän olla katsomatta kohti, en tiedä, mutta tekee sen aina. 

© Sami Ristola

Luoksetulo: 10

Tää oli ihan mahti, jäi itsellekin aivan pirskatin hyvä mieli. Jäi rauhallisena, lähti ammuttuna, tuli loppuun asti lujaa ja ihan suoraan, vaikka kaarsikin aavistuksen oikean kautta. Perusasentoon siirtyminen tasan niin kuin on opetettu, ja vauhdilla. 

Kestin paikallani juuri sen verran, että tuomari sai arvosteluvihostaan auottua luoksetulon ja kokonaisvaikutuksen kympit, ja sitten loppui sotilallisuus. Ai mikä hillitty kehästä poistuminen... Mähän lähdin kiljuen ja koira vierellä pomppien. Mutta saa kai sitä olla iloinen, kun pieneläin on ollut niin mahti. Tehnyt kaiken niin hyvin kuin osaa, ja asenteella, häiriintymättä kuulutuksista, ympärillä pyörivistä toisista koirista, kertakaikkiaan mistään. Oltiin vain me kaksi. 

Tämmöinen tuli kotiintuomisiksi. 

En edelleenkään myönnä jännittäneeni, mutta meidän osuuden ollessa ohi jonkinlainen näläntunne saapui seurakseni, ja muutaman tekstiviestin kirjoituksen sekä Varjon häkkiin saamisen jälkeen suuntasin suoraan lounaskojulle perunamuusin ja lihapullien kimppuun. Nyt saatoin myös keskittyä myyntikojujen tarjontaan: ai miten ne grippiliinat onkaan herkullisen värisiä... Kisasta selviytynyt Qisa sai Eloisan värisen parimetrisen kapean gripin, joka sopii just eikä melkein sen Hurtan Lifeguard -pantaan. 

Joukkueenjohtajan Anna Liukon
tarjoama palkintosiankorva. 

Lopulta päivä oli päätöksessä, palkinnot jaettu ja kilpailukirjat saatu takaisin. Tässä vaiheessa menin kysymään meidän pisteistä: mun logiikan mukaan tuloksen olisi pitänyt olla 195 ja kokonaisvaikutuksen 9, kerta se lasketaan tuomareiden pisteiden keskiarvosta, mutta sanoivat toimistossa, että tuleekin niin, että paras ja huonoin tiputetaan pois - siis 8, 10 ja 10 tekee 10... Outoa, mutta jos näin sanovat, niin okei, ei valiteta. Tuo yksi kasi taitaa kuitenkin olla se syy, miksi me oltiin nelosia, vaikka kolmannella oli täysin samat pisteet. Kolmonen oli labradori, niin ei varmaan mölissyt kehäänmenotarkastuksessa mitään, hmph. Ihmissosiaalisuuden etuja. 

Takaisin Kanasen Sirpan luo, josta lähdettiin suoraan uittamaan koiria. Hugo meni innolla itsekseen uimaan ja haki frisbeetä ja keppiä vaikka veden alta sukeltaen, mutta nuorisoa sai vähän houkutella ja innostaa, jotta lähtivät vesileikkeihin mukaan. Kun Hugo laitettiin autoon, intoutui Varjokin hakemaan keppiä. Uintitekniikka tosin oli talven jäljiltä aika hakusessa, mutta muutaman pystyräpellysyrityksen jälkeen alkoi tehokkuutta jo löytyä. 

Kaksi komeata tervu-urosta ja rannallaruikuttaja. 

Noutaja mikä noutaja. Letti ja korvat lysyssä. 

Tyylikkyys huipussaan.
Harjaskarvainen belgianhaiven, jolla näyttää
lonkkien yläosassakin olevan pallonivelet.

Oli sinä iltana aika harvinaisen väsynyttä porukkaa. Seuraava päiväkin meni aika lailla loikoillessa, ihmiset katsoivat loppukilpailuja ja Varjo torkkui mun jaloissa ilmoittaen aina välillä erittäin oleellisen pöh-äännähdyksen jonkun tullessa liian lähelle tai katsoessa oudosti. Käytiin kuluttamassa pikkukoiran viimeiset energiarippeet treenaamalla tyhjäksi jääneellä alokaskehän nurmella kaukoja, ja lopulta Varjo makasi kehän vieressä kyljellään silmät kiinni, vaikka muutama koira lähetettiin parin metrin päästä kehästä ampumaan kaukopalkalle. 

Kotiin päästiin sunnuntai-iltana yhdeksän maissa, käytiin puolen tunnin kotiseututarkastus ja koira paineli nukkumaan. Vaikkei joukkueelle kummoista menestystä tullutkaan (yhdelle ei tulosta, kaksi muuta saivat kolmosen, sijoitus 37/69), oli kyllä mainio reissu, hyvää seuraa ja mukavia ihmisiä. Tällaiselle kisamatkalle voisi mielellään lähteä toistekin.