Varpanen kokonaista kaksi vuotta

Järkyttävää. Mihin se aika on kadonnut? Aivoja ei ole vieläkään tullut, jos ne sitten jälkitoimituksena parin vuoden päästä. Toivossa on hyvä elää. Varsinainen synttäripäivähän oli eilen, mutta koska olimme sekä minä että koira liikkeellä vuorokaudesta sellaiset reilu 16 tuntia, suotakoon päivityksen myöhästyminen.

Päivä alkoi puoli seitsemältä reilun tunnin töissäkäynnillä, jonka jälkeen suuntasimme yhdeksäksi Kalasatamaan. Voisi kuvitella, että agilityn harrastaminen järkeviin vuorokaudenaikoihin on kiellettyä, ainakin meidän treeniajoista päätellen... Kiitämisen, kiljumisen ja melkein ymmärretyn ohjauskuvion lomassa tuli otettua muutama valokuva. Nämä kaksi ovat olleet samassa kuvassa viimeksi puolitoista vuotta sitten, ja siinä Varjo yritti nylkeä Titon elävältä. Ei niitä vieläkään voi keskenään leikkimään päästää, mutta oleminen samassa paikassa näinkin lähekkäin onnistuu.

Seuraavana pakollinen seisotuskuva. Hups, väänsin sen takajalat vähän liian taakse. Jotenkin tuntuu, ettei se näytä yhtään sen aikuisemmalta kuin ennenkään, yhä se on tuollainen puolikalju rimppakinttu. Pilvinen sää häivyttää kivasti näkyvistä kaiken ruskean, mutta harmaiden pöksyjen loistolta ei pelasta edes auringonpaisteen puute.

Treenien jälkeen Varjo lähti Novan ja Titon matkaan pariksi tunniksi päivähoitoon, kun itse riensin ulkoiluttamaan kahta labradoria. Hyvä ihme että jännitin mitä sillä aikaa tapahtuu. Entä jos Varjo alkaa ihan kamalaksi, yrittää syödä Titon ja rääkyy kaikelle mitä näkee? Ilmeisesti näin ei kuitenkaan käynyt. Yhden primitiivireaktion se oli saanut rappuun tulevalle naiselle ("Tää on nyt mun rappu painukaa hemmettiin kaikki!") ja pöhissyt joitakin kertoja vastaantulijoille (ah miten yllättävää...), mutta muuten kävellyt remmissä kohtuullisesti ja sisällä jopa rauhoittunut lepäämään, vaikka toinen oli aivan lähietäisyydellä.

Pöhinäkoneen palautus tapahtui pitkän kaavan mukaan ja treenattiin siinä ohessa esine-etsintää kännykällä. Varjo tiputti sen ehkä vain kerran tai kahdesti, ja sillä oli hurjan hauskaa viilettäessään pitkin ruohokenttää. Loppua kohden etsinnän laatu alkoi mennä aika randomiksi, kun kaikkialla oli jo aiempien piilojen hajua, mutta löytyi se puhelin ja oma pantakin lopulta yhden metalliholkin sisältä. Etsinnän päätteeksi oli hyvä mennä läheiseen puroon vilvoittelemaan.

Mitäs tuolla menee...

Hyh, mitä sä mulle tällasia voikukkia tänne heittelet!

Tai ei se oikeastaan ollutkaan niin paha... Heitätkö Nova lisää?

Puikkonokan lepohetki.
© Nova

Hillumisen jälkeen oli aika käydä kaupassa ostamassa hiukan huikopalaa. Kuntoilun jälkeen on hyvä nauttia proteiinia, siispä Varjo veti onnellisena purkillisen maitorahkaa. Roskiksen päälle hypyytetyn koiran väsymys oli jotenkin jo aistittavissa, kun se nukahti kaltevalle pinnalle takajalka puolittain tyhjän päällä. Tässäkin vain vaivoin pysyy pää pystyssä, koska täytyy olla tarkkana, kun kuvataan. 

Mutta eihän meidän päivä tähän päättynyt... Illalla vielä ohjelmassa CityBelgien tokotreenit, viimeiset laatuaan ennen viikonlopun koitosta. Huolimatta siitä että Varjo makasi täydessä unessa kolisevassa ratikassa, se kentälle päästyään oli täysin tietoinen, mitä oltiin tultu tekemään. "Treenataan!" Hetken leikki ja patukka taskuun, ja sitten mentiin. Käytiin alokasluokan liikkeet pätkissä läpi, hypystäkin jäi ilman niiausyrityksiä seisomaan. Ainoa missä koiran väsymys selkeästi näkyi, oli paikkamakuu: se jojosi päätään. Nauratti, olisiko sitä pitänyt hetsata ennen tätä staattista liikettä että pää olisi jaksanut pysyä. Mutta ilahdutti katsoa, miten pikkumusta teki töitä väsyneenäkin. Vuosi sitten se ei olisi jaksanut. 

Loppuun vielä virallinen synttärikuva kaksivuotiaasta Eloisasta Qis(s)asta. Kiitos kivasta päivästä kaikille osapuolille. 

© Nova