Kaksi vuotta koiranomistajana

Hupsista keikkaa, huomasin, kun katsoin kalenteriin. Paitsi että pikkusiskoni täyttää tänään kymmenen, tänään on myös toisen asian vuosipäivä: Varjon kauppasopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut päivälleen kaksi vuotta. Ja, vaikka vähän nolottaa myöntääkin - myös Varjon ensitapaamisesta on tasan samaiset kaksi vuotta.

Mitä silloin tapahtui? Ei ainakaan mitään suurta sielujen kohtaamista. Näin mustan, toinen korva pystyssä ja toinen lurpallaan jököttävän pikkutirriäisen, joka minut nähdessään piiloutui kasvattajan selän taakse ja sanoi PÖH. Mielessäni alkoi saman tien kelautua saarna aran ja epäluuloisen pennun haastavuudesta, mutta heitin sillä vesilintua ja päätin tutustua otukseen paremmin. Kun se noin tuntia myöhemmin ollessamme kahdestaan metsikössä ja minun istuutuessani katsomaan sen tekemisiä jätti kaikki hajut sikseen ja kiipesi suoraan syliini, olin myyty. Kyllä siitä koira tulisi, minun Varjoni, päätin. Illalla kirjoitimme sopimuksen koiran kaupasta pennun nukkuessa sylissäni, ja seuraavana aamuna lähdin junalla kohti Helsinkiä, pentu ja kukikas pyyhe kainalossa.

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, se samainen pyyhe roikkuu kylpyhuoneen patterilla. Koira on kasvanut. Ja ehkä olen itse hiukan viisaampi. Tiedän asioita, joita olen Varjon kanssa tehnyt oikein. Tiedän myös monia, joita olisi kannattanut tehdä toisin. Niitä asioita paikkaillaan. Ja jatketaan koiranomistajan taivalta.