On vähän takki tyhjänä niin itsellä kuin koiralla. Ollaan molemmat eilisestä ihan poikki, ja tämä analysoiva pää on käynyt ajomatkalla Kuopiosta Helsinkiin turhan monta tuntia ylikierroksilla. Sama eläinhän se on edelleen, mutta nyt koettu ja nähty pisti kyllä miettimään, kuinka sekaisin ja hukassa se on ilman todella selkeitä ohjeita.
Moni tuomari olisi varmasti keskeyttänyt testin heti alkuhaastatteluun. Jos joutuu kolme kertaa polvestaan purruksi, voisi luulla, ettei seuraavaksi ainakaan haluaisi koiran remmiä itselleen, jotta voisi yrittää rauhoittaa koiran ja katsoa, tuleeko se kierroksistaan alas ollenkaan. Mutta niin Leena Berg vaan halusi. Hatunnosto hänelle.
Varjo ahdistui tietenkin jo sirunluvusta, mutta kuonokontaktilla mentiin ja siru luettiin. Kentällä kohti kahta tuomaria ja Varjo rääkyy jo puolimatkasta. Nythän en enää saa tehdä mitään. Pysähtyessäni tuomarien lähelle koirani oli sitä mieltä että nyt viimeistään nuo eliminoidaan, ja täysin kyselemättä oli hyökkäämässä kohti raivoisalla haukulla ja hammaskalustolla. Siis koska kaksi vierasta tuomaria puhuivat minulle.
Jokunen minuutti juteltiin, tuomarit lopulta puruetäisyyden ulottumattomissa, ja eihän se Varjo tule sieltä kierroksista alas itsekseen, kyllä minä sen tiedän. Lopulta toinen kysyi mitä jos käsken sitä ja antoi luvan, että saan puuttua koiran tekemiseen. Totesi puolittain huumorilla, että tarkistetaan koulutuksen taso. Tarvitsi sanoa tiukasti muutama sana ja koira oli vieressäni hiljaa. Epäluuloisuuden aste oli valtaisa, mutta käsikontaktissa sen pystyi viemään jopa tuomarin viereen. Ja tästä tuomari otti koiran, jota ahdisti rutosti, joka ei yhtään tiennyt mitä tehdä, ja alkoi kävelyttää sitä edes takaisin kentällä.
Ei Varjo siinä täysin rauhoittunut, seisoi lopulta paineessa tuomariin nojaten ja edelleen jotain mölisten. Jostain syystä minä siis aloitin keppileikin… Mutta tämä ei onneksi pettänyt. Taistele taistele Varjoseni, pura siihen kaikki. Vaihdettiin patukkaan ja jo sai tuomarikin leikittää. Koska jos patukka, niin millään muulla ei ole väliä. Ei Varjo niin rauhassa pystynyt puremaan kuin mitä normitilanteessa, mutta huomioiden alkuhässäkän oli se leikissä aika lujaa mukana.
Kelkka oli kamala ja painetta niin paljon että mietin lopussa Varjon edelleen huutaessa ja käydessä näykkimässä kelkkaa, tikkaako se seuraavaksi minua, jos siihen kosken. Suupielet vaahdossa huutamisesta, ei voi ymmärtää, ei käsittää, ahdistaa, ja jotain on tehtävä. Lähdettiin pois kelkalta ennen kuin Varjo oli palautunut, mutta ei se ihan tiennyt itsekään mille huusi, ehkä mielellään kaikelle mikä liikkui tai oli äsken liikkunut.
Ihmishyökkäyksessä Varjo vain karjui takana, ei se halunnut tai kyennyt puolustamaan, sitä vaan ahdisti. Jorma Kerkälle se ei pienen napautuksen jälkeen sanonut yhtään mitään, ei yrittänyt käydä päälle, lähti mukaan koska pakko. Makasi maassa ja tuli kutsusta luo lujaa. Tässä vaiheessa ajattelin lähinnä että kiva kun se tuli luo.
Haalariin Varjo ei kauheasti reagoinut, taisi mölähtää kerran ja uusintakierroksella käveli sen yli. Tynnyrin voimakas reaktio sen sijaan oli yllätys, se sai ihan kunnon haukut, luultavasti paineen ansiosta. Palautuminen kuitenkin ihan saman tien kun tynnyri oli äänetön. Hihnan kolahtaminen tynnyriin sai aikaan haukahduksen, apua, hyökkääkö nyt tämäkin. Mutta ei siinä muuten mitään.
Pimeässä huoneessa Varjo liikkui koko ajan, hiljaa, kävi melkein mun luona, mutta lähti sitten vielä kuitenkin tarkistamaan. Ei se siellä paineistunut, saati reagoinut oviaukon lähellä seisoneeseen tuomariin, jonka ohi joutui tulemaan minut löytääkseen. Aika nopeasti kuono oli polvella, no kas, sinähän se siinä.
Sitten seinä. Kytkin koiran vaijeriin ja toivoin parasta. Meni ilman käskyä maahan seinän viereen heti kun lähdin poispäin. Ja minä kuuntelin vajan takana. Tuomari hiipi, huitoi, liikkui oudosti, tuijotti koiraa, tuli suoraan kohti ja hakkasi lopulta kepillä seinää aivan Varjon takana. Ja hyökkäyksen alussa kuului yksi puf. Eikä muuta. Heitettyään kepin pois Leena saattoi mennä silittämään koirani. Minä tulin pois vajan takaa, kytkin oman hihnan vaijerin tilalle ja sanoin okei. Ja Varjo nousi että ai kiva kun tulit kaupasta. JES! Jotain minä edes koirastani tiedän!
Laukauksiin psyykkasin itseni. Varjo ei sanonut mitään, kulki ja seisoi vain. Viimeisen laukauksen jälkeen sanat "se oli siinä" ja minä tipuin polvilleni. Urpoidioottielukka, tule tänne. Varjo tunki syliin nuolemaan naamaa.
Video ja loppuarvostelu tulevat joskus, kunhan saan ne itselleni kolmelta eri tallenteelta. Mutta olipahan aikamoinen testi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti