Pilkunviilaus on leipälajimme

Varjon kanssa on ollut viimeaikoina ihan huippukivaa treenata tokoa. Sivustakatsoneen koirattoman kommentti "tuossa ei kyllä oikein tiedä kummalla on hauskempaa" oli aika osuva. Tekemisen aikana saatan olla totinen ja ilmeetön, niin että tietämätön voisi luulla etten ole koiraan tyytyväinen, mutta kun tulee aika palkita otus hienosta suorituksesta, on vakavuus kaukana.

Joka ruoalla tehdään jotain pientä, niuhotaan yhtä liikkeen osasta, vaikkapa oikeaa tekniikkaa istuutua tai peräpään käyttöä täyskäännöksessä. Yrjölänpuuro on maittanut sen verran hyvin, että sen eteen on tehty iloisesti töitä. Kun eilen koiran edessäistuminen ei ollut mun mielestä tarpeeksi tiivis, hinkattiin sitä. Paidan etumus näytti kyseisen treenin jälkeen siltä kuin olisin syönyt aamiaisen sylistäni. Mutta tulipahan Varjo tänään lähelle ja suoraan!

Kuva: Heidi Swanljung

Seuraamisessa Mari heitti viime treenikerralla ilmoille idean, että käännöksistä voisi tehdä koiralle palkan. Eli patukka lentää useimmiten heti pari askelta käännöksen jälkeen, jolloin kulma toimii ikään kuin vireen nostattajana, kun koira odottaa että kohta tulee palkka. Erittäin toimiva idea, ja kaiken lisäksi huomaan, että Varjo terästäytyy jo nyt muutenkin heti, kun seuraaminen sisältää muutakin kuin sitä yhtä pelkkää suoraa. Se siis parantaa tekemistään loppua kohden, eikä suinkaan heitä hanskoja tiskiin, kun palkkaa ei heti kymmenen askeleen jälkeen tulekaan.

Tänään saatiin meidän kevään koulutusryhmää ohjannut kouluttaja katsomaan treenejä, ja vedettiin varmaan ensimmäistä kertaa koskaan viisi alokasluokan liikettä putkeen ilman välipalkkausta. Hemmetti että mä olen tohon koiraan tyytyväinen! Vaikka satoi kaatamalla, se oli aktiivinen, halusi työskennellä, teki täysiä ja vielä odotti että mitä seuraavaksi. Kouluttajallakin oli sanottavaa ainoastaan ohjaajan tekemisistä, koira kuulemma osaa :D, mutta senhän tiedänkin että Varjo on fiksumpi kuin minä. Nyt siis yläkroppa liikkumattomaksi, katse eteen ja kädet tasaisesti heilumaan, myös käännöksissä. Pitää luottaa siihen että Varpa osaa tulla edestä sivulle ihan ilman että käännän itseni vinkuralle varmistamaan.

Kuva: Heidi Swanljung

Kivointa koko hommassa on kuitenkin se, että me ollaan molemmat ihan samanlaisia niuhoja. Varjo tekee vain paremmin, kun ei palkkaa ihan kaikesta, vaan vaatii aina kunnollista. Se haluaa tehdä, yrittää tosissaan ja sitten pidetään bileet kun se onnistuu. Jos touhu menee liian vakavaksi ja alan miettiä, että tämä on nyt aivan väärin jonkun koeohjeen mukaan, on parempi lopettaa. Hauskuus on se asia, joka tässäkin vie eteenpäin.