Kannattaa harrastaa naksutinkoulutusta yhdeltä yöllä koiran iltaruoan yhteydessä, mieluiten niin, että odottaa koiralta vieläpä jotakin toimintoa, josta ei ole palkinnut koskaan ennen.
Ajatus oli, että opetan Varjolle käsikosketuksen. Maailman yksinkertaisin asia, jota en kuitenkaan ole koskaan tullut opettaneeksi. Voisi hyödyntääkin tulevaisuudessa esim. ihmisiä tavatessa, ettei tuttuja päin pompittaisi tai vieraita väistettäisi. Ja tämähän on helppoa. Kun nokka hipaisee ojennettua kättä, niin naks ja yrjölää naamaan. Varmaan likka keksii homman jujun jo parista toistosta, ajattelin, ja työnsin käden koiran naaman eteen.
Mutta mitä tekee Varjo?
"Hei, sillä on naksutin! Pitää olla aktiivinen. Ja noin ihanaa palkkaakin vielä! Mutta hmm, sillä on käsi edessä. Annanko tassua? Mutta se on vähän liian matalalla ylävitosen heittämistä varten. Jos se vaan haluaa että nostan toisen etutassun ilmaan? Ai tää ei kelpaa, no toinen? Mutta hei, nyt mä keksin, se haluaa että ojentelen siihen käteen tavaroita! Tässä on Saku Sammakko, tässä kongi, tässä pingviini, eikö sekään, no entä narulelu? Tai jos haluat että nostan sen käden sijaan pöydälle? Vai onko tää sittenkin lelujen keräysleikki, hmm, mut missä kori, ei eteisessä ainakaan, mihin muualle voisi laittaa... Avoin reppu! Jeee!!"
Ei, pieneläimen päähän ei pälkähtänyt hetkeksikään, että palkkaa voisi saada ihan ilman mitään tavaraa suussa, vain koskettamalla kuonolla kättä. Siinä vaiheessa, kun ongin repustani jo kolmatta pehmolelua pois Varjon ollessa täysin vakuuttunut että tää on se juttu jota haluan, en voinut muuta kuin nauraa. Ihana pöllö pieni eläimeni. Siirrettiin sen käsikosketuksen opettelu johonkin toiseen päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti