Tappajahai osaa sittenkin leikkiä!

Oltiin eilen pitkästä aikaa Varjon kanssa Koivukylässä. Tehtiin elikoille jäljet pellolle ja saivatpa myös hillua jonkin aikaa keskenään vapaana.

Jälkeä olen ollut laiska tekemään, mikä on sääli, koska Varjo on siinä hiivatin hyvä. Se tajuaa aina saman tien mitä ollaan menossa tekemään kun lähdetään jäljelle, jäljestää keskittyneesti välittämättä läheisen tien kulkijoista, edes toisista koirista, ja puksuttaa eteenpäin kuin mikäkin höyryjuna. Koska jäljen tekemiseen tarvitaan kuitenkin aikaa, ja lisäksi meillä on ollut sattuneesta syystä jonkin aikaa ongelmana mitäköhän sinne jäljelle voi oikein laittaa, on meillä jäljestyskertojen määrä ollut viimeisen kuukauden sisällä kaksi. Toinen oli namiton 80 askeleen suora, kun pari viikkoa sitten huvikseni testasin, tekeekö se hommia vaikka jäljeltä ei löytyisikään palkkaa. No tosiaan teki, jumalaton veto päällä koko jäljen. Toinen oli se eilinen. Olin laittanut nameiksi kantiltaan puolisenttisiä kuivattuja kananpaloja, jotka kivasti hukkuivat kasvillisuuden joukkoon. Mietin jo tuleekohan tästä mitään kun koira ei löydä nameja, mutta ihan turhaan pelkäsin, Varjo vaan haisteli entistä tarkemmin kun joutui etsimään palkkansa ja hidasti samalla tahtiaan niin etten joutunut pitämään vastaan melkein ollenkaan. Jäljellä oli myös yksi 25 askeleen namiton pätkä, jossa kaarros oikeaan ja jonka olin merkannut metallikepein, hyvin löysi kepiltä toiselle, eikä ainakaan ottanut niistä mitään vihjeitä, kun talloi toisen jalkoihinsa mennessään ohi.

Nyt lisää näitä kanapalajälkiä niin kauan kuin maa on vielä sula. Mun pitää myös miettiä millaista kauhontaa hyväksyn namittomilta pätkiltä, Varjon vauhtihan vähintään kaksinkertaistuu ja nuuskutuskaari laajenee selvästi kun maassa ei olekaan syötävää. Keskittyneesti se silloinkin jäljestää, mutta tulee vaan tunne että se vielä jossain vaiheessa hukkaa jäljen kun intoa on niin kamalasti ja palo eteenpäin hurja. Mitään erikoisjäljen tarkkuutta sen ei tarvitse oppia enkä tiedä mennäänkö ikinä kisoihin asti edes metsäjäljellä, mutta en haluaisi sulkea sitä mahdollisuutta pois opettamalla koiralle tekniikkaa jolla se innostuksissaan eksyy metsään. Tehtävänä siis testailla, kuinka paljon kannattaa pitää vastaan että tekee tarpeeksi tarkasti mutta että toisaalta into ei kuole. Mun pieni jälkinenäinen koekaniinini ei onneksi tiedä joutuneensa ihan alkeita opettelevan ohjaajan käsiin.

Mutta siis se varsinainen mistä tulin tänne kirjoittamaan ja mitä otsikkokin jo sanoo: Milo ja Varjo leikkivät eilen jäljenajon jälkeen 20 minuuttia keskenään nätisti ja ilman yhtäkään rähinää. Olen suorastaan yllättynyt. Elukat painivat ja juoksivat ja kuolasivat toistensa kaulakarvat, mutta Varjo ei yrittänyt tappaa Miloa retuuttamalla kauluksesta kuin räsynukkea, mikä siis on sen lempileikki jota kukaan toinen koira ei ymmärrettävästi voi sietää. Ilmeisesti retuuttamisesta kieltäminen ja kiellon kuuntelemattomuudesta seurannut kiinniotto ovat vihdoin puolen vuoden jälkeen alkaneet osoittaa edes jotain tehoamisen merkkejä. Edelleen näen, että jos toinen koira haastaa Varjoa ajamaan itseään takaa, on Varjolle hyvin hyvin vaikeaa jahdattavan kiinnisaadessaan olla tarraamatta sitä niskasta, ja tässä joudun olemaan tarkkana, ettei rähinää pääse syntymään. Toisin päin takaa-ajo on kuitenkin huippuhauskaa, ja Milosta näkee, miten se juoksee niin Varjon takana kuin vierelläkin vapautuneena, aikomatta käydä kiinni. Siinä ilmeessä on vain pieni ero, mutta voi miten sillä onkaan vaikutusta leikin lopputulokseen.