Näin meillä menisi, jos oltaisiin Strömsössä

Tämän vuoden tavoitteet ilmestyvät hetken päästä tähän.

Ylläoleva lause oli tarkoitus poistaa, mutta yhden nopean kommentoijan takia en ehkä voi sitä tehdä... Selityshän on se, että halusin ehdottomasti vuoden ensimmäinen postauksen tekemissuunnitelmineen olevan päivätty vuoden ensimmäiselle päivälle, joten koska en sitä kyseisenä päivänä ehtinyt kokonaan kirjoittaa, piti edes jotain tekstiä lähettää ennen vuorokauden vaihtumista.

Mutta asiaan. Ennen mitään tavoitelistausta voisin kertoa, että meidän vuoden ensimmäinen lenkki ei tosiaankaan mennyt niin kuin Strömsössä. Vain kymmenen minuuttia käveltyämme kohtasimme olettaakseni saman saksanpaimenkoiran, joka on jo kerran aiemminkin ollut lähes samassa paikassa vapaana ja tullut Varjon luo. Nyt näin omistajat jo kaukaa, ja jäin Varjon kanssa odottamaan, että ottavat koiransa kiinni. Mies näytti tarttuvan koiraa pannasta ja niinpä jatkoin matkaa. Naksuttelin ohituksen, pieni pysähdys kun aivan kohdalla ei meinannut ottaa tarjottuja nameja, mutta muuten hyvin. Ehdimme edetä pari metriä, kun tajusin, että sakemanni on perässämme. Naksutin ja flexi samassa kädessä ei ole parhain mahdollinen yhdistelmä, mutta positiivisena puolena on sanottava, että luojan kiitos Varjo ylipäätään oli kiinni, joten sain sen räjähdyksen jotenkin pysäytettyä, ja lähtiessään toiseen suuntaan pakoon koirani kuunteli "maahan" -käskyn ja lakosi aloilleen. Kehuin sen muutamalla sanalla ja jatkettiin matkaa.

Kivikossa Varjo oli vapaana ja hyppi riemuissaan lumessa. Suurella nurmialueella (tai lumierämaatahan se tällä hetkellä on) on se erinomainen puoli, että siellä näkee pitkälle, joten vapaanapito on melko huoletonta. Päädyimme takaisin poluille, koira edelleen vapaana, ja olimme tulossa risteykseen, kun Varjo alkoi huutaa. Mutta se juoksi suoraan minua kohti. Koska se pelästyshaukusta huolimatta tuli takaisin, sanoin muutaman kehuiksi luokiteltavan sanan ja käskin kesken matkan maahan. Silitin pitkin vedoin ja samalla tähysin ympärilleni. Olihan siellä risteyksen yhdessä taitteessa koira, kaksikin. Laitoin Varjon kiinni ja kävelimme risteykseen. Ei ne ole pelottavia, katso nyt.

Seuraavasta nähtävästä koirasta reaktio oli vaimea puf. Mutta Varjo tuli flexin päästä viereeni, käveli ohituksen, pystyi syömään. Loppulenkin yllättävästikään kulman takaa tulleista ihmisistä ei sanonut mitään, vaan havainnosta naksautettuani tuli luokseni syömään namit. Selvästikään se ei päässyt ihan kamalan pahasti paiseutumaan, ja myös omat hermoni pitivät välikohtauksista huolimatta. Mutta eiväthän ne mitään kamalan hyvää meille kummallekaan tee.

Lenkin kokemukset saivat kuitenkin pohtimaan arkielämän tämän vuoden tavoitteita. Vaikka eilen toisinaan iskevästä epätoivostani kirjoitin, eivät ne nimittäin ole kadonneet mihinkään. Aina on mahdollista tehdä arjesta miellyttävämpää, jollei muuten, niin edes hyväksymällä tosiasiat ja olemalla stressaamatta niistä, joihin ei voi vaikuttaa.

Tässä siis niitä ajatelmia, joiden on tarkoitus toimia tekemisten punaisena lankana vuonna 2013. 


1. Arkielämä.

Äskeisen lenkin kohtuullisen nopeasti rauhoittuneet huutokohtaukset saivat minut tajuamaan, että aika moni asia on paljon paremmin, jos omat hermoni pysyvät kasassa. Tavoitteenani on siis pystyä pitämään ääneni normaalina, olla joutumatta kauhun valtaan ja toimia tilanteeseen nähden järkevästi, vaikka Varjo tai vastaantulija tekisi asioita, joita en todellakaan halua tapahtuvan. Näin sekä minä että koirani pystymme jatkamaan lenkkiämme ilman, että koko loppupäivä menee sumussa miettien, miksi näin piti tapahtua ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Varjon arjesta on tarkoitus tehdä stressittömämpää. Mietin kahdesti, missä pidän koiraani vapaana, jotta rähinähyökkäysten mahdollisuus minimoidaan. Mietin, mitä, milloin ja kuinka kauan kerrallaan kannattaa treenata, jotta koira oppii jotakin ja meille jää treenaamisesta molemmille hyvä mieli. Mietin, mitä teen, jos päivä sisältää paljon ennalta suunniteltua ohjelmaa, mutta koira vaikuttaa siltä, että nyt ei pysty. Muistan pitää naksuttimen ja namit mukana, istun teidenvarsilla ja puistoissa katselemassa maailman ihmeitä yhdessä koirani kanssa. Järjestän hallittuja tilanteita, joissa voin päästää Varjon tutustumaan ihmisiin ja tiedän, että he toimivat tavalla, joka vahvistaa koirani itseluottamusta. Suunnittelen, miten toimin tilanteissa, joissa minun on pakko puhua vieraan ihmisen kanssa ja Varjo reagoi tähän.

Tavoitteena on myös nauttia elämästä mahdollisimman paljon. Tehdä retkiä, olla ulkona, innostua, onnistua ja nauraa. Jos kaikkea ei voikaan nähdä vaaleanpunaisten lasien läpi, voi kokemastaan löytää edes jotain hyvää ja oppimisen arvoista.


2. Harrastukset.

a) Toko.
Ruutu kasaan, paikka selväksi ja erottelu merkistä. Noutoa kaikella mahdollisella, ohjatun suuntien opetus. Vauhtiliikkeisiin säännönmukainen rauhoittuminen, jotta koira pysyy hiljaa. Tunnarista epävarmuus pois ja mukaan tekemisen meininkiä sekä välimatkaa. Kakeille välimatkaa sekä tekniikan varmistelua, minun on selvitettävä itselleni, millaisen istumaannousun ja maahanmenon hyväksyn. Paikkamakuuseen häiriöitä ja kestoa, paikalla istuminen mukaan treeniohjelmaan. Kuonokosketus niin vahvaksi, että tuomari voi vaikka tarttua koiraa niskasta tai nostaa takapään ilmaan ilman että se häiriintyy. Liikkeiden välit ja valmistelusanat (haluanko niitä?) on myös mietittävä. Treeniseurana erilaisia koiria ja ihmisiä, jotta Varjo ei opi tekemään esim. paikkamakuuta vain tiettyjen koirien kanssa.

b) Agility.
Kontaktiesteet mukaan. Miten opetan ylösmenokontaktit? Lisää keppitreeniä erilaisilla häiriöillä ja pujottelun yhdistäminen osaksi rataa. Kaikki esteet sellaiseen kuosiin, etten joudu valmiiksi tehtyä rataa katsoessani miettimään, mitkä osat on jätettävä pois koska koira ei osaa jotakin. Irtoaminen vahvemmaksi. Haluan myös oppia lisää toimivia ohjauskuvioita ja -tapoja sekä lukemaan koiraani paremmin, niin että näen, millainen ohjaus tai liikkumistapa sopii juuri sille.

c) Jälki.
Kulmat on tämän vuoden suurin juttu. Kuinka tarkasti ne pitäisi ajaa, miten ne opetan? Janalta lähtöön selvyyttä ja janalle pituutta. Jälkiä reilusti pidemmiksi ja erilaisiin maastoihin, nurmikolle, pellolle, metsään ja risukkoon. Useampia keppejä tai muita nostettavia esineitä mukaan.

d) Esineruutu.
Työskentelyä varmemmaksi, itsenäisemmäksi ja kauemmas ulottuvaksi. Hankalia maastoja ja vaikeampia esineitä, jotka voivat olla jopa osittain piilossa. Tarkkuutta, mutta myös nopeutta, jotta yhden esineen löytymiseen ei mene kymmentä minuuttia. Alueita laajemmiksi ja maastoja vaikeammiksi. Erillisen pikkuesineiden tarkkuusetsinnän opettaminen myös vähän houkuttaisi.

e) Tottis.
Selvitän itselleni, mitä 1. BH-kokeen 2. PK-kokeiden alokasluokan tottisosuudessa tapahtuu. Opetan Varjolle ainakin eteenmenon ja estenoudot + otan seuraamiseen häiriöksi henkilöryhmää.

f) Vetolajit.
Koska jostain syystä olen nyt innostunut näistä aivan valtavasti, voi ne ehkä laittaa harrastustavoitteisiin. Kyseessä ovat siis vetohiihto, kelkkailu, canicross ja koirapyöräily. Varjo aivan selvästi nauttii kovaa painamisesta ja vetämisestä, joten onhan sille silloin tarjottava niihin mahdollisuus. Tavoitteena on vetomoraalin kasvattaminen niin suureksi, että ohitettavista ei tarvitse lainkaan välittää, ja että annettu askellaji pysyy, vaikka väsymys alkaisi painaa. Matkaa pidennetään ja kuntoa kasvatetaan, suuntakäskyt vahvoiksi ja epävarmuus pois, vaikka joskus sattuisi valitsemaankin suunnan väärin. Kelkkailua on tarkoitus harrastaa myös kahden koiran minivaljakolla.

g) Hupitemput.
Häpeäminen, vihdoin ja viimein. Takatassujen nimeäminen. Käsky peruutukselle (nyt vain käsimerkki). Ryömiminen/vaaniminen sekä kohti että vieressä. Muuten mahdollisimman paljon sheippausta ja sellaisten hyödyllisten tai hyödyttömien taitojen opettelua, joissa Varjo saa vaivata päätään ja keksiä itse jutun juonen.


3. Kokeet.

Tokosta TK2. Tämä tosin tarkoittaa, ettemme parhaassa tapauksessa pääse kuin kahteen kisaan, mutta mutta...  En halua mennä voittajaan, ellei tunnu siltä, että se on oikeasti järkevää ja koiran ja oma osaaminen on minulle riittävällä tasolla. Todennäköisesti siis ei mennä, mutta mahdollisimman hyvät pohjat siihen tehdään. BH-kokeesta otan selvää ja se on tarkoitus suorittaa. Jäljenajon vuositavoitteeksi ajattelin asettaa alokasluokan kisavalmiuden, mutta kokeeseen tuskin päädytään. Ja kun siinä on se tottis ja esineruutukin... AD-koe kiinnostaisi, sellaiseen osallistumista voisi harkita, jos järjestetään sopivan välimatkan päässä. Agilityssä katsellaan, miltä näyttää, ja harkitaan kisaamista sen mukaan. Näytelmissä osallistutaan ainakin yhteen match show:hun, jotta saadaan Varjolle sitä paljon kaivattua käsittelykokemusta.


Näillä mennään ja kaikkea muutakin vuoden aikana toivottavasti koetaan.