Vuoden paketointi

Koska tätä vuotta on jäljellä enää muutama hassu hetki, on syytä kirjata ylös joitakin ajatuksia ja tapahtumia, joita se on pitänyt sisällään. Tammikuun tavoitelista toimikoon ohjenuoranani.

1. Arkielämä.

Kirjoitin vuoden alussa siitä, miten haluan oppia ymmärtämään tuota koiraa entistä paremmin. Halu ei ole kadonnut mihinkään, mutta toisinaan on päiviä, jolloin tuntuu, ettei pohtimisessa päädytä kuin umpikujiin. Vasta tämän vuoden aikana olen vähitellen alkanut ymmärtää, kuinka ailahtelevainen Varjo on, ja toisaalta, kuinka paljon oma toimintani vaikuttaa siihen. Monesti kiroan meidän molempien epävarmuutta ja sitä, ettei koirani luota juuri muihin kuin minuun. Sisällä se osaa olla tutuille jätettynä mainiosti, mutta en voi antaa sitä lähes kenellekään muulle lenkitettaväksi, koska muiden kanssa ulkona yhtään mitään nähdessään Varjo saa kohtauksen.

En tiedä, onko mikään muuttunut arkielämässämme sitten viime vuodenvaihteen. Varjon kanssa on naksuteltu paljon arkitilanteista ja rauhallisesta mielentilasta, olemme tehneet satoja ohituksia toisista koirista niin kävellen, ravaten, juosten, pyörän vieressä kuin suksien edessäkin. On hyviä päiviä, jolloin Varpasen kuonosta kuuluu vain muutama pöhähdys todella vaikeissa tilanteissa, ja sitten niitä, jolloin kaikki hirvittää.

Osaan kuitenkin luullakseni lukea Varjoa taas hiukan edellisvuotta paremmin. Näen, milloin sillä on hauskaa, milloin on paha olla, milloin mikään ei onnistu tai kaikki on mahdollista. Valitettavasti päivän tapahtumia ei voi suunnitella aina koiran mielialojen mukaan. Vuoteen on mahtunut muutama aivan karmiva päivä, jolloin Varjo ei ole kyennyt käsittelemään lähes mitään. Onneksi joukossa on ollut paljon enemmän niitä hetkiä, jolloin se on unohtanut, mitä paiseutuminen tarkoittaa, ja jolloin se on osannut nauraa niin, että on saanut minutkin väkisin iloiseksi.


2. Koulutukselliset tavoitteet.

a) Toko.
Nouto saatiin sellaiseen kuosiin, että avoimen luokan perusnoutoliike on mahdollista suorittaa kokonaisena. Metallia ja ohjattua on myös treenattu, metalli vähän ällöttää, mutta tähän auttoi kummasti kapulan vaihto isompaan. Ehkä kapulaan on miellyttävämpi tarttua, kun laippoihin osumista ei tarvitse pelätä ja maavara on niin suuri, että suun saa suljettua kunnolla keskiön ympärille. Tunnaria on opiskeltu enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi, väitän kuitenkin, että Varjolla on joku haju siitä, mistä asiassa on kyse. Ruudun Varjo on nähnyt, mutta ei sillä vielä sen suorituksesta selkeää kuvaa ole. Kaukot sen sijaan alkavat oikeassa vireessä näyttää aika kivalta, takatassujen varpaat liikkuvat enää harvoin. Takapään käytön harjoitus on ikuisuusprojekti, johon otettiin tänä syksynä vihje mukaan vasemmalle tapahtuvaan täyskäännökseen. Liikkeestä istumiseen on tehty pohjat ja opeteltu kuuntelemaan, mikä se annettu pysähtymisasento olikaan. Lisäksi ennen varsinaista suoritusta tapahtuvaan liikkeeseen nimeltä kehääntulotarkastus on keksitty vihdoin toimiva keino: kuonokosketus.

b) Agility.
Tämä on ehkä meidän suurin success, ainakin alkuperäisiin tavoitteisiin nähden. Alkeiskurssilla ehdimme talvella käydä kolmesti ennen Varjon juoksua, ja jo siinä vaiheessa tiesin, että se en ole vain minä, joka on tästä aivan liekeissä. Keväällä vietimme muutaman treenikerran hallissa, ja kesällä ulkokentällä vierähti neljän kuukauden aikana yleensä useampi ilta viikossa seurassa, jota parempaa en olisi voinut toivoa. Opin useita ohjauskuvioita, koiran liikkeenlukutaitoa, ennakointia, palkan suuntausta ja ajoitusta, jopa hiukan malttamista sen suhteen, kuinka paljon kerralla on järkevää treenata. Varjo oppi puomin alastulolla kuonokosketuksen perusteet ja radalla paitsi toimimaan entistä enemmän yhteistyössä kanssani, myös hiukan sitä röyhkeyttä, jota irtoamiseen ja itsenäisempään suorittamiseen tarvitaan. Marraskuussa kävimme päivän ammattilaisen valmennuksessa, ja silloin ymmärsin meidän oikeasti osaavan jotakin. 2x2 -kepit löytyvät autotallista, 6-12 kpl menee monesta eri kulmasta monenlaisilla häiriöillä. Paljon on yhä tehtävää ja varmisteltavaa, eivätkä kepit ole vielä koskaan esiintyneet osana rataa, mutta melko vahva pohja pujottelulle on tämän vuoden aikana ehditty tehdä.

c) Jälki. 
Namien radikaali vähentäminen alkoi heti Wappuleirillä ja jatkui siitä pisteeseen, jossa koira jäljestää 500 askelta vaikka kokonaan ilman. Aktiivisempikin jäljentekijä olisin voinut olla, mutta harrastusmahdollisuuksiin nähden (käytössä lähinnä kaupungin nurmialueet) Varjo sai käyttää nenäänsä kohtuullisesti, mihin auttoi se, että jälkien teko namien vähentymisen myötä helpottui huomattavasti. Kulmat ovat levällään, mutta keppi-ilmaisun Varjo oppi hetkessä, kun tajusin hyväksyä sen luonnollisimman ilmaisutavan, joka alun perin ajatellun maahanmenon sijaan on kepin minulle tuominen.

d) Hupitemput.
Etutassuilla seisominen ilman apuja onnistuu, tosin Varjo kaipaa vielä sitä "henkistä tukea" eli jotakin seinää, tuolia tai pylvästä taakseen, vaikkei siitä tukea otakaan. Heppa aloitettiin keväällä ja on nyt varsin varma, Vanttura nousee takajaloilleen vaikka makaisin käskyn antaessani lattialla ja pystyy myös pysymään asennossa jonkin hetken. Kurre-heppa-kurre eli reisilihasliike onnistuu sekin, jos alusta on tarpeeksi tukeva ja koiran vireystila riittävä. Häpeäminen on vaiheessa, koska en saa sitä tarjoamisen tai huijaamisen kautta Varjosta ulos, on etutassun nostamista kuonolle harjoiteltu ihan kylmästi näyttämällä koiralle "kädestä pitäen", mitä kuuluu tehdä. Ankkaa ja Sakua en ole juuri jaksanut erotella, sen sijaan olen opettanut Varjon hakemaan tietokoneen laturinjohdon lattialta, luidensyöntialustana toimivan pyyhkeen ammeen reunalta ja yösukat kaapista. Se osaa hypätä jalkapohjieni päälle kun makaan selälläni lattialla ja sulkea kuonollaan oven, vaikka käskijä jäisikin silloin koiran palkitsemisen kannalta väärälle puolelle. Liikennevalonapin painaminen kuonolla oli hauska projekti opettaa, ja on nyt yksi Varjon lempparijutuista, joka kerta Suuri Tehtävä.


3. Kokeet, testit ja tarkastukset. 

TK2:sta ei haalittu kokoon, mutta eipä sitä edes yritettykään. Sen sijaan käytiin kisaamassa CityBelgien riveissä kolmessa tokokisassa, joista tuloksena 2 x ALO1 ja 1 x AVO1. Varjon nimen edessä voi nyt siis käyttää kirjainyhdistelmää TK1, ja avoin luokkakin on korkattu. Ei paha, ja ohjaaja sai lisää kaipaamaansa positiivista kisakokemusta. BH-kokeesta ohjaaja ei vaivautunut ottamaan selvää, koska toko oli intresseissä korkeammalla, joten se jäi vielä odottamaan kävijäänsä. Luonnetestiin tai näyttelyihin ei todellakaan menty, mutta silmät peilattiin huhtikuussa terveiksi ilman pöhinöitä lääkärisedälle. Yllätysmomenttina olivat syyskuun agiepikset, joista hyppyradalta kolahti sijoitus nro 3.


4. Sosiaalistuminen.

Vieraiden ihmisten räpellyksestä Varjo ei edelleenkään tykkää, mutta olen jakanut nämä tilanteet päässäni kahtia helpottaman toivottavan käytöksen kriteerien luomista. Kehääntulotarkastuksiin tai muihin vastaaviin kopelointitilanteisiin pyydän Varjon kuonokosketukseen käteeni, mutta todellinen sosiaalistuminen, se, että koirani itse menisi ja haluaisi mennä tervehtimään ihmistä, on edelleen sattumanvaraista ja riippuu päivästä sekä kohdattavan ihmisen reaktioista.

Omistajalle on sen sijaan tapahtunut vuoden aikana paljon. Vaikken edelleenkään mene helpolla oma-aloitteisesti juttelemaan ventovieraiden kanssa, huomaan olleeni mukana monessa ja voivani sanoa tutukseni paljon useampaa koiraharrastajaa kuin vielä vuosi sitten. Olen treenannut kesän ja syksyn tokoa CityBelgien SM-ryhmässä ja agilityä kahden henkilön muodostamassa Takapihaliitäjät-seurassa, joka on tänä vuonna pohtinut noin miljoonaa muutakin koirankoulutukseen ja Varjon arkipäivään liittyvää seikkaa. Tänään minulle ja Varjolle tuli eläinkaupassa puhumaan ihminen, jonka kanssa juttelimmekin sitten reilusti yli tunnin vaihtaen lopuksi numeroita treeniseuran merkeissä. Vaikuttaa ihan siltä, että koiraharrastus on vaarassa tehdä minusta sosiaalisen.


Kiitos tästä vuodesta, tervetuloa uusi!