Vertailtua tulee väkisinkin, vaikkei ehkä saisi.

Lainaan itseäni reilun kolmen vuoden takaa.

"Okei mistä aloitetaan. Varjo täyttää tänään kolme kuukautta eikä ainakaan mitään henkisen kasvamisen merkkejä ole näkyvissä. Tänä aamuna ulos ei ole tehty yhtään mitään, kaikki pissat on tehty lehdille ja kakat lehtien lisäksi olkkarin matolle ja häkkiin. Kaikki aluset pesukoneessa odottamassa. Pistin kakaran portin taakse, oli aika kauankin hiljaa, mutta kun menin keittiöön, ensin uikutusta, sitten suoraa huutoa, teki mieli karjaista TURPA KIINNI mutta sekin olisi huomiota ja yritin vaan lukita korvat. Hiljeni, mutta kun ovi painui kiinni, taas kamala huuto. Naapurin koirat haukkuu mutta mun huutaa. Sen on pakko olla pelkkää protestia. Varjon vatsa oli koko eiliset löysällä, tän aamun matolta löytyneissä oli edes se hyvä puoli että ne oli kiinteitä pökäleitä. Aamuväsymys, eiköhän asiat näytä iltapäivällä taas vähän valoisammilta.

Ilta:
On Varjo ollut täällä ihan hieno pieni koira. Kakat oli Hannun raportin mukaan taas kunnolliset, ja kolmikuissynttäreiden kunniaksi käytiin nyt illalla puriksella pimeällä metsälenkillä. Varjo ei enää pahemmin mölise kaikille vastaantuleville tai varsinkaan kauempana oleville elikoille, ja niin sivu- kuin maahankin käskyt sujuu käsiohjauksella tosi sutjakkaasti. Maassaolon kestoa pitää saada vaan pidennettyä, nyt Varjo yrittää ponkaista pystyyn heti namin syötyään että voisi taas mennä uudelleen maahan. Ehkä useampi nami kerralla käteen ja rauhallisempi ohjaus, tai sitten vähän yhdistelen koulutustyylejä ja laitan sen menemään maahan itsekseen ilman ohjausta jos tekniikka nyt olisi ainakin alkeellisesti hallussa. 

Naapuriin on muuttanut henkilö jolla on koira ja kiva tuplarähinä rapussa kun ne oli kerroksessa ja me hississä lenkiltä tullessa eikä mulla tietenkään enää ensimmäistäkään namia jäljellä. Toisaalta sinänsä fiksusti että naapuri veti omansa pois tieltä ja antoi meidän tulla hissistä itse ulos, ja mä en yrittänytkään käskyttää Varjoa kun tiesin että sen huomio on kuitenkin ihan muualla. Sääli vaan että itekin säikähdin ja hermostuin tilanteesta niin että Varjo varmasti aisti sen. Mutta okei, rappuohitukset ei onneksi kuulu niihin jokapäiväisiin normitilanteisiin joista tarttisi selvitä, ja naapurin koira ei kuitenkaan päässyt lähellekään Varjoa ja mä olin koko ajan siinä välissä, niin että tuskin tää ainakaan pahasti Varjon luottamista mun johtajanapärjäämiseen horjuttaa."


Kumma miten aika muokkaa muistoja. Todella, Varjo on aikanaan huutanut yksinjätettäessä kuin hyeena ja tehnyt tarpeensa sisälle koko ajan. Se ei ole pysynyt maassa kuin hetken ja on jo silloin reagoinut kaikkeen.

Tänään kolmikuissynttäreitään viettävä kakara on vähän erilainen kuin Varjo. Sekin huuti aluksi yksinjätettäessä kuin hyeena, mutta on vähän rauhoittunut sitten ensimmäisten viikkojen, ja tullessani kotiin oven avauksen kuullessaan yleensä alkaa enää vain vinkua raivoamisen sijaan. Jätin häkin oven viime yönä auki, ja vaikka parveltani kuulin sen käyneen muuallakin huoneessa, herätessäni löysin sen nukkumasta kerällä omassa häkissään. Ei yksiäkään pissoja yön aikana, ja herättyäni pääsimme ulos asti ilman vuotovahinkoja. Maasta Virka mielellään nousisi heti, mutta halutessani pysyy siellä hetken kauemminkin ja pystyy jopa ottamaan samalla kontaktintynkää. Ja kyllä jännille asioille voi vähän pöhähtää, mutta hyvänen aika, se on Varjoon verrattuna maailman sosiaalisin pentu. Tilanne aiemmin tänään: tätini tuli hetken vierailulle. Ovikellon soidessa kumpikin koira oli hiljaa ja pysyi paikallaan, kehuin ja kävin antamassa namit. Ovea avatessani pentu pyöri jaloissa häntää heilutellen että ai kuka sä olet. Varjo murahteli sohvan vierestä. Kertoo ehkä jotain näiden koirien asenteesta elämään.

Virka on jotenkin niin Koira. Tai se on niin paljon enemmän sellainen, minkä minä miellän koiraksi. Iloinen, huoleton sählä, joka hetken miettimisen jälkeen tutustuu, osaa leikkiä, jolla on hauskaa. Joka ei murehdi turhista, vaan jos joku ei onnistu tai on vähän jännää, niin toteaa että no ai jaa, aina voi heiluttaa häntää. Huoleton on todella sen sana, minun ei tarvitse miettiä joka hetki, miten se reagoi. Varjo taas on sellainen kummajainen, koiran valeasuun puettu sielunpeili. Se ei ihan tiedä miten toisten kanssa ollaan, sitä vähän jännittää eikä se oikein tiedä miten purkaa sitäkään, mutta kun joku tilanne on tuttu, se on osaava ja varma, niin ettei kukaan voisi arvata millainen kriisieläin se osaa olla. Se on ikänsä ollut enemmän ihmisten kuin koirien kanssa, se on kulkenut mukanani joka paikkaan ja tietää paremmin miltä näyttää Itäkeskus kuin Sahaajankadun koirapuisto. Sillä voi olla tosihauskaa, mutta niin, hauskaakin pidetään tosissaan. Tykkään Varjosta ihan kamalasti ja siitä on tullut aivan valtavan tärkeä juuri siksi, että se on itse ja sen kanssa on pakko olla niin läsnä, mutta luojan kiitos Virka ei ole samanlainen. Ei varjolaisia jaksaisi kahta samaan aikaan.

Minä ja Varjo 31.8.2010

Minä ja Virka 6.11.2013