lauantai 24. syyskuuta 2011

Virallisesti alokas

Nyt Varjo on sitten virallisesti tokoileva alokasluokkalainen! Käytiin tänään Suomen Dobermannyhdistyksen järjestämässä tokokokeessa Oulunkylässä.

Kun Varjo kehitti juoksun sopivasti belgien rotumestisten aikaan, ajattelin, että sinne meni meidän tokokokeisiin osallistumismahdollisuudet tältä vuodelta. Luustokuvauksien rauhoituksesta tulee kuukauden pakollinen tauko virallisiin koitoksiin, eikä loppuvuodesta näyttänyt olevan mitään järkevää koetta lähistöllä. Kun kuitenkin kävi ilmi, että dobberien kisan ilmoittautumisaikaa oli jatkettu ja sinne oli vielä tilaa, päätin että mennään nyt kattelemaan. Annoin itselleni luvan olla menemättä kehään jos alkaa ihan hirvittävästi jännittää.

Eilenillalla käytiin Varjon kanssa tutustumassa paikkaan, ihan siitä syystä että tietäisin, minne olen seuraavana aamuna menossa ja että kenttä on meille edes vähän tuttu. Kannatti, tehtiin hyvä lyhyt treeni iltahämärissä ja sain samalla iskostettua koiran päähän, että palkka odottaa repulla. Jäi hyvä mieli, hei tästä saattaa ehkä tullakin jotain.

Aamulla noustiin jo seiskan maissa. Halusin olla ajoissa paikalla, joten saavuttiin kentälle yhdeksän jälkeen, vaikka ilmoittautuminen alkoi puoli tuntia myöhemmin ja alokasluokka vasta yhdeltätoista. Varjo istui kentän laidalla aitaan sidottuna kun kävin ostamassa ja täyttämässä kilpailukirjan, ja sen jälkeen odoteltiin. Ja odoteltiin. Jossain avoimen luokan puolivälissä alkoi sataa, suojauduttiin katoksen alle, mutta sieltäkin räystään päältä tippui vettä mun jalkojeni takana makaavan Vantturaisen naamalle. Onneksi se ei pahemmin häiriinny sateesta.

Avoin luokka venyi, ja alokkaat saatiin käyntiin vasta puoli kahdentoista maissa. Juoksutarkastuksessa en mitenkään yllättynyt kun Vanttu sanoi tuomarille pöh, mutta sanoi sen jo tuomarin luokse mentäessä, peräpään antoi kopeloida ok kun pidin pannasta kiinni ja kerroin sille että sori, pakko kestää. Sitten päästiinkin tositoimiin.

Luoksepäästävyys: 10
Tästä olen ihan juupelin iloinen. Käskin sivulle, istui kontaktissa, kun tuomari tuli, nuuhkaisi, "koske nyt jos on pakko", ja tuomarin mentyä palasi taas kontaktiin. Istui täysin paikallaan ilman ääntäkään, mun pieni pöhinäkoneeni.

Paikallamakuu: 10
Vähän hidas maahanmeno, meni kuitenkin loppuun asti etutassut yhtä pitkällä. Takajalat, etenkin oikea, sojotti hassusti sivulle, mutta pysyivät alla, ei siis vaihtanut lonkalle. Makasi hiljaa ja rauhallisena, käänteli jonkin verran päätään, suurimman osan ajasta tuijotti kuitenkin mua. Ylösnousu hyvä, veti molemmat etutassut alleen. (Ei olla ikinä ennen tehty täysimittaista ryhmäpaikallaoloa, vaikka aikaa ja monenlaisia häiriöitä ollaan kyllä treenattu. Luojan kiitos oltiin tässä ryhmässä, seuraavasta lähti kaikki muut paitsi yksi.)

Seuraaminen taluttimessa: 9
Olisi saanut mun puolesta olla korkeammassa vireessä, mutta hyvä näinkin. Oikea paikka, piti kontaktin, istui heti pysähdyttäessä.

Seuraaminen taluttimetta: 9
Teki samanlaista työtä kuin remmissäkin, ei sen hihnan pitäisi mihinkään vaikuttaa eikä vaikuttanutkaan. Kysyin tuomarilta palautetta ja sanoi että koira seuraa hyvin mutta ohjaaja voisi harjoitella täyskäännöksiä ilman koiraa. Olivat liikaa U:n malliset, eivät käännöksiä paikallaan.

Liikkeestä maahanmeno: 9
Mun näkökulmasta ei mitään valittamista, olisi kuulemma saanut painua maahan nopeammin.

Luoksetulo: 9
Himmasi vauhtia liian aikaisin. Oma moka, pelkäsin treenien perusteella että koira törmää ja otin tuiman ilmeen, mistä Varjo paineistui ja tuli vikat viisi metriä ravilla. Loppuperusasento olisi mun mielestä saanut olla suorempi.

Liikkeestä seisominen: 9,5
Mulla ei taas mitään sanottavaa, tuomarin mukaan liikkui kaksi askelta pysähdyskäskyn jälkeen. Pysähtyi suoraan ja seisoi ihan paikallaan, istuminen huomattavasti parempi kuin mitä parin viikon takaisissa videoissa.

Estehyppy: 10
Tää on jo huvittavaa, kaikki mitä ei olla kauheasti treenattu oli kymppejä. :D Lähti heti käskystä, loikkasi tarpeeksi pitkälle, mun pysähdyskäskyn jälkeen liikkui taas pari askelta (oikeastihan Varjoa ei tarvitse siellä esteen toisella puolella pysäyttää vaan se pysähtyy itse, joten tässä käsky on lähinnä kosmetiikkaa ja kyseessä oli mun pieni ajoitusvirhe), mutta näköjään se ei tuomaria haitannut. Aika nätti perusasento.

Kokonaisvaikutus: 9
Ei siinä kai mitään. Pisteiden keskiarvo, kivaa työtä, pikkuvikoja, muttei mitään suurempaa.

Yhteistulos 187 pistettä, 1-tulos, KP ja luokkavoitto.

Ei paha. Toiseksi tullut dobermann jäi vain pisteen päähän, olin aivan varma että voittavat luokan, oli niin hyvän näköistä yhteistyötä. Siksi tää on ehkä vielä pikkuisen hienompaa.

Saatiin se mitä mentiin hakemaan, ykköstulos ja kummallekin hyvä mieli. Enkä oikeastaan jännittänyt juuri ollenkaan. Olen tosi iloinen siitä että Varjo teki kaiken minkä osasi, vaikka oli jo vähän väsynyt jouduttuaan odottamaan kaksi tuntia mun jaloissa ihmis- ja koiravilinässä. Tästä on hyvä jatkaa.


PS. Alan ymmärtää miksi ihmiset tulevat kisoihin autolla. Tollasen ruokasäkin raahaaminen kotiin kävi kuntoilusta. 

2 kommenttia:

  1. Mä oon niin iloinen, kun teillä meni näin hienosti. Hyvä te!
    Pakkohan mun on ens vuonna tuon kanssa aloittaa kisaaminen. Sitten voin olla iloinen myös meidän puolesta. Tai noh, se on tavoite. Voi olla, että Titon kanssa kisaaminen päättyy pään hakkaamiseen seinään, kun se keksii uusia jippoja.

    VastaaPoista
  2. Noissa kisoissa oli yks bc, joka paineistui niin sikana ettei mennyt edes liikkeestä maahan, vaikka omistajat sanoi sen olevan koiran ehkä kaikkien varmin liike. Se oli muutenkin koko kokeen ajan ihan paiseissa. Mut se olikin sellainen pallopäinen näyttelylössykkä.

    Älä kuitenkaan maalaa piruja seinille. :D Ihan varmaan teilläkin menee hienosti, kun vaan kisoihin uskaltaudut. Tai sit hakataan päätä seinään. Mut ennemmin kyllä odotan että pääsen olemaan iloinen teidän puolesta.

    Ollaan treenattu luoksepäästävyyttä viimeksi kaksi kuukautta sitten tutulla naisohjaajalla, joten mä jo ajattelin että Varjo syö sen vanhan herran, kun sitä kotipihallakin ällöttää ukkojen moikkaamiset. Ehkä se ensi kerralla syökin. Ei näistä ikinä tiedä.

    VastaaPoista