Lauantaiaamuna heräsin kuuden jälkeen, pakkasin repun, tarkistin kymmeneen kertaan että koiralupa ja rokotustodistus löytyvät repusta, remmitin Varjon, ja ei kun matkaan. Ratikassa mietin olenko ihan hullu, kun siellä oli yksi dogo argentino jota Varjo jo alkoi jännittää ja jolle puhahti muutaman kerran. Jäätiin messukeskuksen edessä pois ja seurattiin koiravirtaa, joka matkasi vähän sivummalle kohti sisäänkäyntiä, josta koirien oli lupa messuhalliin astua.
Ovella oli aikamoinen määrä sakkia. Remmeissään joka suuntaan nykiviä beagleja, hermostuneita ihmisiä monimetristen metelöivien häkkipinojen kanssa, useampi hevosenpuolikkaan kokoinen irlanninsusikoira ja yhdellä naisella samassa kädessä viisi kappaletta samojedeja. Varjo oli aika kipsissä, seistiin muutama minuutti ovien ulkopuolella ihan vain siksi, että se vähän rauhoittuisi ja niskakarvat laskisivat ennen kuin mentäisiin sisään. Ovien sisäpuolella ei ollut sen rauhallisempaa. Vaikka numerolappujen tarkastajia oli useampi, kaikki näytteilleasettajat yrittivät päästä koirineen sisään yhtä aikaa, mikä tarkoitti tungosta siinä pienessä tilassa, joka tarkastuksen ja ulko-ovien välissä oli. Linnoitin Varjon seinän ja itseni väliin pitääkseni poissa pahimmat tunkijat, mutta silti muutama koira onnistui tulemaan ihan iholle joko edestä tai takaa, mikä aiheutti mustiaisessa pörinää ja puhinaa. Itse onnistuin kuitenkin olemaan yllättävän lunki, ehkä muu ympärillä oleva meteli sai mun sietokykyni oman koiranikin mölinään nousemaan. Ja sen mölinän takaa oli myös havaittavissa pientä kiinnostusta - kun toinen koira kääntyi niin, ettei ollutkaan enää Varjon kanssa nokakkain, alkoi likka nuuskutella ja tutkia, kukas tämä oikein on. Kiero akka.
Selvittiin numerolapuntarkistuksesta, mietin jo että ne ei päästä mua sisään kun ei tää näytä siltä että voi olla menossa belgirotukopille, mutta ei ne sanoneet mitään. Ketään ei myöskään kiinnostanut tarkastaa rokotustodistusta, joten suunnattiin kohti huomattavasti väljempää käytävää ja kymmenien kehien reunuksia. Varjosta huomasi heti sen päästessä liikkumaan, että se alkoi rentoutua. Sisääntulossa oli jo näkynyt niin paljon koiria, etteivät käytävällä vastaantulleet aiheuttaneet enää mitään reaktiota. Alta vartissa koiran olemus oli kuin oltaisiin Stockalla kävelty, sellainen rennon kiinnostunut. Siinä se kulki mun vieressäni kuin tilanteessa ei olisi mitään outoa, vaikka samoissa tiloissa pyöri montatuhatta täysin vierasta koiraa. Ihan mahtavaa.
Kierreltiin kojuja, bongasin Elsen ja seurattiin karkeakarvaisten kääpiömäyräkoirien arvostelua Varjo mun jaloissani maaten. Se sai vahingossa häkinoven päähänsä ja sen päälle meinattiin astuakin, mutta ei hermostunut mistään. Yhden normikokoisen mäykyn kanssa meinasi lähteä haastamaan leikkiä. Se käyttäytyi ihan niin kuin normaali sosiaalinen koira. Mutta kummastuksen aiheet eivät loppuneet siihen. Sain Novalta viestin että menisin moikkaamaan sitä bc-kehän luo. Etsin kehän, sain silmiini oikean ihmisen ja hipsittiin Varjon kanssa ihan selän taakse koputtamaan olkapäähän. Ennen kuin ehdin kunnolla tajuta, oli Nova halannut mua. Eikä Varjo sanonut MITÄÄN. Yleensähän se yrittää syödä ihmiset, jotka äkkiarvaamatta uskaltautuvat tulemaan mua lähelle. Ei, seuraavaksi Varjo meinasi kiivetä Novan syliin. Se muisti. Ihmisen, jonka oli nähnyt edellisen kerran yli yhdeksän kuukautta sitten, joka ei ollut sille koskaan pahemmin huomiota antanut, mutta jonka koiraa oli leikittänyt (lue: kiusannut) vuosi sitten syksyllä tuntikausia. Kai sieltä oli jotain positiivisia assosiaatioita jäänyt. Vanttu kun ei ihan kauhean monesta ihmisestä tykkää.
Jätin Varjon hetkeksi belgikopille jotta pääsin vessaan, oli kuulemma ollut kauniisti ja hiljaa kun mä olin kadonnut näköpiiristä. Se näytti niin järkyttyneeltä kun palasin, "et nyt tosissasi voinut mua tänne jättää", että alkoi naurattaa. Mutta kiva kun ei ollut yrittänyt karata aitauksen reunan yli, vaikken ollut sitä uskonutkaan. Kierrettiin lisää ja tottisteltiin vähäsen yhdellä vapaalla matolla, jotta pääsin näyttämään Varjon peräpäänkäyttöongelmia haukansilmille. Kivasti se teki siihen häiriömäärään nähden, vaikka vähän väsynyt jo olikin.
Sunnuntaina Varjo jäi kotiin mun mennessä belgikopille ihan oikeisiin hommiin, mutta sen sijaan sain nähdä Novan ja Titon toimesta käytännössä, kuinka kirjasta voi olla hyötyä koiran sivulle peruuttamisessa ja seuraamisen sivu(risti)askelissa. Olenhan mä Varjon nuorempana opettanut pyörimään ympäri etutassut kumollaan olevan ruokakupin päällä, mutten ole näköjään vienyt hommaa tarpeeksi loppuun asti. Ja me saatiin lainaksi lussutuspallo! Varjo on jo päässyt testaamaankin tätä ihmeellistä uutta villitystä.
Kaikenkaikkiaan aivan mahtava viikonloppu. Sain todeta, että Varjon voi todellakin viedä minne vain ja se osaa olla ja rauhoittua. Mun belgipiparit meni hyvin kaupaksi ja moni kysyi, mistä näitä muotteja saa. Olen puhunut kahden päivän aikana varmaan enemmän kuin viikkoihin yhteensä. Seurasin noin puolikkaan kehän arvostelun, mutten silti koe menettäneeni mitään. Mitä sitä nyt koiranäyttelyyn muka kehiä katsomaan tultaisiin. En minä ainakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti