Mitä me ollaan tänä vuonna tehty?

Vuoden ensimmäisenä päivänä kirjasin muutamia tavoitteita, joita itselleni ja elukalleni asetin. Nyt vuoden viimeisenä päivänä on hyvä käydä läpi, miten näiden saavuttamisessa on onnistuttu.

1. Treenausta säännönmukaisemmaksi ja mukaan johonkin treeniryhmään.
Jaa. Säännönmukaisuudesta en sano mitään, mutta ehkä mä olen vähän paremmin perillä siitä, mitä teen milloinkin ja miksi. Pitkälti ollaan menty fiilistreenaamisella, usein lenkin ohessa jotain pientä, mitä on sattunut tulemaan mieleen. Aika hyvin tajuan jo, milloin sekä mulla että koiralla on kivaa, milloin kannattaa treenata ja milloin ei. CityBelgien mukana harkattiin tokoa kevätpuolella, mutta kun syksyllä eivät järjestäneet ohjattuja treenejä, ei mekään oltu missään. Ohjattujen saldo jäi siis aika säälittäväksi. Marin kanssa ollaan keskenämme jotain tehty, mutta se on ollut enemmän kuulumisten vaihtoa kuin varsinaista toisten virheistä motkottamista.

2. Edes yhteen kisaan jos hermot pitää.
Yhdessä kisassa oltiin ja hermot piti. Alokasluokan toko oli kivaa ja riittävän helppoa meille molemmille. En hermoillut ollenkaan ja koira oli kunnolla. Tavoite siis saavutettu!

3. Reagointi pois toisia koiria ohitettaessa, yritän oppia lukemaan omaa koiraani paremmin.
On meidän ohitukset jo jotain ihan muuta kuin vuosi sitten. 90 prosentissa ohituksista voin sanoa tietäväni, mitä Varjo meinaa tehdä, ja voin luottaa siihen, ettei se lähde rähisemään tai sekoa muuten. Ohituksia voidaan tehdä myös vapaana, ja vastaehdollistuminen alkaa olla hyvällä tolalla, jos Varjo näkee toisen koiran kauempana, se sinkoaa mun luokse takaisin. Leikillä palkkaaminen ja ainakin aavistuksenomainen itseluottamuksen kasvu ovat auttaneet tässä paljon. Vielä on tehtävää, mutta nyt lenkkeily on useimmiten jo stressitöntä ja nautinnollista.

4. Aptus Show ja mahdollisesti joku toinenkin näyttely.
Joo ei. Neljässä match showssa ollaan käyty, mutta viralliset on toistaiseksi saaneet odottaa. Varjoa hirvittää kun joku täysin vieras tulee kopeloimaan, parhaimmaksi keinoksi on todettu se että itse seison ihan koiran vieressä pannasta kiinni pitäen ja näin kertoen, että sori, pakko kestää. Sais toi henkinen kasvu olla vielä vähän pidemmällä kuin tänä vuonna ennen kuin mennään näytelmiin kopeloitavaksi. Mutta Messarin turistikäytöksestä olin tosi positiivisesti yllättynyt.

5. Erjan treeniviikonloppuihin osallistuminen ja eri harrastuslajien kokeileminen + mun itseni sosiaalistuminen harrastusporukoihin.
Kolmella Eloisalla leirillä ollaan oltu, päästy opiskelemaan tokoa, jälkeä ja haun sekä agiliidon alkeita. Hausta totesin lajin vaikuttavan mielenkiintoiselta, mutta ton koiran lähtökohtainen sosiaalisuus on sitä luokkaa, että kyseisen lajin harrastaminen vaatisi meiltä turhan paljon panostusta mun käytettävissä olevaan aikaani nähden. Kolme muuta kokeiltua lajia sen sijaan innosti siinä määrin, että niitä on katseltu enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuoden aikana. Agilityä me ei varsinaisesti olla treenitty puunkiertoja ja A:n alastulon stoppeja lukuunottamatta, jälkeä on ajettu silloin tällöin, ja tokoahan on melkein meidän koko elämä. Mä itse olen tasan sellainen puskissamyyryäjä kuin ennenkin, tai voin mä ehkä muutamaa useammalle ihmiselle sanoa moi kun ne näen, mutta aika säälittävää. Tavoite siis saavutettu ehkä puoliksi.

Hmm. Onpahan ollut vuosi. Paljon muutakin kuin nämä. Esimerkiksi Kiva Koirakansalainen -testin suorittaminen, tai se, ettei Varjo ole elokuun jälkeen syönyt kuin muutaman kymmenen nappulaa. Edelleenkään se ei osaa leikkiä toisten koirien kanssa asiallisesti, mutta on sen sijaan oppinut "vapaa" ja "leikkimään" -sanojen eron. Otus rakastaa olla sylissä ja mä jaksan kantaa sitä Kampin liukuportaat.

Pöh. Hyvää uutta vuotta.