Tekisi mieli kirjoittaa uudelleen lähes sanasta sanaan sama teksti kuin vähän reilu vuosi sitten. Olenko tuomittu lenkkeilyttämään tota koiraa itse joka ikisen ulkoilun koko sen loppuelämän?
Mulla oli pidempi päivä koulussa ja äiti oli tullut aiemmin kotiin. En ollut varsinaisesti pyytänyt viemään Varjoa ulos, mutta kun tulin sisälle, ei siellä ollut ketään. Hetken päästä ovesta pölähtivät pälyilevä koira ja harmistunut taluttaja. Että muovikassia kantavalle naisellekin oli tänään saatu kohtaus, ja joka ikinen näköpiiriin, vaikka kuinka kauaksikin osunut toinen koira oli rääytty. Ja ulkona oli oltu ehkä puoli tuntia.
Käännyttiin saman tien takaisin ulos, halusin nähdä mitä tapahtuu käytännössä. Tarkoitus oli, että menen vain katsomaan, koiralleni en puhu tai tee mitään. Toinen koira 50 metrin päässä ja jo Varjo pöhisi ja haukahteli. Lähemmäs mennessä meinasi lähteä haukkuen hyökkäämään kohti, ja kun äiti pysähtyi, onnistui Varjo nykäisemään päänsä pannasta läpi. Mun selkärangasta karjaistu "maahan" pelasti tilanteen ja koiralle saatiin panta takaisin kaulaan. Mutta että silleen näillä menee.
Mitä mä voin tehdä? Just kun mulla alkaa olla sellainen olo että asioista tulee taas jotain, ollaan tilanteessa, jossa asioista tulee jotain vain tasan mun kanssani. Toi idiootti ei luota kehenkään muuhun. Voin antaa neuvoja ja sanoa miten kannattaisi toimia, mutta lenkille en voi lähteä niiden kanssa, koska silloin toi eläin vilkuilee koko ajan taakseen eikä sitä kiinnosta yhtään mitä joku muu sille varsinkaan yhtään jännemmissä tilanteissa sanoo. Pitäsikö mun lähettää äiti ja Varjo jollekin ohituskurssille, jossa joku ulkopuolinen katsoo niiden perään? Laittaa ne tekemään muutenkin enemmän yhteistyötä? Mutta se vaatisi äidiltä tosi paljon. Ja sitten kun niiden lenkkeily on epäsäännöllistä. Muistaako toi elikko enää viikon tai kahden päästä, että tänkin ihmisen kanssa on turvallista kulkea?
Tulee ihan järjettömän paha olo tällaisesta, koska koen, että mitä ikinä Varjo tekeekin, se on mun vika. On vaan muutama ihminen (lue: kaksi, ja tämä luku tippuu puolen vuoden päästä yhteen), joille voin kuvitellakaan antavani sen hoitoon, ja niidenkin kanssa se ilmeisesti käyttäytyy ulkona ihan miten sattuu. Kukaan muu kuin minä ei kohta halua mennä sen kanssa ovesta ulos. Ja olen liian väsynyt kuulemaan, että silloin kun mulla on lenkkeilyvapaa päivä, joku muu saa kärsiä.
Pakko kommentoida, että kuulostaa niin tutulta! Meilläkään porukat ei oikein osaa ulkoilla noiden kanssa, ja sitten sieltä tulee sitä "kouluta ne niin että ne toimii meidänkin kanssa"-juttua... Siinä sitten yrittää neuvoa ja selittää, ja kun vanhemmat itse eivät ole kuitenkaan valmiita tekemään juuri mitään (=yhtään mitään) sen sujuvan ulkoilun eteen.
VastaaPoista"Ja olen liian väsynyt kuulemaan, että silloin kun mulla on lenkkeilyvapaa päivä, joku muu saa kärsiä."
Ei sitä ehkä kannata kuitenkaan liikaa alkaa itseään syyttää :). Itse ainakin ajattelen että kokonaisuus kuitenkin ratkaise ja jos ulkoilut on muuten kunnossa niin ei yksittäisellä päivällä ole niin hirveästi painoarvoa.
Heippa Sara! Kiva kuulla näitä vertaistukikommentteja, helpottaa kun tietää ettei kaikilla muillakaan mene aina arkielämä ihan putkeen.
PoistaTon pääkoppa pysyy tällä hetkellä jo sen verran kasassa, ettei se yksittäisistä ulkoiluista tosiaan kamalasti takapakkia ota, ja tajuaa kyllä saman tien mun kanssa ollessaan, että ohitustilanteetkin on jees. Tolla kommentilla tarkoitin lähinnä sitä mua tuuraavaa taluttajaa, joka saa kärsiä, kun elukkani rääkyy ja hyökkii remmin päässä vastaantulijoita kohti.
Jep, sama täällä että onneksi eivät saa pysyviä huonoja vaikutteita. Tylsää vaan sille väliaikaisulkoiluttajalle.
PoistaSano älä muuta!
VastaaPoistaIhmettelin muuten itekkin muutama päivä sitten, kun äiti oli tullut Valon kanssa ulkonta, ja sanoi että se oli ollut ihan kamala. Kelasin sitten meidän muutamaa viime lenkkiä, enkä muistanut niissä olevan mitään sen kummempaa. Vaikka "tietysti" ohitustilanteissa Valo jännää edelleen.
Katoin sitten ikkunasta vielä samana päivänä kun pyysin äitin lähtemään Valon kanssa ulos, jotta näkisin mitä se tekee. Ja ihan kamalalta se näyttikin!
Valo teki kamalan äkkisyöksyn heti ulos päästyä, otti hihnan suuhun ja repi sitä joka suuntaan ja haukku ihan kaikille pienillekki ärsykkeille.
Samoja ajatuksia on ollut mullakin päässä. Miten mä enää voin pyytää ketään tilapäisulkoiluttamaan Valoa, kun tiedän miten se käyttäytyy.
Moi Jenna! Ensinnä aiheeseen täysin liittymättömästi täytyy sanoa, että on aika hauska sattuma, että meillä molemmilla on gronttunartut ja niiden nimet Valo ja Varjo. :)
PoistaSuuret sympatiat sinne päin. Ehkä nää elikot joskus muutaman vuoden päästä on kasvattaneet tarpeeksi lisää itsevarmuutta, ettei tarvitsisi rääkyä ja hillua ihan kaikesta, vaikka vähän vieraampi taluttaja olisikin. Meillä on kuitenkin vielä nuoret koirat, sulla ilmeisesti vielä Varjoakin nuorempi, joten tässä on hyvä toivoa, että aika tekee tehtävänsä ja yrittää itse samaan aikaan olla lenkeillä mahdollisimman rauhallinen ja varma ohitustilanteissa.
Jep, hauska sattuma! :D
VastaaPoistaValo on tosiaan nyt 10kk, että aika nuorihan se vielä on. Ja niinhän sitä sanotaan, että ikä tuo itsevarmuutta, toivottavasti siis meidänkin koirille.
Tuli oikeen irooninen olo kun kaveri heitti ehotuksena, että mitä jos joku muu kuin minä esittäisi Valon erkkarissa. (Meidän epävirallisena tavotteena olisi siis mennä tän vuoden erkkariin, jos saadaan treenattua itsemme siihen pisteeseen.)
Ensinnäkin, se olis ihme itsessään, jos valo menis edes mun kanssa jotenkin päin siedettävästi, mutta se että se menisi jonkun muun kanssa niin huhuh. Koiristahan Valo tykkää (välillä liikaakin), mutta se tuomari...varsinkin jos sattuis olemaan mies, hurrr.
Tsemppiä sulle! :)