Tasapainoilua

Ensin päivän purkautumiset.

Mä yritän saada susta kiinni ja tajuta mitä sun pään sisällä liikkuu. Ja ennen kaikkea tulla toimeen sen kanssa.

Kerran kuussa toi koira vetää multa maton jalkojen alta. Ihan kuin me ei oltaisi ikinä opiskeltu miten toimitaan, kun näkökenttään ilmestyy toinen koira. Kuin mun koirassani puhkeaisi joku alkukantainen toimintavaisto, joka ylittää kaiken opetetun. Hyökkää, tai et selviä. Sama tilanne hetkeä myöhemmin hihnassa ja Varjo vain pöhähtää kerran, käy käskystä maahan makaamaan ja mä saan potkia toiset koirat pois.

Miksi-kysymyksiä on liikaa. Pilasinko mä sen sillä että vein pentuna tutustumaan tunnetusti epävarmaan ja hyökkäämällä reagoivaan koiraan, koska kuvittelin, että totuttamisen kautta niiden muutaman viikon yhteiselosta voisi tulla jotakin? Olenko mä sittenkin laiminlyönyt sen sosiaalistamisen, koska sillä on vain muutama koiratuttu? Onko tämä kaikki vain nuoruuden epävarmuutta, joka katoaa, kun se joskus oppii luottamaan itseensä ja muhun? Oppiiko se ikinä? Millä saan sen ymmärtämään, tarvitaanko vielä kaksisataa kertaa enemmän harjoitusta? Vai onko siinä perimässä vain niin hankala ominaisuusyhdistelmä, etten lopultakaan saa koirastani häivytettyä tuota reagointitapaa kokonaan?

Ja nyt lopetan negatiivisen suhtautumisen. Mulla on sellainen koira kuin on, kaikkine luonteenpiirteineen mitä sille on annettu, ja yritän parhaani mukaan selvitä sen kanssa. Sataprosenttisen luotettavaa siitä ei tule, mutta kaikkemme tehdään, jotta lähelle päästäisiin.

Mitä täällä siis nyt tehdään?

Täällä yritetään tasapainoilla aktiivisen tekemisen ja zen-lenkkiasenteen välillä. Tekisi varmasti hyvää, että kaikki tekeminen ilmoitetaan erillisellä sanalla, jotta Varppa tajuaa ottaa erilaisen vireen käyttöön. Lenkillä kun pitäisi olla mahdollisimman rauhassa, reagoida asioihin hillitysti jos ollenkaan, päämääränä eteenpäinmeno ja tienpenkkojen nuuskinta. Tekemiset pitäisi sen sijaan painaa aina täysillä. Onhan se selvä, että jos näitä alkaa sekoittaa, tulee lenkkeilystä ylipäätään hektistä, koska jokainen sormenheilautus voi olla toimintamahdollisuus. Ja kun on valmis toimintaan, tulee vahvoja reaktioitakin helpommin, myös niihin asioihin, joihin ei pitäisi.

Rauhoittumiseen on käytetty viime aikoina enemmän aikaa ihan tarkoituksellisesti, kiitos Novan ja Titon esimerkin. Ennen olen sitä harrastanut lähinnä julkisilla paikoilla puoliksi huomaamatta, ja siellä Varpanen osaakin ottaa nopeasti makuuasennon kun huomaa, ettei mitään mielenkiintoista tapahdu. Nyt rauhoittumista on kuitenkin pyritty saamaan myös treenituokioiden väliin. Miten vaikeaa se voikaan olla, kun mielelläni tekisin kaiken vauhdilla putkeen, ja vähän vielä lisää kun kerran meni niin hyvin! Tämä ei vain ehkä ole se järkevin tapa, kun kierrokset nousevat niin korkeiksi, ettei sieltä osata tulla ihan hetkessä alas, ja samalla sekä koira että omistaja väsyttävät itsensä puhki. Harjoitusohjelmassa siis lyhyitä pätkiä, joiden välissä tarkoituksena on saada koira rennoksi. Autotallilla keppitreenit voivat kestää tunnin, mikä sisältää ehkä kymmenen minuuttia aktiivista tekemistä kolmessa pätkässä ja loput välit sen odottelua, että Varjo rentoutuu eikä enää aktivoidu jokaisesta kadulta kuuluvasta äänestä. Olen kerran jos toisenkin miettinyt olenko aivan täysijärkinen, kun lähempänä puolta yötä istun kylmässä maassa nojaten autotallin oveen vieressäni koira, joka ei vieläkään malta vain olla. Mutta kun se lopulta painaa päänsä maahan, eikä nosta sitä, vaikka hiljaa kehun, totean, että ehkä tässä on jotain ideaa. Sitten treenataan taas muutama toisto täysillä, ja olenpahan itsekin ehtinyt miettiä, mitä tarkalleenottaen seuraavaksi tehdään. Kai se rauhoittuminen siitä vähitellen nopeutuu, ajan kanssa.

Lenkkeilyn rauhoittamiseen auttaisi varmasti myös ravaaminen. Askellajia on saatu vakiinnutettua Varjolle niin luontaisen peitsin tilalle ihan vain lyhyillä muutaman sadan metrin juoksupätkillä, mutta pidempää matkaa tuo vaatisi, jotta mielentilaankin pääsisi vaikuttamaan. Kävelyyn fiksoituneelle omistajalle siis pitäisi tehdä jotakin, jotta se innostuisi liikkumaan reippaammin ja tästä saisi oikeasti toimivan harjoitteen. 

Keskustan Sokoksen aula syksyllä 2011.
Se on ihan itse päättänyt ängetä tuohon lepäämään.