Kasvattajaa tapaamassa

Käytiin lauantaina Varjon kanssa Klaukkalassa belgiyhdistyksen syyskokouksessa ja tavattiin samalla kasvattaja Erja Juvakka. Mielenkiinnolla odotin mitä Erja Varjosta sanoisi, siitä oli kuitenkin kolme kuukautta kun viimeksi nähtiin.

Tavattiin paikallisen huoltoaseman vieressä, autojen täyttämällä parkkipaikalla. Erjan tullessa kohti Varjo alkoi pöhistä ja haukkua, kokiko suoraan lähestyvän ihmisen uhaksi vai mitä. Tervehti kuitenkin sitten ihan nätisti, lopulta oli jo hyppimässä Erjaa vasten ja nuolemassa korvia. Ensimmäinen kommentti oli että onpa se laiha... Hmm. Kyllä mä sille ruokaa annan, mutta onko sitten niin vilkas epeli ettei oikein riitä tuo nykyinen määrä. Nyt lisäillään ruoan määrää ainakin joksikin aikaa ja katsotaan mitä tapahtuu.

Kuva: Erja Juvakka

Erjan kaverilla Niina Puputilla oli tervu-uros mukanaan, ja sen avulla testailtiin millaista on toisiin koiriin suhtautuminen. Varjo esitti koko perusohjelmanumeronsa haukkuineen ja hyörimisineen kun en palkannutkaan sitä nameilla, mutta (onneksi!) esitti saman shown myös Erjan ollessa hihnan toisessa päässä. Useamman ohituksen jälkeen pääsivät tutustumaan lähietäisyydeltä ja se sujuikin okei, mutta niinhän Varjo on tähänkin mennessä käyttäytynyt, ensin hirveä huuto ja sitten haastetaan leikkimään. Sain tuplavahvistuksen epäilyilleni että epävarmuuttahan se on, ja ohjeet, että kerran saa sanoa pöh, mutta turhasta räkyttämisestä kielto. Erja toimikin samoin kuin minä, kuonosta kiinni ja rauhoitti jalkojen väliin, nyt loppuu. Ilmeisesti siis ollaan edes suunnilleen oikeilla jäljillä, nyt vaan toistoa toiston perään, koiralle itsevarmuutta ja ikää. Mutta itsevarmuuttahan saa vain koulutuksella ja positiivisilla kokemuksilla (vieras koira ei tule päälle) ja ikäähän ei tule kuin odottamalla. Ehkä tuosta vielä kunnon pölkkäri kasvaa.

Kokouspaikan pihalla näytettiin Erjalle myös tottista ja muutama temppu. Varjo oli perjantaisen ohjelmantäyteisen päivän jäljiltä varmaan väsynyt, koska tuntui jotenkin veltolta ja pystyynnukahtaneelta normaalin innokkaan tottistelijan sijaan. Pienen seuraamispätkän jälkeen päätin että jollei nameilla saa koiraa innostettua (joo saattoi liittyä myös siihen hirvipahoinvointiin etteivät namit oikein maistuneet), niin otetaan sitten patukka kehiin. Mihinkään seuraamisen kaltaiseen tarkkuutta vaativaan liikeeseen sitä ei vielä voi käyttää, koira menee liian kierroksille keskittyäkseen kunnolla, mutta esim. pujottelusta ollaan saatu patukan avulla todella vauhdikas. Sitähän me Erjallekin näytettiin peruuttamisen, etujaloilla seisonnan ja penkin päällä tasapainoilun lisäksi. Ja hienosti Varjo palautti joka kerta patukan käden ulottuville, kun sen palkinnoksi sille heitin :) Erja kuvasi meidän leikkejä ja sain kuulla, että Varjon työskentelystä näkee että meidän suhde on kunnossa, koira luottaa muhun ja haluaa tehdä töitä mun kanssani. Kaipa sen itsekin tiesin, mutta ihanaa kuulla se kasvattajan sanomana, ettei kaduta että on koiran mulle antanut.

Kuva: Erja Juvakka

Pitää vielä mainita Erjan hieman ihmeissään todenneen, että Varjo ei reagoinut lainkaan ihmisiin kulkiessamme parkkipaikalla. Mua lähinnä nauratti, löisin jo päätä seinään jos reagoisi, niin paljon me ollaan erilaisissa paikoissa kuljettu, mutta kun kuulin, miten Älli-sisko oli hyörinyt hihnassa ympäriinsä ja pöhissyt ihmisille samaisella parkkipaikalla, totesin mielissäni, että jotain me ollaan näköjään ainakin onnistuttu tekemään oikein.

Kaikenkaikkiaan tapaamisesta jäi tosi positiivinen fiilis, Erjaa oli kiva nähdä ja saatiin molemmat konkreettista tilannepäivitystä, Erja siitä miten meillä menee ja minä miten kannattaa turhan huutamisen kanssa toimia. Vähän lisää sapuskaa ja vieläkin tiukemmat rajat rääkymiselle, muuten me jatketaan siten kuin tähänkin asti.