Ollaan nyt ahkerasti jatkettu toisten koirien ohituksia namipalkalla positiivisia kokemuksia keräten. Yleensä yritän mennä niin suoraan kuin mahdollista hyppäämättä puskaan tai erityisemmin väistämättä, jottei Varjo koe että toisessa on munkin mielestä jotain pelättävää. Jos ollaan Roopen kanssa ulkona, on tietenkin mentävä sivuun, noiden yhteisohitukset on vielä sen verran epävarmoja etten viitsi tahallani ottaa sitä riskiä että Roope kokisi välimatkan liian lyhyeksi ja alkaisi räyhätä. Mutta Varjon kanssa yksinään alan olla tosi tyytyväinen siihen missä tilanteessa nyt ollaan.
Viimeisen parin päivän sisällä olen uskaltanut mennä entistä lähemmäksi jopa ohitettaessa räyhääviä koiria. Varjo alkaa selvästi tarjota katsekontaktia jo pidemmän matkan päästä kysellen, josko tuosta nyt saisi namin. Tästä käytöksestä olen tietenkin sen palkannut, ja sen jälkeen ohitus on ollut jatkuvalla namituksella helppoa. Välillä Varjo vilkaisee toista koiraa, sitten katse palautuu käteen ja ruoka maistuu. Haukahdellut se ei ole juurikaan, joskus saattaa kuulua pöh tai puf, muttei yleensä sen enempää. Nyt lähemmäksi mentäessä olen huomannut väistämisen palautuneen sen käytökseen. Vaikka se ei sinänsä ole ollut tarkoitus, olen tähän käyttäytymiseen erittäin tyytyväinen. Se nimittäin tarkoittaa, että ollaan jotakuinkin lähtötilanteessa, samassa, missä oltiin reilu kolme kuukautta sitten Varjon tullessa meille. Tiedän, että omien virheiden korjaamiseen menee aikaa, mutta tässä se nyt konkreettisesti havainnollistui: väistämisen muuttuminen haukkumiseksi vei viikon, haukkumisen palautuminen väistämiseksi kesti kolme kuukautta.
Haukkumisen puuttuminen osoittaa kuitenkin Varjolta edes jonkinlaista luottamusta mun tilanteista selviämiseen, kun sen ei enää tarvitse ilmoittaa kaikesta, vaan voi jättää vastaantulevat koirat mun huolekseni. Nyt jatketaan samaan malliin, paljon positiivisia kokemuksia eli onnistuneita ohituksia. Katsotaan, josko se väistäminenkin jäisi jossain välissä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti