Isä on ostanut mökin. Hartolasta, parin tunnin ajomatkan päästä, järven rannalta. Vilja oli isällä viikonloppua viettämässä, ja koska mullakin oli ihan järjestettynä kokonainen päivä vapaata, lähdimme isä, Vilja, Varjo ja minä mökille isänpäivän viettoon, niin että me lapset pääsimme katsastamaan, millainen vain puheista kuultu ja valokuvista nähty mökki todellisuudessa on.
Varjon myötä olen jotenkin kummallisesti ruvennut katsomaan kaikkea koirallisesta näkökulmasta. Näinollen bongasin pihapiiristä ja lähiympäristöstä ensiksi kaikki Varjon kannalta oleelliset seikat. Naapuri on ihan vieressä, vain metrien päässä vierasmökistä, ja naapurilla karkaileva collie. Voi kuolema, odotan kauhulla Varjon ja tämän viisivuotiaan uroksen ensikohtaamista. Muuten paikka on kyllä mitä mainioin. Oma pihapiiri jossa voi juosta vapaana, järvi johon pääsee uimaan, lenkkeilyyn, jäljestykseen ja esine-etsintään soveltuvaa metsämaastoa silmänkantamattomiin. Ja mikä parasta, pihalla oma koirankoulutuskenttä! Tai siis ihan tavallinen nurmikenttä, jota normaalit ihmiset varmaan käyttäisivät sulkapallon tai mölkyn peluuseen... Mutta isä jo melkein lupasi, että voidaan rakennella siihen tokon ja pk-tottiksen treenaamiseen soveltuva hyppyeste. Hihii.
Kun kerrankin pääsin asiallisiin maastoihin, päätin mökkien tutkimisen lomassa vetää Varjolle kunnon treenisetin. Jälki metsään kahdella kulmalla, viiden tavaran pienikokoinen esineruutu ja tottista päälle (tai tokoa, aivan sama, jotain liikkeitä kentällä).
Jäljestä en voi sanoa muuta kuin että aivan törkeän hieno. Olin kadottanut aloitusmerkkini joten Varjo joutui hakemaan jäljen itse tieltä, vasta koiran tallattua vierestä löysin metallipuikon. Kokeilin huvikseen jälkikokeen aloitustilannetta eli koiralle kymmenen metriä vapaata liinaa, ja sinne paineli vilkaisemattakaan taakseen. Varjo teki töitä koko ajan nenä maassa, ei seilannut ollenkaan, kulmissa taisi oikaista pari askelta mutta löysi saman tien jäljen uuden suunnan ja jatkoi itsevarmana eteenpäin. Olin jättänyt askelille satunnaisia nameja jotka kaivoi mättäiltä, sekä yhden kepin, jonka edessä sitten seisottiin tovi ennen kuin Varjo tajusi tarjota sen ojentamista. Tästä palkkaus ja lupa jatkaa. Jälki olisi selkeästi saanut olla pidempikin, nyt ehkä parisataa metriä, koira häsäsi vielä tielläkin valmiina jatkamaan. Ja keppi-ilmaisuja varmaan pitäisi ihan treenata. Mutta tosi tyytyväinen olen Varjon työskentelyyn, me ei tottapuhuakseni olla varmaan ajettu tämän lisäksi kuin yksi metsikköjälki, ja sekin oli joskus aikaisin keväällä. Näitä lisää!
Esineruudussakin Varjon työskentely oli mallikasta. Vilja oli tehnyt koko ruudun, joten mulla ei ollut hajuakaan minne tavarat oli piilotettu, mutta niin vain Varjo nosteli sieltä neljä ensimmäistä esinettä kuin joku olisi laittanut tienviitoilla missä ovat. Viides, kuulakärkikynä, tuottikin sitten huomattavasti enemmän vaikeuksia. Likka sahasi ruutua minuuttikaupalla, kävi jo tutkimassa tien toiseltakin puolelta, vauhti hidastui, muttei lopettanut etsimistä. Mietin siinä, pitääkö mun mennä apuun, että pääsen kuitenkin palkaamaan koiran hienosta pitkästä työskentelystä. Silloin kuitenkin takanurkasta nousi epäilevä koiranpää punainen muovinpala suussa. Aloin hihkua ja kehua, palautus eteen, jonka jälkeen vapautin Vantturan pk-valjaista ja ja sai mahtavat pallonjahtaus- ja repimisleikit.
Kentällä reeniessä näki että se oli jo selkeästi väsynyt, mutta patukan vilautuksen jälkeen pursusi tahtoa jatkaa. Tehtiin täyskäännöksiä käsiavustuksella, avoimen luoksetulo ja jäävät sekä yksi nouto, jonka palautti laukalla. Bileet siis. Vielä muutama kaukojen istumaannousu ilman etäisyyttä, maahan lätsähtää lyhyeltä matkalta yleensä jo aika hyvin, mutta istumaanhypyssä on vielä tekemistä, ettei mene kerimiseksi. Saatiin pari onnistumista, viimeisestä superpalkka ja yhteistä riehuntaa.
Jaksoi kiitettävästi koko sarjan, mun ihana otukseni. Juostiin rantaan juomaan ja sen jälkeen mukana ollut ateria. Matka takaisin päin sujui huomattavan rauhallisissa merkeissä, Varjo torkkui koko matkan.
Ai niin, ja itse mökki! Hienoja rakennuksia, meillä on ensi kesänä edessä vähän kunnostustöitä, mutta eiköhän siitä hyvä saada. Odotan jo vapaita viikkoja, jolloin Varjon ei tarvitse hihnaa nähdäkään. Kesäänhän on enää.. mitä, jotain puoli vuotta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti