This is the thing that I wanna do

Mitä saa aikaan kahdessa vartissa? Aika paljon, jos yhdistetään innokas koira, kovaa kipittävä ja oppimishaluinen ohjaaja sekä Juha Oreniuksen agivalmennus. Ansan (Eloisa Persoona) omistaja Tanja oli järkännyt belgiporukalle yhteisen valmennuspäivän Agility Akatemialle. Viisi tuntia tiukkaa tavaraa, seitsemän koiraa ohjaajineen, jokaiselle 2 x 15 min henkilökohtaista ohjausta oman tason ja toiveiden mukaan. Ihan mahtia.

Juha oli rakentanut radan, joka näytti ehkä jotakuinkin tältä.

Pahoittelen piirroskuvalaatua, toivottavasti tästä saa jotain
selvää. En valitettavasti muista, mitkä olivat esteet 26 ja 27,
koska emme Varjon kanssa tehneet sitä osaa radasta lainkaan. 

Kävimme kaikki tutustumassa rataan yhtä aikaa, puolessa välissä olin jo ihan hukassa mistä olen tulossa ja mihin pitäisi mennä, saati että olisin kyennyt miettimään, miten Varjoa ohjaisin. Koko rataa ei kuitenkaan ollut alun perinkään tarkoitus mennä kerralla, ja meitä ennen oli onneksi muutama koirakko, joten ehdin heitä seuraamalla ymmärtää vähän jo ennen omaa vuoroa, mitä olisi luvassa.

Ensimmäisen treenisetti oli esteistä nro 1-11. Aloitimme vuoromme näyttämällä, miten me radan tekisimme. Ennen kuin sain koiraa edes putkeen, oli Juhalla jo sanottavaa... Lähetyspaikalla oli nimittäin huomattava vaikutus siihen, miten koiraa kannatti ohjata. Olin jättänyt Varjon kohtisuoraan esteen eteen (kohta A), joten muiden, sivusta (kohdasta B) koiransa ottaneiden käyttämä sylkkäri ei toiminut, koira olisi lentänyt suoraan päin ennen kuin olisin ehtinyt sitä kääntää. Asetuin siis lähemmäs kakkosputken suuta ja ohjasin Varjon valssilla ykkösen kautta putkeen.

Tämän ohjeistuksen jälkeen vedimme radanpätkän läpi. Kuin ihmeen kaupalla sain koiran menemään radan puhtaasti, vaikka itsekin tajusin, että reunalla oltiin koko ajan. Juha nauroi, että joo, menihän se... No, alusta uudestaan. Viitosen putkeen oli tarkoitus ohjata persjätöllä, samoin esteelle nro 6. Jotta tämä onnistuisi, piti kakkosputken jälkeen juosta vain eteenpäin ja luottaa siihen, että Varjo hoitaisi kolmosen ja nelosen. Seiskan takaakiertoa ei kannattaisi ohjata kovinkaan pitkälle, koska kasi pitäisi ehtiä merkkamaan koiralle. Putken jälkeen tarkoitus oli siis jäädä rastin osoittamaan kohtaan, ja lähetysjalalla, kropan asennolla sekä kiertokäskyllä kertoa, miten kuutonen ja seiska suoritetaan. Varjolle jätettiin pari kertaa lelu kuutosen siivekkeen viereen, sitten seiskan, ja lopulta otin sen oikeaan käteen vastaan kasille. Näillä eväillä se tajusi omatoimisen takaakierron idean ihan saman tien.

Ysi oli tarkoitus ottaa vastaan  ja kympille ohjata päällejuoksuna, jotta koiralle saataisin aikaan tiukka käännös. Koiran kokoamiseksi harjoittelimme vauhdin hidastamista, lähes pysäyttämistä ennen ysiä. Ekasta sihahduksesta Varjo teki metriä ennen estettä täydellisen tokon luoksetulon lukkojarrutuksen, mikä alkoi väkisinkin naurattaa. Ainakin se kuuntelee ohjausta... Saatiin aikaan hyviä hidastuksia, ja sitten kuvio osaksi rataa. Ohjaaminen vaikeutui huomattavasti, kun kasin näytöstä piti ehtiä jarruksi ysille. Käännös kympille tiukkeni kuitenkin jo tämän harjoituksen aikana, ja tässähän meille on tekemistä omiin treeneihin.

Kepit on edelleen meidän takapihaharkkakamaa, joten toisessa treenisetissä jatkettiin rataa estein 13-24. Jäin seisomaan ruksin osoittamaan kohtaan, ja koiran puoleisen jalan lähetysaskeleella kerroin, että pussiin piti mennä. Saman tien juoksemaan lujaa esteen 14 taakse, jossa koira vasempaan käteen ja vasemmalla jalalla esteen 15 takaakiertoon lähetys. 17-19 tehtiin aluksi vieressä juosten niin että 20 meni päällejuoksuna, mutta kerran kuvion katsottuaan Juha totesi, että "tee persjättö 19:lle, putken jälkeen vaan juokset lujaa." Kannatti, Varjo kiihdytti selkeästi paremmin. 21-24 meni helposti (mitä Varjo nyt kerran hajotti minikorkuisen renkaan... maksikorkuista teki täysin puhtaasti), 22:stakaan ei vetänyt pitkäksi, kun jarrutin ajoissa ja kerroin, että rata jatkuu täällä.

Koska treeniaikaa oli vielä reilusti jäljellä, teimme myös radan loppua, esteet 31-37. Varjo putken 30 ulostuloon, lähetysaskeleella takaakiertoon 31:lle, 35:een asti oli helppoa. Mutta se putkeen 36 saaminen. Varjo reagoi ohjaukseeni erinomaisen täsmällisesti, minkä seurauksena se juoksi parikin kertaa putken seinään. Toistaiseksi minun tulee siis muistaa vetää Varjoa vastakädellä todella pitkälle, lähes ruksiin asti, ennen kuin voin lähettää sen putkeen. Putken aikana persjättö, ja jälleen minulle muistutus, odota koiraa, jotta voit juosten ohjata sen 37:lle. Tämä loppuosa kaipaa paljon treeniä, jotta saan omasta liikkeestäni sujuvan.

En ole kovin monissa ohjatuissa agitreeneissä käynyt, mutta täytyy sanoa, että tämä oli jotain aivan huippua. Hetkeäkään en kokenut minkäänlaista alemmuuden- tai tyhmyydentunnetta, vaikka valmentajana oli maailmanluokan agilityohjaaja. Juha katsoi jokaista koirakkoa ja suoritusta erikseen, antoi juuri meille sopivia neuvoja, tuli samalle tasolle, kehui ja kannusti. Varjo teki aivan hurjan hyvin, eikä välittänyt pätkääkään vieressä häärivästä vieraasta miehestä.

Tältä sen pitää tuntua. Että treenin jälkeen ei meinaa saada henkeä, koska on juossut niin kovaa. Että silti vauhdista huolimatta tietää, mihin on menossa. Että koiraansa voi olla vain supertyytyväinen, koska se kiljuu innosta ja painaa täysillä ja reagoi pienimpäänkin vihjeeseen, vaikka on luukuttanut täysiä jo minuuttikaupalla. Me halutaan aksata!

© Nova

PS. Treenin lopuksi Varjo teki hallilla tähänastisen elämänsä parhaat tokon kaket. Monesta metristä, ja vielä häiriössä.