Kun näkyvyys loppuu viiteen metriin

Sumu on jotain uskomattoman hienoa. Se tekee maisemasta utuisen, pehmeän, lempeän. Toisaalta se muuttaa tutut paikat aivat toisiksi, hämäriksi, tuntemattomiksi, ennalta-arvaamattomiksi. Missä tahansa voi olla jäniksiä, toisia koiria, ihmisiä, enkä minä näe niitä. Puut huomaan vasta siinä vaiheessa, kun olen lähes törmätä niihin. Kuu ja läheisen agilitykentän valot näkyvät vain heijasteina jossain siellä kaukana. Mutta Varjo pysyy näköetäisyydellä. Sen havaitsee liikkeestä, sen olinpaikan tuntee. Kivikossa oli tänä iltana harvinaisen kaunista.