koska torstai-iltana se painoi edelläni siihen malliin, että oksat pois.
Tuttu linkkasi vetojuttuja käsittelevään ryhmään pari viikkoa sitten mainoksen HSKH:n epävirallisista canicross- ja kickbike-kilpailuista. Matka 2 km, epäviralliset, leikkimieliset kilpailut ja vielä suht lähellä. Tutkin nettisivut, osallistumismaksukaan ei ollut kuin kympin... Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kyllähän Varjo juoksee. Ja osaa vetää. Ja kai mä nyt kaksi kilometriä sen perässä onnistun roikkumaan. Varusteetkin on crossaamiseen valmiina. Ennen kuin ehdin sen enempää pohtia, huomasin ilmoittautuneeni mukaan.
Treenejä ei vedetty alle mitenkään ihmeemmin, mentiin sillä samalla kaavalla kuin aiemminkin syksyllä eli juoksemaan silloin kun hyvältä tuntuu ja kun ei omat jalat jaksa, niin pyörä alle, jotta Varjo saa painaltaa menemään. Kerran tai kaksi viikkoon ollaan juostu tai menty pyörällä, juosten tuota meidän arviolta muutaman kilsan pururataa yleensä 2 kierrosta per lenkki, pyörällä sitten välillä pidempää eli esim. ravia pyörän vierellä Kivikkoon josta puikataan Tattarisuolle ja Malmin lentokenttä (n. 5 km) vetäen ympäri. Pyörällä mennen on veto Varjolle kevyempää, mutta tahti on kovempi. Se myös liikuttaa selkäänsä siinä paremmin, ja nämä vauhtivedot ovatkin oman fiilikseni mukaan tehneet sille hyvää. Askel on ainakin seuraavana päivänä kevyt ja ravaaminen helppoa matalammassakin vauhdissa.
Kisailtana valmistautuminen jäi kiireisen iltapäivän vuoksi vähän puolitiehen. Metromatkalla Mellunmäkeen tajusin, että Varjon energiajuoma (pienellä nokareella naudan grossia maustettu ja B-vitamiinilla terästetty Flying Dog) oli edelleen keittiön pöydällä, ja oma lounas/päivällinen oli bussimatkalla Hakunilaan nautittu maitorahka. Noh, tärkein oli kuitenkin mukana, vetovarusteet, rokotustodistus ja mukaan kannustusjoukoiksi ja apukädeksi lähtenyt Silja. Bussista onnistuttiin pimeydestä huolimatta jäämään oikealla pysäkillä, ja kenttä löytyi vanhasta muistista (olen siellä itse puolitoista vuotta sitten käynyt juoksemassa ExtremeRunin).
Ilmoittautuminen ei ollut vielä alkanut, joten suuntasimme ensimmäiseksi läheiselle jalkapallokentälle, jossa muutama muukin näytti juoksuttavan koiriaan. Minä kaivoin treenirepusta sen ainoan mukaan tulleen patukan ja tein intoa puhkuvan Varjon kanssa sellaisen pikatokosetin, että oksat pois. Se oli ihan liekeissä! Silti se ei vuotanut, takapää oli hereillä, jäävät napakat ja kaukoja tehtiin hypähdellen pidemmältäkin matkalta. Päälle muutamat hupitemput. Totesin, että tämän jälkeen mikään ei voi mennä pieleen. Ihana koira, joka niin tietää, että tänne ollaan tultu tekemään!
Yksi vähemmän kiva puoli tässä treenissä tosin oli, nimittäin kierrokset heittivät kaakkoon ja Varjo reagoi sen jälkeen KAIKKEEN. Eikä mitään pöhähdyksiä, se välillä ihan huusi... Mulla kuitenkin oli hyvä fiilis ja pienen painajaisen kestävää seuraa, joten selviteltiin ilmoittautuminen sekä sirujen tarkistus erinäisistä kriiseilyistä huolimatta. Ja kyllä Varjo välillä jopa pystyi vähän rentoutumaan, katselemaan muiden haukkua ilman että tarvitsi itse reagoida. Käsikosketusta häiriössä tuli ainakin harjoitettua.
Kilpailujen järjestelyt olivat hiukan sekavat, kisaajille pakollisesti ratainfosta minulta meni ohi puolet, kun en ollut tajunnut sen jo alkaneen. Lähtöpaikat ja radat sekä ohitussäännöt kuitenkin selvisivät, ja sen jälkeen ei muuta kuin lämmittelemään itseä ja koiraa, ilma oli suht kolea eikä alkanut tuuli ainakaan helpottanut lämpimänä pysymistä. Aluksi ympärän ravaamista meille molemmille, sitten itselle muutama suora spurtti ja askelhyppyjä ilman koiraa. Lopuksi Varjo sai valjaat päällensä ja tehtiin muutama voimaveto minun pidellessä ihan kunnolla vastaan. Spurteille koiran kanssa ei ollut tilaa, ja kauemmas ei uskaltanut mennä, sillä lähdöt olivat jo alkaneet ja aikataulusta oltiin etuajassa. Meidän kiirehtiessä lähtöalueelle siellä oli enää muutama koira vuorossa ennen meitä.
Lähdöt suoritettiin minuutin välein ja sekä koiran että ohjaajan tuli ajanoton alkaessa olla lähtölinjan takana. Avustajaa koiran pitelemiseksi olisi saanut käyttää, mutta koska Varjolla ei olla sellaista treenattu, ajattelin siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Lähtöalue oli melko pieni ja koirakoita monta, joten en älynnyt ottaa tarpeeksi matkaa lähtölinjalle. Niinpä luvan tullessa Varjo oli vielä epävarma, saiko jo mennä ja sen fokus oli missä sattuu, se yritti vetäkäskyn kuullessaan ensin suunnata ajanottokellon väärältä puolelta ja siitä selvittyään suoraan nurmikolle juoksuradan viereen. Kannustuksellani se kuitenkin selvisi alkusählingistä ilman paiseita ja tajusi ihmisten jäätyä taakseen hetkessä, mitä oltiin tultu tekemään. Ja sitten sitä ei pidätellytkään enää mikään. "Menemene!" hiekkatietä, nurmikkoa, pururataa ja vähän mutapolkuakin, yritin parhaan kykyni mukaan tähytä opasteita ja antaa koiralle oikeat suuntakäskyt pinkoen samalla niin lujaa kuin mitenkään koin mielekkääksi. Reitti oli mukavan vaihteleva maastoltaan, ja kaikissa käännöksissä joku ratahenkilö näyttämässä matkan jatkumissuunnan, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Pari minuuttia meitä ennen lähtenyt cavalier tuli puolimatkassa eteen, huusin jo kaukaa meidän olevan tulossa, ja ohitus sujui varsin mallikkaasti ihan kuin kotilenkeilläkin. Varjolle jo ajoissa varoitus "reuna vasen", sitten kehotus ohittaa ja kannustusta vauhdin pitämiseksi. Ohituksen jälkeen taas juoksulinjan vaihto oikeaan reunaan. Varjo vilkaisi ohitettavaa sivusilmällä kerran painellen koko ajan tahtiaan muuttamatta.
Kentän valojen alkaessa jälleen häämöttää tiesin radan olevan pian päättymässä. Viimeinen lasku, iso vesiliirtoinen hiekkamäki (me mitään vauhtia alamäessä hidasteta...), tiukka käännös oikeaan urheilukenttää ympäröivälle juoksuradalle (Varjo olisi mieluiten mennyt keskellä olleelle nurmialueelle, mutta tajusi onneksi pian että nyt pitääkin juosta rataa pitkin) ja kaarteen jälkeen loppusuora. Siinä loppukiri, karjuin "MENEMENE---MENE!!!" varmaan yhtä paljon itselleni kuin koiralle ja pingoin niin lujaa kuin jo väsyneistä jaloista lähti. Maaliviivan takana ilmaa oli sen verran vähän, että pysäytyskäskyä ei ihan lähtenyt, mutta oman vauhtini hidastuksesta Varjokin taisi tajuta, että nyt oltiin päästy sinne minne pitikin. Palkaksi hyppy vasten, paljon taputtelua, hetken hengähdys - ja sitten liikkeelle ja juomaan. Varjo sai BOTin niskaansa ja minäkin vedin lisäkerroksen vaatetta päälle, kunhan olin ensin hiukan jäähtynyt.
Jäimme katselemaan vielä loppuja maaliintulijoita ja tuloksia odotellessa tutustuimme myös paikalla tuotteitaan esittelemässä olleen Kai Immosen vetovarustevalikoimiin. Olin jo etukäteen päättänyt, että ensi talveksi kicksparkiin hankitaan koiravetoadapteri ja kunnon vetoköysi, joten tässähän oli mitä parhain tilaisuus ostoksille. Reppuun päätyivät siis adapteri, sekä lisäksi yhden ja kahden koiran haarautuvat kelkkanarut kuin myös niihin tarvittavat kiinnikkeet. Sitten tapahtui se suunnittelemattomampi osuus... Esillä oli myös jokunen kickbike-malli, ja tulin ääneen Siljalle maininneeksi, että olin sellaisen ostoa jo pidempään pähkäillyt. Suun avaaminen aiheutti sen, että pian minulle oli esitelty paitsi perinteinen koiravetoon tarkoitettu Cross Max, myös nyt erikoistarjouksessa olevat, virkistyskäytössä olleet Cruiserit, joihin oli vaihdettu etuhaarukka koirakäyttöä ajatellen. Jospa vain kokeilen... Muutaman potkun jälkeen tiesin, että pidän allani olevasta vekottimesta hyvin paljon, enkä pari kierrosta sillä ajettuani voinut enää kieltäytyä, vaan menopeli lähti matkaan. Nyt meillä sitten on jälleen yksi uusi varuste vauhtiurheiluun!
Samassa kuulimme palkintojenjaon alkaneen. Kuulutukset olivat epäselvät, ja vain vaivoin ymmärsin, mikä luokka oli milloinkin kyseessä. Ilokseni kuuluttaja kertoi muidenkin kuin kolmen parhaan tulokset, ja tajutessani naisten canicross-sarjan tulostenluvun alkaneen, terästin kuuloani. Monenneksikohan kuudestatoista pinkojasta oltiin sijoituttu? Lujaa oltiin menty, mutta meidän lujaa ei välttämättä ole sitä muille. Voittaja oli hienon sporttisen, tumman mahonginvärisen käyttökultaisen kanssa juossut, ja seuraavaksi kuuluttajan sanoma nimi kuulosti kumman tutulta. "Sanni Vanonen".
Tota noin. Jätin tuoreen kickbikeni siihen, keräsin koirani levosta ja puikkelehdin ihmis- ja koiralauman läpi kisakeskuksen eteen nelikiloisen ruokasäkin taakse. "Sivu!" ja Varjo unohti ulkomaailman, minä hymyilin pöllämystyneenä ja olisin halunnut rutistaa koiraani. Hävittiin voittajalle 5,4 sekuntia, meistä seuraava oli tullut 3,7 sekuntia perässä. Annoin Varjolle luvan hypätä vasten ja estradilta poistuessa se sai Fit Dogin palautusjuomapullon kannettavakseen.
On se vaan aika elukka!
